Hei kaikille,
ystäväni on sairaalloisen lihava, painoa en osaa arvioda, mutta kuitenkin niin paljon että lääkäritkin on monesti yrittänyt laittaa ojennukseen. BMI vois olla jotain ehkä jotain 60-70. Hän on naispuolinen.
Vietettyäni viikonlopun ystäväni kanssa, minulle tuli todella kurja olo.
Nähtyäni kun ystäväni syö mahdottoman paljon, aloin miettimään miten voisin auttaa.
Oikeastaan taidan kertoa teille hänen tyypillisestä päivästään perjantaina:
- 07.00 mahdottoman suuri aamupala
-karkkia, sipsiä, suklaata
- 11.00 hamppariateria ruuaksi
-karkkia, sipsiä, suklaata
- 16.00 ravintola lounas jälkiruokineen,
-karkkia, sipsiä, suklaata
- 20.00 taas mäkkärissä hamppariateria ja jäätelöö
- turha kai mainita, mutta herkkuja tässäkin välissä
- 24.00 yö-iltapala sämpylää paljon.
Pisin aika ettei hän laittanut mitään suuhunsa hereillä oloaikana, oli ehkä 15min. Olimme porukalla reissussa, joten emme päässeet vaikuttamaan ruokapaikkoihin.
Älkää käsittäkö väärin, en ole kyttääjä. Olen itsekin ylipainoinen (bmi 30). Tuntui vaan niin pahalta toisen puolesta. Haluan kuitenkin että hänellä on hyviä vuosia edessään ja voimme olla ystäviä vielä eläkeläisinä.
Mikä avuksi?
En voi sanoa ystävälleni, että hei haloo, syöt itseltäsi vuosia elämästä. Hän suuttuu eikä tämä motivoi.
Millä saan hänet itsensä tekemään päätöksen?
Lääkäreiden päätökset eivät ole saaneet häntä syömään terveellisemmin. Oikeastaan hän on niiden jälkeen aina lihonnut, ehkä pieleen mennyt dietti saa syömään lisää.
Apua, millä autan ystävääni?
ystäväni on sairaalloisen lihava, painoa en osaa arvioda, mutta kuitenkin niin paljon että lääkäritkin on monesti yrittänyt laittaa ojennukseen. BMI vois olla jotain ehkä jotain 60-70. Hän on naispuolinen.
Vietettyäni viikonlopun ystäväni kanssa, minulle tuli todella kurja olo.
Nähtyäni kun ystäväni syö mahdottoman paljon, aloin miettimään miten voisin auttaa.
Oikeastaan taidan kertoa teille hänen tyypillisestä päivästään perjantaina:
- 07.00 mahdottoman suuri aamupala
-karkkia, sipsiä, suklaata
- 11.00 hamppariateria ruuaksi
-karkkia, sipsiä, suklaata
- 16.00 ravintola lounas jälkiruokineen,
-karkkia, sipsiä, suklaata
- 20.00 taas mäkkärissä hamppariateria ja jäätelöö
- turha kai mainita, mutta herkkuja tässäkin välissä
- 24.00 yö-iltapala sämpylää paljon.
Pisin aika ettei hän laittanut mitään suuhunsa hereillä oloaikana, oli ehkä 15min. Olimme porukalla reissussa, joten emme päässeet vaikuttamaan ruokapaikkoihin.
Älkää käsittäkö väärin, en ole kyttääjä. Olen itsekin ylipainoinen (bmi 30). Tuntui vaan niin pahalta toisen puolesta. Haluan kuitenkin että hänellä on hyviä vuosia edessään ja voimme olla ystäviä vielä eläkeläisinä.
Mikä avuksi?
En voi sanoa ystävälleni, että hei haloo, syöt itseltäsi vuosia elämästä. Hän suuttuu eikä tämä motivoi.
Millä saan hänet itsensä tekemään päätöksen?
Lääkäreiden päätökset eivät ole saaneet häntä syömään terveellisemmin. Oikeastaan hän on niiden jälkeen aina lihonnut, ehkä pieleen mennyt dietti saa syömään lisää.
Apua, millä autan ystävääni?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Et mitenkään jos hän ei apua halua. Ei teidän ystävyys kovin vahvalla pohjalla ole jos suoraan ei voi sanoa!
jälleen kerran.
Oikeasti sinulla ei ole yhtään ystävää, ei lihavaa eikä laihaa!
Provo tai ei, mutta et voi auttaa mitenkään, jos ystäväsi ei itse halua tilannettaan tajuta. Jos häneltä itseltään puuttu halu tilanteen muuttamiseen, niin kuinka luulet, että sinun tai lääkäreittenkään kehotus laihtumiseen saa mitään aikaan.
Uskoisinpa kuitenkin, että ystäväsi tajuaa tilanteensa järjellään, mutta se ei vielä riitä. Hän taitaa olla tunnesyöppö, ahmija tms. Et voi kuin pysyä ystävänä tai sitten lähteä kalppimaan itse, jos asia kovin häiritsee.
Miksi et muka voi sanoa suoraan hänelle asiasta. Surullista mutta tottahan on se, että kaverisi syö itsensä hengiltä. Ikävä tosiasia on se, että jos hän ei itse halua tehdä omalle tilalleen mitään, silloin ei kukaan voi auttaa. Toivottavasti hän ei ole sitten asiasta valitaavaa tyyppiä, kuten eräs ystäväni, joka jatkuvasti tuskailee omaan lihavuuttaan mutta mitään ei kuitenkaan tilansa parantamiseksi tee. Jääkaapilla kyllä ravaa jatkuvasti, ei liiku ja valittaa kun on niin huono olo ja huimaa. Hei haloo! Mistähän se mahtaa johtua? Itse olen totaalisen kyllästynyt kuuntelemaan tuota valitusta, enkä enää jaksa terveellisistä elämantavoistakaan valistaa, kun niillä ei ole mitään merkitystä. Minkäs sille voi, että omat elämantapani ovat aivan päinvastaiset ja sen kyllä sitten huomaakin.
Voisin tietysti ystävälleni sanoa asiasta ja vaikka kertoa miten voi saada apua monesta eripaikasta. Myös minä olen halukas auttamaan jos hän sitä haluaa.
Olisi paljon mukavampi jos tietäisin mitä tapahtuu sen jälkeen kun kissa on nostettu pöydälle.
Hän ehkä suuttuisi minulle tosi paljon eikä antaisi anteeksi vihjaustani. No se ei niin paljon haittaisi jos hän heräisi asiaan ja ottaisi itseään niskasta kiinni.
Jos taas menetän ystävän ja hän syö suuttumukseen vielä lisää, niin se olisi tosi kamalaa.
Toisaalta jos en suutani avaa, niin vanhempana sitten harmittelen kun hän on tosi huonossa kunnossa, eikä voi sen takia tulla kaikkiin mukaviin paikoihin kanssani.
Ollaan kuitenkin vasta reilu parikymppisiä, joten nyt se laihduttaminen on paljon helpompaa kuin myöhemmin.
Sano vaan hänelle asiasta ja jätä se sitten siihen, jos ystäväsi ei ymmärrä, että ajattelet vain hänen parastaan.
Useinkaan sanominen asiasta ei tee moniin lihaviin kovinkaan suurta vaikutusta. He tuntuvat vain päästävän sen toisesta korvasta sisään ja heti toisesta ulos. Laihduttaminen ja elämäntapojen muuttaminen kun tuntuu monesta niin kamalan työläältä, että on helpompi vain jatkaa sitä samaa rataa mihin on tottunut. Ajatellaan usein vielä ettei muutama lisäkilo enää tässä tunnu, kun on jo näin pahasti päästäny itsensä repsahtamaan, joten antaa sitten mennä vaan.
Sitten usein alkaakin jo olla liian myöhäistä, kun keho alkaa jo rapistua, kunto on todella huono ja alkaa lihavuudesta ja vääränlaisesta ruokavaliosta johtua sairauksia tulla, kuten diebetes, verenpaine, sydän- ja verisuonitaudit.
Yksi elämä ja yksi keho. Kehoita siis ystävääsi pitämään siitä huolta. Silloin on varmasti elämäkin antoisampaa.
Kovin on tuttua tuo "ei muutama lisäkilo tässä enää tunnu".
Itsellä isä huomautteli painosta koko nuoruuden ajan.
Olin 168cm pitkä ja painoin 63kg.
Silloin tuntui, että jos olen jo nyt lihava, niin ei muutama ekstra kilo tee mitään.
Siitä sitten paino nousi 6 vuodessa 94 kiloon.
Nyt onneksi jo pienempi. Silti ihannepainoon ja terveelliseen painoon on matkaa.
Laihduttaminen tarvitsee lähteä itsestä. Mutta kerroit itsekkin olevasi tukeva, oma esimerkki ja yhdessä tekeminen,tässä tapauksessa laihduttaminen, kannustaa kaikkein eniten ja saa molemmat hyvälle tuulelle. Tiedän mista kirjoitan nyt 40kg takana ja toiset melkein edessä