Tarpeeksi hyvät syyt muuttaa pois kotoa?

Ovatko nämä tarpeeksi painavat syyt muuttaa pois kotoa?
- asun 40 kilometrin päässä koulusta, harrastuksista ja kavereista (ts. 2/3 elämästäni on siellä)
- olen 17,5 v. ja aloitan pian autokoulun, joka myöskin on siellä 40 km:n päässä, iltaisin (voisin myös lykätä autokoulua, sillä autontarve vähenisi huomattavasti, kun asuisin edes kävelymatkan päässä juna- ja linkkuasemilta)
- julkinen liikenne ei kulje enää klo 16 jälkeen meille päin, joten perheeni joutuu hakemaan minut illalla kotiin -> perheelläni on muutakin elämää kuin minun kuljettamiseni, joten en voi harrastaa kaikkea, mitä haluaisin, vaikka varaa olisikin
- aloitan yo-kirjoitukset tänä keväänä ja tarvitsisin paitsi kaiken liikenevän ajan (hyppäreillä olisi parempi päästä kotiin kuin yrittää koulussa tai kahvilassa lukea) myös lukurauhaa
- saisin kivan asunnon samoista taloista, missä kaksi muuta ystävääni asuvat omien kämppiksiensä kanssa
- vuokra olisi 45 e/kk, vesi, sähkö ja netti kuuluvat vuokraan. Minun matkakuluni ovat enemmän, jo 44 matkan bussikortti on 43 e.
- sosiaalinen elämänikin vilkastuisi, jos totta puhutaan
- sikäli mikäli saan (kesä tai vakituisen)työpaikan sieltä, olisi helpompi, että asuisin lähellä kuin että minut pitäisi viedä
- osaan säästää, siivota, tehdä itse ruokani jne. ja valmiina elämään vähällä
- saisin melko hyvät opiskelija- ja asuntotuet, vanhempani todennäk. auttaisivat siinä jonkin verran
- seutu on turvallista ja mukavaa, opiskelijakämppiä lähistöllä
- minun ei tarvitsisi nousta bussiin jo ennen aamu seitsemää! x)
- lemmikkejä minulla on, mutta ne voi ottaa asuntoon, jos se sopii kämppikselle, näin on väitetty

Lähinnä ihan käytännöllisesti ajatellen, tunneasiat sitten erikseen. En minä tunteiden takia muuttaisi, eivät asiat niin huonosti kotona ole. :) Odottelen tässä nyt pari kuukautta, mutta kun se autokoulukin alkaa kohta ja silleen, niin olisi noin 10000 kertaa helpompaa, että voisin kävellä sinne. Lemmikkiasiaa mietin kyllä vielä, mutta asia on ratkaistavissa.
4923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muuta pois.

Äänestä

ei tarvitse olla sun iässäs eli muutat jos haluat.

Äänestä

Kyllä ehdottomasti mielestäni kannattaa muuttaa jos noin halpa on tuo vuokra. Onhan se suuri muutos muuttaa pois kotoa mutta siitä se aikuistuminenkin sitten lähtee ja kotona voi aina mennä käymään. :)

Äänestä
  • Ainakaan viestisi perusteella en näe mitään suuria esteitä muutollesi.
    Mieti vain tarkasti miten muutto vaikuttaisi lemmikkeihisi. Hiiren elämää se tuskin hirveästi muuttaisi, mutta koiran kanssa taas olisi otettava kaikki huomioon.. Et vain kertonut mitä lemmikkejä omistat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


duckie kirjoitti:

Ovatko nämä tarpeeksi painavat syyt muuttaa pois kotoa?
- asun 40 kilometrin päässä koulusta, harrastuksista ja kavereista (ts. 2/3 elämästäni on siellä)
- olen 17,5 v. ja aloitan pian autokoulun, joka myöskin on siellä 40 km:n päässä, iltaisin (voisin myös lykätä autokoulua, sillä autontarve vähenisi huomattavasti, kun asuisin edes kävelymatkan päässä juna- ja linkkuasemilta)
- julkinen liikenne ei kulje enää klo 16 jälkeen meille päin, joten perheeni joutuu hakemaan minut illalla kotiin -> perheelläni on muutakin elämää kuin minun kuljettamiseni, joten en voi harrastaa kaikkea, mitä haluaisin, vaikka varaa olisikin
- aloitan yo-kirjoitukset tänä keväänä ja tarvitsisin paitsi kaiken liikenevän ajan (hyppäreillä olisi parempi päästä kotiin kuin yrittää koulussa tai kahvilassa lukea) myös lukurauhaa
- saisin kivan asunnon samoista taloista, missä kaksi muuta ystävääni asuvat omien kämppiksiensä kanssa
- vuokra olisi 45 e/kk, vesi, sähkö ja netti kuuluvat vuokraan. Minun matkakuluni ovat enemmän, jo 44 matkan bussikortti on 43 e.
- sosiaalinen elämänikin vilkastuisi, jos totta puhutaan
- sikäli mikäli saan (kesä tai vakituisen)työpaikan sieltä, olisi helpompi, että asuisin lähellä kuin että minut pitäisi viedä
- osaan säästää, siivota, tehdä itse ruokani jne. ja valmiina elämään vähällä
- saisin melko hyvät opiskelija- ja asuntotuet, vanhempani todennäk. auttaisivat siinä jonkin verran
- seutu on turvallista ja mukavaa, opiskelijakämppiä lähistöllä
- minun ei tarvitsisi nousta bussiin jo ennen aamu seitsemää! x)
- lemmikkejä minulla on, mutta ne voi ottaa asuntoon, jos se sopii kämppikselle, näin on väitetty

Lähinnä ihan käytännöllisesti ajatellen, tunneasiat sitten erikseen. En minä tunteiden takia muuttaisi, eivät asiat niin huonosti kotona ole. :) Odottelen tässä nyt pari kuukautta, mutta kun se autokoulukin alkaa kohta ja silleen, niin olisi noin 10000 kertaa helpompaa, että voisin kävellä sinne. Lemmikkiasiaa mietin kyllä vielä, mutta asia on ratkaistavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu