Olen 5,5kk ikäisen tytön äiti. Viime päivinä olen huomannut etten oikein jaksa kuunnella jos tyttö huutaa väsymystään eikä kuitenkaan osaa rauhoittua nukkumaan. Saatan huutaa ja heittää tutteja seinään, monesti on ollut lähellä luunapin anto, mutta tiedän että se sattuisi ja on väärin niin en ole (ihme kyllä) antanut...
En ole aina tällainen, välillä on päiviä jolloin olen vain yhtä hymyä ja tytön hoito on ihanaa ja vaivatonta, myutta sitten tulee taas hetkiä jolloin vain menee järki...
Avokki kyllä osallistuu lapsen hoitoon, mutta silti tuntuu että olen yksin lapsen hoitaja... Olen meistä kahdesta se, joka ottaa lapsen mukaan asioille, tai esim. jos isä lähtee käymään pankissa, lapsi on minulla...
Avokkini on myös sanonut et olen vapaa lähtemään tuulettumaan jos siltä tuntuu, mutta olen jo niin n kiinni tytössä etten osaa lähteä ilman tyttöä muualle kuin hammaslääkäriin( voi vitsi mikä nautinto..)
Olen myös huomannut et en oikein luota avokin hoitotaitoon tai lähinnä olen eri mieltä hänen tavasta hoitaa tyttöä. Ei hän ole samanlainen julmuri kuin minä, mutta hän vain kantaa tyttöä sylissään tai istuttaa sitterissä. Lattialla ei pidä ollenkaan. Samalla lailla hän myös yleensä nukuttaa tytön syliinsä. Ko. asiasta on tapeltu monet kerrat, sillä en halua että ollessani kahden tytön kanssa, en voi tehdä muuta kuin vain kantaa tyttöä sylissä...
Itse olen joutunut kasvamaan pelossa, sillä isäni oli hyvin aktiivinen perheväkivallan käyttäjä... minua löi 13-vuotiaana, mutta veljeni tunsivat isäni kurin jo lapsena... Nyt pelkään että minusta tulee samanlainen kuin isästäni... Sen takia en edes uskalla juoda alkoholia(en ole koskaan juonut) koska pelkään että minusta tulee samanlainen alkoholisti kuin vanhemmistani...
Tää taitaa olla nyt aika sekava tilitys... sori siitä...
Kuitenkin rakastan lastani suunnattomasti enkä raskaana ollenssani edes voinut kuvitella olevani tällainen...
Ehkä yksi syy miksen luota avokkiin ja hänen hoitotapaan/taitoon on se, ettei häntä kiinnostanut lapsi raskausaikana ollenkaan, ei hän koskaan kuunnellut lapsen sydänääniä, ja kaikki mitä tunsin oli vain omaa kuvitelmaa. Esim. kun tunsin lapsen potkaisun ekaa kertaa, ja ihmeteltyäni sitä ääneen, sain kuulla että kuvittelin sen...
Avokki sanoo että tukee minua, mutta siihen se taitaa jäädä... LÄheisyyttä saan vain silloin kun hän haluaa seksiä. muulloin hän on hyvin välinpitämättömän oloinen minua kohtaan vaikka sanookin rakastavansa...
olenko siis huono äiti, väsynyt, vai mikä ihme minua vaivaa?
En ole aina tällainen, välillä on päiviä jolloin olen vain yhtä hymyä ja tytön hoito on ihanaa ja vaivatonta, myutta sitten tulee taas hetkiä jolloin vain menee järki...
Avokki kyllä osallistuu lapsen hoitoon, mutta silti tuntuu että olen yksin lapsen hoitaja... Olen meistä kahdesta se, joka ottaa lapsen mukaan asioille, tai esim. jos isä lähtee käymään pankissa, lapsi on minulla...
Avokkini on myös sanonut et olen vapaa lähtemään tuulettumaan jos siltä tuntuu, mutta olen jo niin n kiinni tytössä etten osaa lähteä ilman tyttöä muualle kuin hammaslääkäriin( voi vitsi mikä nautinto..)
Olen myös huomannut et en oikein luota avokin hoitotaitoon tai lähinnä olen eri mieltä hänen tavasta hoitaa tyttöä. Ei hän ole samanlainen julmuri kuin minä, mutta hän vain kantaa tyttöä sylissään tai istuttaa sitterissä. Lattialla ei pidä ollenkaan. Samalla lailla hän myös yleensä nukuttaa tytön syliinsä. Ko. asiasta on tapeltu monet kerrat, sillä en halua että ollessani kahden tytön kanssa, en voi tehdä muuta kuin vain kantaa tyttöä sylissä...
Itse olen joutunut kasvamaan pelossa, sillä isäni oli hyvin aktiivinen perheväkivallan käyttäjä... minua löi 13-vuotiaana, mutta veljeni tunsivat isäni kurin jo lapsena... Nyt pelkään että minusta tulee samanlainen kuin isästäni... Sen takia en edes uskalla juoda alkoholia(en ole koskaan juonut) koska pelkään että minusta tulee samanlainen alkoholisti kuin vanhemmistani...
Tää taitaa olla nyt aika sekava tilitys... sori siitä...
Kuitenkin rakastan lastani suunnattomasti enkä raskaana ollenssani edes voinut kuvitella olevani tällainen...
Ehkä yksi syy miksen luota avokkiin ja hänen hoitotapaan/taitoon on se, ettei häntä kiinnostanut lapsi raskausaikana ollenkaan, ei hän koskaan kuunnellut lapsen sydänääniä, ja kaikki mitä tunsin oli vain omaa kuvitelmaa. Esim. kun tunsin lapsen potkaisun ekaa kertaa, ja ihmeteltyäni sitä ääneen, sain kuulla että kuvittelin sen...
Avokki sanoo että tukee minua, mutta siihen se taitaa jäädä... LÄheisyyttä saan vain silloin kun hän haluaa seksiä. muulloin hän on hyvin välinpitämättömän oloinen minua kohtaan vaikka sanookin rakastavansa...
olenko siis huono äiti, väsynyt, vai mikä ihme minua vaivaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
tyttö on todella helppohoidettava että siinä mielessä ei minun pitäisi väsyä... tosin vaatii huomiota, ei viihdy kauaa itsekseen, jos esim. täytän pesukonetta, niin jo siinä ajassa tylsistyy...
Laps kusee ja paskoo vaippoihinsa ja syötyään oksentelee ku juopunut. Sitä koko ajan olla putsaamassa jälkiä. Ei o ihme jos joskus ottaa pattiin.
huono äiti. juttu kuulostaa niin tutulta. Oma on jo isoja, mutta muistan nuo ajatukset. Sinulla kuitenkin järki kontrolloi tekojasi (hyvä asia) vaikka tuntemuksillle ja ajatuksille et voi mitään.
Tilanteen päivittely tai se, että ihmetellään miksi yhden vauvan äiti voi olla väsynyt, ei auta mitään. Se vain on niin, ja mielestäni sinä tarviit nyt jotain ulkopuolista helpotusta. En tarkoita psykologia tms. Saatko nukuttua tarpeeksi? Jos et niinv voitko mennä yhdeksi yöksi esim. vanhempiesi luo? Vai imetätkö vielä?
Oletko puhunut asiasta neuvolassa. Puhu ihmeessä. Et arvaakaan kuinka monella äidillä on samanlaisia ajatuksia. tilastojen mukaan jopa 80 % synnyttäneistä kärsii mielialanvaihteluista ja 10-15 % varsinaisesta masennuksesta.
Anna isän hoitaa vauvaa omalla tavallaan. Onko se jotenkin huonompi tapa. Meillä äideillä on joskus tapa omia vauvan hoito. Ei se ettei isä odotusaikana ollut yhtä kiinnostunut tulevasta tarkoita, etteikö hän olsi kiinnostunut nyt. Isän hoitovuoro olisi myös eduksi heidän vuorovaikutuksen edistämiseksi ja myös tulevaisuuden kannalta.
Kun lapsi on pieni ,eikä saa öitään nukkua kunnolla ,on tietty väsynyt ja siitä nuo tuntemukset .
Pyri karsimaan menoja ja nuku päiväunia .
En minäkään ollut halukas jättämään vauvaa toisten hoideltavaksi että olisin lähtenyt jonnekin nukkumaan tai viettämään omaa aikaa .
Minunkin on ollut vaikea sulatella että miehellä on oma tapansa hoidella lapsia -minusta turhan huoleton-aina olen vieläkin neuvoja jakelemassa .Helpompi on luottaa nyt kun lapset ovat vähän isompia jo .
Pikkulapsi-aika on toisaalta niin ihanaa ja toisaalta niin raskasta .
Jaksamisia :)
Parisuhde terapiaa, ihan seksuaaliterapeutin nimel löytyy sellanen ku Teija-Liisa Ranta!