mikähän mua vaivaa, on vaivannut jo monta vuotta. Kaikki tuntuu ahistavan ja masentaa koko ajan. Tietenkin on parempiakin päiviä, mut suurin osa niitä huonompia. Ennen ajattelin että elämällä ei oo mulle mitään tarkotusta.Mietin itsemurhaa, mutta päädyin siihen että se olisi itsekäs teko,läheiset joutuisivat vain kärsimään.Nyt päiviäni kumminkin piristää lapseni.Silti masennus hiipii kavalasti joka päivä.Tuntuu että pitäisi olla kiitollinen monista asioista,mutta silti en niistä pysty iloisemaan. Myös ns.raivokohtauksia saan päivittäin,puran ne läheisiini(en kuitenkaan lapseeni)en pysty hillitsemään hermostustani,tuntuu että tietyt äänet,tavat,miehen teot(vaikkei mitään väärää ole tehnytkään)raivostuttavat.Olen yrittänyt laskea kymmeneen ja yrittää rrauhoittua mutta en pysty.Itkukin pääsee usein.Ainoastaan lämminsuihku rauhoittaa ja eristäytyminen vähäksi aikaa.Mikähän mulla on?tätä on jatkunu jo useamman vuoden,yläaste iästä asti..onkohan sitä tulossa hulluksi?en haluaisi ottaa yht.mihinkään sillä en luota ulkopuolisiin ihmisiin.päällepäin yritän näyttää ns.normaalilta,ainoastaan läheiset joutuvat kärsimään noista raivokohtauksista..ja se masentaa sillä en haluaisi heitä loukata.
Ei kärsivällisyyttä
hermoheikko
3256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"- - tuntuu että tietyt äänet,tavat,miehen teot(vaikkei mitään väärää ole tehnytkään)raivostuttavat.Olen yrittänyt laskea kymmeneen ja yrittää rauhoittua mutta en pysty."
Minulla on tuota ihan samaa piirrettä. Jos yrittää pidätellä kivahduksiaan, olo pahenee pikkuhiljaa kun kaikki ärtymys patoutuu sisimpään. Eli eroon pitäisi todellakin päästä jotenkin itse ärtymisestä, ei äyskähdyksistä. Mutta miten ihmeessä..?
En kestä ollenkaan myöskään liikenteessä törttöilyä (tarkoitan lähinnä pyöräilijöiden ja kävelijöiden hillumista missä sattuu, en aja autoa). Tunnen miten verenpaine kohoaa, vaikkei minulla ole edes kiire mihinkään. Järjetöntä. Itsehän siitä olosta eniten kärsii, mutta kun ei eroonkaan pääse. Masennukseenhan tällainen liittyy tiiviisti.
Olenkin alkanut miettiä mihin tuota kiukkua voisi purkaa.Ostanko nyrkkeilysäkin,lähtisinkö lenkille/kävelylle,kuuntelisin musiikkia omisa oloissa..pitänee mäitä kokeilla.Lapsen hoito ja huono sää eivät ole vain sallineet ulkoilua tällä hetkellä,jos sitä ottaisi itsellensä aikaa kunhan ilmat paranisi.
Välillä vaan tuntuu että ihon alla"kuplii"(outo sana valinta)niinkuin verisuonissa kiehuisi.Sitä yrittää ja yrittää rauhoittua.Mutta juuri tuo että yrittää olla norm.,näyttämättä niitä raivostumisia,saa olon vain pahemmaksi sisältäpäin.Ahistaa vain enemmän.Masennuksesta se johtuu olen sitä itsekkin miettinyt,mutta en tiedä mistä hakisi apua ja pelkään että ottavat lapsen pois minulta ym.luulevat että vahingoittaisin lastani. Mitä en todellakaan ole tekemässä,lapseeni nämä hermostumiset eivät koske.
onkohan tähän hermostumiseen/ravostumiseen mitään diagnoosia/nimitystä?oon yrittäny googlettaa mutta en ole löytänyt vastausta. Jos jollakin on tietoa tai samanlaisia tuntemuksia ottaisin mielelläni vastaan. Jos ymmärtäisi sitten itseänsä paremmin.