Mulla menee lujaa, tuntuu että tunnen kaikki ja kaikki mut, mun suuri "ystäväpiiri" koostuu kauniista, nuorista ja rohkeista ihmisistä, mun elämää voisi kutsua pintaliidoksi, sillä yhtä juhlaahan se on vuoden ollut. Enää en edes halua tapailla "tavallisia" poikia, vaan vähitään täytyy olla sm-tason urheilija.
Mut mitä mä oikeesti olen, surullinen pieni tyttö joka aina vertaa itseään muihin, joo niihin kauniisiin tyttöihin, just niihin jotka tiiän että vertaa itteensä muhun. Eikä ne mun ystäviä oikeesti ole, ollaan vaan yhdessä koska niin kuuluu, me ollaan Helsingin kermaa just ne jotka ei ikinä jonota tai maksa mistään.
Joo toi oli aluks kivaa, kunnes sitä sitten huomasi, ettei enään mitään muuta osaa, ei osaa kun juhlia, ja odottaa sitä seuraavaa keskiviikkoa, perjantaita, lauantaita, sunnuntaita... Me oltiin aina siellä missä pitää.
Oon aina pitänyt itsestäni huolta, käynyt salilla ja syönyt vähän ainoa tavoitteeni pysyä kauniina. Rakastan kun vartaloani kehutaan. Mutta elämä jättää jälkensä, salikäynnit vähenee, ei krapulassa voi. Sitä lihoo, kun on niin kiva syödä ulkona joka päivä.Miksi kukaan söisi enää kotona kun ulkonakin voi!
Vuoteen en ole käynyt kaupassa kun ostamassa kahvia ja maitoa tai jotain pientä.
Tänään aamulla menin taas salille, ei ollut krapulaa, mutta treenivaatteet kiristi (koko xs) Se on tää mun elämä... Joten treenasin, tulin kotiin, söin pizzan, yrjösin, menin töihin, peruin kaikki illan menot enkä enään syönyt mitään... Nyt makaan sängyssä ja juon gin tonicia ja kaksi nappia. Huomenna on uusi treeni päivä.
Mut mitä mä pelkään? Kun en käy ulkona mun "ystävät" unohtaa mut, niinhän se menee, ei mulla mitään aitoa koskaan ollutkaan ja mä myös tiedän että ne pelkää ihan samaa joten shhh...
Vielä tää kupla puhkeaa...
Huomenna on pakko mennä ulos, vaikka tietää että Sunnuntain treenit kärsii. No cola ei lihota...
Mut mitä mä oikeesti olen, surullinen pieni tyttö joka aina vertaa itseään muihin, joo niihin kauniisiin tyttöihin, just niihin jotka tiiän että vertaa itteensä muhun. Eikä ne mun ystäviä oikeesti ole, ollaan vaan yhdessä koska niin kuuluu, me ollaan Helsingin kermaa just ne jotka ei ikinä jonota tai maksa mistään.
Joo toi oli aluks kivaa, kunnes sitä sitten huomasi, ettei enään mitään muuta osaa, ei osaa kun juhlia, ja odottaa sitä seuraavaa keskiviikkoa, perjantaita, lauantaita, sunnuntaita... Me oltiin aina siellä missä pitää.
Oon aina pitänyt itsestäni huolta, käynyt salilla ja syönyt vähän ainoa tavoitteeni pysyä kauniina. Rakastan kun vartaloani kehutaan. Mutta elämä jättää jälkensä, salikäynnit vähenee, ei krapulassa voi. Sitä lihoo, kun on niin kiva syödä ulkona joka päivä.Miksi kukaan söisi enää kotona kun ulkonakin voi!
Vuoteen en ole käynyt kaupassa kun ostamassa kahvia ja maitoa tai jotain pientä.
Tänään aamulla menin taas salille, ei ollut krapulaa, mutta treenivaatteet kiristi (koko xs) Se on tää mun elämä... Joten treenasin, tulin kotiin, söin pizzan, yrjösin, menin töihin, peruin kaikki illan menot enkä enään syönyt mitään... Nyt makaan sängyssä ja juon gin tonicia ja kaksi nappia. Huomenna on uusi treeni päivä.
Mut mitä mä pelkään? Kun en käy ulkona mun "ystävät" unohtaa mut, niinhän se menee, ei mulla mitään aitoa koskaan ollutkaan ja mä myös tiedän että ne pelkää ihan samaa joten shhh...
Vielä tää kupla puhkeaa...
Huomenna on pakko mennä ulos, vaikka tietää että Sunnuntain treenit kärsii. No cola ei lihota...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Enpä vaihtaisi osia, EN.
Olenpa hyvän ammatin omaava, Oman omakotitaloni itse työlläni maksanut, =yrittäjänä menestynyt nainen.
Ihanan miehen, ja kaksi lasta omaan kanssa. Meillä syödään kotona, ja se on ihanaa, en vaihtaisi sitä ravintoloiden surkeisiin keitoksiin. (toki olen yrittäjänä käynyt koittamassa hienojakin ravintoloita)
Ja muotoni ovat kohdallaan olen ihan M kokoa. Ja en käy salilla, mutta teen lumitöitä muita raskaita hyödyllisiä hommia mielelläni, koska olen vahva. Elämä hymyilee, jopa pienistä (terveydellisistä) vastoinkäymisistä huolimatta.
Kun joku kertoo sinulle miten elämässä asiat ovat pielessä, niin miksi leuhkit hänelle oman elämäsi saavutuksilla? Tuntuu ihan siltä kuin olisit kateellinen tälle naiselle hyökätessäsi häntä vastaan. Olisit empaattisempi etkä niin epävarma itsestäsi.
Ehkä haluat myös kertoa miksi sinä olet täällä anoreksia-palstalla, jos elämäsi on mallikelpoista.
En tokikaan hyökännyt ketään vastaan, kerroinpa vaan että on toisenlaisiakin vaihto-ehtoja. Ja minä nyt selailen kaikenlaisia palstoja, en ole jumittunut mihinkään yhteen.
Sinun tekstisi yleis-sävy toi esille pahan vointisi, ja sen ettei kellään saisi hyvin mennä. Vahinko.
Minä taasen uskon että kukin on oman onnensa seppä, ja elän sen mukaan, jopa, suosittelen sitä muillekkin.
Se olet sinä, joka et ymmärrä. Syömishäiriöt eivät ole asioita, joita kukaan haluaa itselleen. Ei niitä valita. Se, että kirjoitat omasta elämästäsi vastineen, ei auta ketään. Toivon kuitenkin sinulle kaikkea hyvää, vaikka oletkin ymmärtämätön. En minä sinua halunnut tuomita. Koitin vain saada sinut ajattelemaan hieman naiiveja ajatuksiasi.
Sitä paitsi kiinnittäisin huomiota kirjoituksesi ulkoasuun, joka vilisee kirjoitusvirheitä, ja saa siten näyttämään sen alakoululaisen sepustukselta.
Kannattaisiko vähitellen alkaa hankkimaan elämään ihan oikeaakin
sisältöä pelkän pintaliidon sijaan? On tuollainen meno varmasti
nuorena hauskaa ja moni sellaisesta unelmoikin, mutta muutaman
vuoden päästä huomaatkin että sinulla ei ole yhtään oikeaa
ystävää tai aidosti sinusta välittävää kumppania.
Ota vähän aikaa ja tutustu itseesi. Mitä sinä itse elämältäsi
haluat? Kuka sinä olet? Et sinä varmaan oikeasti ole itsekäs
narttu, jonka elämä pyörii pelkän biletyksen ja statuksen
ympärillä?
Sinullakin on ihan oma persoona, anna sen näkyä.
Älä vain yritä näyttää hyvältä muiden silmissä, vaan ole
rohkeasti oma itsesi ja tutustu myös toisiin ihmisinä,
joilla on sekä hyviä että huonoja puolia. Tulet tapaamaan
paljon mielenkiintoisempia ja monipuolisempia ihmisiä,
kun et katso pelkkää pintaa ja saavutuksia, vaan tutustut
oikeasti erilaisiin ihmisiin. Sinullakin on oikeus olla
ihminen, tehdä virheitä ja olla epätäydellinen.
Parin vuoden kuluttua sinun paikallasi ovat kuitenkin
nuoremmat, kauniimmat ja "coolimmat" tytöt. Ei pintaliidosta
jää loppujen lopuksi mitään aitoa käteen. Jälkeenpäin
kukaan ei edes muista sinua. Kumpia ihmiset muistelevat
lämmöllä: Sitä baarijonoissa ja tiskillä kiilailevaa
pintaliitäjää, vai kohteliasta ja persoonallista ihmistä?
Ymmärrän sun tilanteen.
Mulla oli kans tarve kokea jotain aitoa ja pysyvää. Halu tietää, että kaikki ei oo turhaa ja että ennen kaikkea en ite ole turha, en oo vaan yks biljardejen joukossa jonka muut unohtaa jos ei pyöri mestoilla.
En ymmärrä naista, joka vastasi sun kertomaan tilanteeseen kehumalla omaa elämää. Voi olla että hänel on asiat hyvin tällä hetkellä, mutta erilaisia asioita me kaikki koetaan elämässä, jääkö silläkään mitää pysyvää siitä kun elämä päättyy? olosuhteet omassa elämässä muuttuu ja vaihtelee, joskus tuntuu hyvältä, joskus ei ees muista millon olis viimeks tuntunu. Vaikka
Ite podin huonoa oloa ja tyhjyyttä monia vuosia. Olin täynnä tyytymättömyyttä, epävarmuutta itestäni, ärtymystä ja kateutta muita kohtaan, sisältä niin tyhjä, vihanen, kyllästyny ja tosi rikki. Ahdisti, että miksi pitäisi olla jonkun näkönen voidakseni hyväksyä itteni ja että muut pitäisi musta.
Siihen hain lohtua mm ruoasta ja siitä, että näyttäisin hyvältä. Ruoka lohduttaa, mutta sen seuraukset ei --> lihominen. Sairastuin lopulta anoreksiaan, ja vajosin niin syvälle, että oma idenditeettini ja arvoni perustui täysin siihen, minkä näkönen oon. En voinu hyväksyä itteäni, jos lihoin.
AHDISTI! Huusin ja itkin Jumalallae ja tyyliin paiskoin raamattua seinään että AUTA, en jaksa enää edes elää kun ei elämässä oo mitään sisältöä enkä edes tunne itteeni.
Jumala kuuli. Se vähitellen parans täysin anoreksiasta ja kaikista sen aiheuttamista haavoista, paransi heikon itsetuntoni, vapautti itseinhosta ja yksinkertasesti löysin itteni Jumalasta ja löysin enemmän kun täyteyden Jumalan läsnäolosta.
Nyt tiedän kuka olen ja mitä varten olen. En enää tarvitse katseita kadulla tunteakseni itseni kauniiksi. Vapauttavaa tietää, että itseä voi ja tuliskin kohdella arvokkuudella. En ole miehille objekti. Saan rakastaa itteäni luonteena, on ihana oppia tuntemaan itteään ja olla tyytyväinen itteensä, koska vasta sillon kykenen rakastaa muita.
Nyt tiedän, että oonkin ihmisenä niiiiiiin tutustumisen arvonen huolimatta siitä, minkä näkönen oon :)
Oon enemmän ku 100 varma, että sä oot huippulikka. Tee lista asioista, mistä pidät itessäsi eniten, siis luonteenpiirteessäs jne. Jos niitä ei tunnu muka olevan (mä uskoin niin itestäni ennen..hullua.), niin pyydä Jumalaa näyttämään.
Rakasta itteäs, arvosta kuka olet.
Jos haluut jotain pysyvää elämään, anna elämä Jumalan haltuun. Se täyttää kaikenlaisilla rikkauksilla ja vapauttaa mistä ikinä vaan pyydät. Jos kaipaat sisältöä, pyydä Jumalalta. Se ei mee kuuroihin korviin.
Kun oot täynnä Jumalan antamaa rakkautta ja vapautta, et vaan PYSTY olee kertomatta muille ja sä huomaat asentees muuttuvan sellaseks, että haluat tehä muille hyvää ja antaa niillekin mahollisuuden kokea Jumalan rakkautta, jotain aitoa.
SIKS mä sulle nyt kerron tän kaiken.. väkisinki kertoisin.. :D miten en vois olla kertomatta!!
Njoo. Kyllä uskonnosta kertominen on ihan ok, mutta minusta
sitä ei kuitenkaan tulisi kaupata jonkinlaisena ultimate-ratkaisuna
kaikkeen mahdolliseen. Jotkut ihmiset ovat uskovaisia
ja toiset eivät.
Kyllä se oma elämä voi olla täysin hallussa ja tasapainoista
ilman uskontoakin. Jotkut ihmiset tavallaan vaihtavat vain
riippuvuudesta toiseen, kun "tulevat uskoon". Se syömishäiriö
tai alkoholismi vaihtuukin äärimmilleen vietyyn uskonnollisuuteen,
jonka ihanuutta sitten paasataan kaikille muillekin.
Se on hieno juttu jos olet löytänyt onnen Jumalan kautta,
mutta älä kuitenkaan mainosta sitä ratkaisuna kaikille
ihmisille.
Se on ihan hyvä, että olet itse huomannut missä elämä menee pieleen. Mulla oli kaltaisesi tyttöystävä, josta huomasin ettei pinnan alla kaikki ollut kunnossa. Kehottaessani häntä hieman miettimään joitakin asioita hän jätti minut, koska taisi pelätä.
Kyllä sinut joku tai jokin vielä töytäsee oikealle kurssille. Tsemppiä!