Olen uskomattoman yksinäinen.En ole koskaan seurustellut edes, ja ikääkin on sentään yli 26 v.
Olen koulukiusattu ja miltei aina ollut yksinäinen ja halveksittu.
Olen ollut pitkällä sairaslomalla ja lääkityksellä mielenterveysongelmien vuoksi.
Tunnen itkeväni elämäni raunioilla ja toivoa on hyvin vähän,jos ollenkaan.
Juuri katsoin koulutusopasta pitkästä aikaa moneen vuoteen ja mua oksetti.Hyi.
Mun pitäs lähtee taas opiskelemaan mutta ei sittenkään kiinnosta.En saa mistään otetta,ja elämänhalut on vähissä.Näin "lujaa" menee.
Onkohan mulla enää toivoa vai rukoilenko pysyvän eläkkeen itselleni?Tuntuu välillä että peli on mun osalta pelattu joka suhteessa...kiitos, jos jaksoit lukea tän valitusvirteni.
Olen koulukiusattu ja miltei aina ollut yksinäinen ja halveksittu.
Olen ollut pitkällä sairaslomalla ja lääkityksellä mielenterveysongelmien vuoksi.
Tunnen itkeväni elämäni raunioilla ja toivoa on hyvin vähän,jos ollenkaan.
Juuri katsoin koulutusopasta pitkästä aikaa moneen vuoteen ja mua oksetti.Hyi.
Mun pitäs lähtee taas opiskelemaan mutta ei sittenkään kiinnosta.En saa mistään otetta,ja elämänhalut on vähissä.Näin "lujaa" menee.
Onkohan mulla enää toivoa vai rukoilenko pysyvän eläkkeen itselleni?Tuntuu välillä että peli on mun osalta pelattu joka suhteessa...kiitos, jos jaksoit lukea tän valitusvirteni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
26-vuotias ei vielä ole kovin vanha...ehdit vielä vaikka mitä
jospa aluksi miettisit joka päivä yhden hyvän asian mitä tulee mieleen,ei enempää
toiseksi nythän on niin että kotoa sinua ei kukaan tule hakemaan....jospa lähtisit vähän katselemaan maailmaa...ainakin lähimpään puistoon tai vastaavaan...
aloita pienesti,älä vaadi itseltäsi liikaa...varmasti löydät vielä ystäviä
Meitä on varmaankin aika monta, samanlaista. Et suinkaan ole yksin, vaikkakin yksinäsi.
Olen itsekin aina tuntenut olevani erilainen ja muista erilläni (olen m). Kauan sitä jaksoin, mutta nyt olen tullut ikään (26), jossa olisi tehtävä ratkaisuja, jotka vaikuttavat kauas tulevaisuuteen. Tiedän, että en voi enkä jaksa jatkaa elämääni siten kuin tähän asti. Silti en näe edes huomiseen. Elän puhaltamassani kuplassa, joka on niin ahdas, että mahdun sinne vaivoin yksinäni, eikä noste riitä liitelemään kuin pintoja pitkin. Jos vain osaisin ja voisin, puhaltaisin palloni suuremmaksi. Haluaisin muita mukaan lentooni. Silloin voisin lentää korkeammalle ja näköalat avautuisivat avarampana...
Tässä olisin jos vain kelpaisisin. Olisin valmis ottamaan uuden askeleen mutta yksin en osaa.
Olen varma että saat avun!Nimittäin uskon että sinulla on joku syvällä oleva trauma johon ei kykene tavalliset terapeutit! Nyt on Suomessa useita Traumaterapeutteja,joilla on kyky hoitaa syvyyksistä jonne ei tavalliset terapeutit yletä.
Ja itse olen saanut avun seurakunnan sielunhoitajalta-joka on rukoillut ongelmilleni ratkaisua ja minulle voimia.Suosittelen!
Voimia sinulle ja rohkeutta parantua!!!! t.perhonen
Saattaa tuntua hurskastelulta, mutta haluaisin sanoa jotain. Ensinnäkin. Sinun elämälläsi on aivan vissi tarkoitus. Jumala on luonut maailmankaikkeuden, koulukiusaajat eivät sellaiseen kykene. Kovat ihmiset ovat irrallaan Jeesuksesta, kai sen ymmärrät. Kehoittaisin menemään jonkun aidon uskovaisen luokse. Rukoillen voi selvitä se, menisitkö työhön tai opiskelemaan. Eläke on uskoakseni tuhon tie noin nuorelle.
Savuttavaa kynttilänsydäntä Luojasi ei sammuta. Olet arvokas ihminen, vaikket pääsisi sängystä ylös aamulla.
Paras uutinen on se, että kun elämä on eletty, sellainen joka on kaikissa vaiheissa etsinyt Jeesuksen apua, pääsee ihmeelliseen, iankaikkiseen elämään. Siellä ei masennuta eikä haluta eläkkeelle. Mikään paha ei nouse siellä mieleen.
Jumalan avulla uskallat taistella! Niin minäkin teen. Valoa päivääsi! T. Tuomo
Sama täällä, 25-vuotias nainen ja koen että elämäni on jo ohi. Onko sitä sitten jo kuollut nuorena koska ei ole koskaan elänytkään?
Ei kavereita, en seurustele, koulukiusattu ja vanhempien mitätöimä, mielisairas. Mutta olen päättänyt nyt että en pidä itseäni huonompana vaikka en kykenisi töihin ja suhteisiin. On mulla sentään jokin ihmisarvo. Olen ollut niin kauan yksin että en kaipaa ihmisiä, lähinnä ne ärsyttävät pinnallisine juttuineen ja itsekeskeisine tekoineen. Muista säkin että sulla on oikeus olla sellainen kuin on, älä mieti mitä muut sanoo. Koulukiusaaminen jättää ihmiselle tunteet että hän on huonompi muita ja siihen olen koko nuoruuteni sortunut että mietin mitä muut minusta ajattelee, olenko hyväksytty. Teen asioita joista tykkään (pääasiassa itsekseni) ja en välitä vaikka muut pitävät outona. Olen päättänyt että yksikään ihminen ei mun nenille hypi.