mä ajattelen päivät et mä öisin tekisin tytölleni jotain,esim jos se huutaa et satuttasin jotenkin,ja että mä en muistais öisiä tapahtumia sitten aamulla...mä en ikinä vois kuvitella satuttavani tyttöäni,mut sitten kuvittelen et jos yöllä musta tulee joku muu!!!en jaksa kohta enään..en uskalla nauttia tyttöni aeurasta ja mietin et olenkihan jotain tehnyt ja seuraan tyttöni käyttäytymistä et oireileeko!!!!tyttö 2v ja osaaa puhua et osais varmaan kertoa..taidan olla hullu tai maentunut tai jokin...
ahdistus/sekavat ajatukset!!!!!!
mammaa1
41122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensinnäkin,ota ihan rauhallisesti:),et varmastikkaan tekisi tytölles mitään.Oletko kotona lapsesi kanssa vai työelämässä?jos et muista huolehtia omasta jaksamisesta niin ajatukset varmasti alkavat "temppuilla",masennuksessa on tuollaisia oireita,elä jää ajatustesi kanssa yksin vaan mene puhumaan ammattilaisen kanssa esim neuvolaan tai soita ehkäsevään mielenterveys toimistoon yms.,se että jos seuraat tyttösi käyttäytymistäkin etkä ole "normaalisti" vain, niin se voi vaikuttaa tyttöösi koska olet peili josta lapsi ammentaa ja oppii käyttäytymistä ym.,nyt vain ota rennosti ja lähde puhumaan mieltäpainavista asioista!
mennä myös ulos toisten ihmisten luo esim.leikkipuistoon tai perhekerhoon tai muuhun vastaavaan toimintaan.Äläkä odota,että siellä heti on joku jonka kanssa voit jutella,vaan useinkin jonkin ajan kuluttua löydät juttuseuraa ja uusia tuttavia.Näin ainakin itselleni kävi,ja huomasin;kun oikein ahdistaa, niin kuitenkin muiden kanssa ajatustenvaihto tuo jotakin katkoa omiin ongelmiin.
2 vuotias on niin äitiin takertunut ja vie paljon jo aikaasi,joten on selvää,että väsyt välillä lapseesi.
Älä ole huolissasi,jos pystyt vain suuntautumaan ulospäin ja pikkuhiljaa löydät vastauksia kysymyksiisi.Kaikkea hyvää sinulle!
kiitos ihabasta vastauksesta ihan kotosalla olemme,kerhoissa käymme 1krt viikossa
Hei!
Tiedän miltä susta tuntuu. Itse olen ensimmäisen lapsen odottaja ja raskausviikkoja nyt 39. Olen melkeimpä koko raskauden kärsinyt ahdistuksesta. Kaikki alkoi pakkomielteisillä ajatuksilla jotka eivät tuntuneet "omilta" ja sain paniikkihäiriön kaltaisia oireita. Kaupassa käynti ja joka päiväiset asiat tuntuivat todella vaikeilta. Jäin pari kk ennen äitiyslomaa saikulle ja aloin popsia nappeja mistä ei tosiaan ole ollut hirveesti apua. Nyt ehkä olo vähän helpottunut mutta en todellakaan ole oma itseni. Pelkään että olen tehnyt jotain kamalaa jollekin, päässä pyörii pelottavia asioita enkä ole pystynyt minkäänlaiseen läheisyyteen mieheni kanssa. Olen hakenut apua lääkäriltäni ja neuvolasta. En ole voinut kaikille puhua asioista sillä häpeän niitä ja pelkään että minut leimataan hulluksi. Olen käynyt psykologilla jolle olen avautunut täysin ja hän on jaksanut kuunnella minua eikä ole tuominnut minua. Ensi viikolla aika psykiatrille joka toivottavasti osaa kertoa mikä mulla on. Raskaus on todella sekoittanut pääni. Välillä pelottaa miten tulen toimeen vauvan kanssa, mutta on parempi kertoa läheisille ja hoitohenkilöille missä mennään että saa apua jatkossakin. Vaikka asioista on hemmetin vaikeeta puhua niin se auttaa...toivottavasti minäkin paranen tästä joskus!? Jaksamista sinulle...