Koistisen veljeksiä epäillään taas rikoksista
Euran poliisi sulki eilen selliin Koististen neljästä veljeksestä ne kaksi, jotka eivät ole vankilassa.
Nyt pidätettyjä veljeksiä epäillään varkaudesta. Pekka Koistinen myöntää rötöstelyn.
-Pari kuukautta sitten erehdyin vähän sähläämään. Vein kaatopaikalta työkaluja, Pekka Koistinen sanoo.
Lukuisista rikoksista aiemmin tuomituista veljeksistä on saanut sen käsityksen, että he olisivat parantaneet tapansa. Aivan näin ei asian laita ole.
-Meille ei ole annettu mahdollisuutta parantaa tapojamme. Vasta nyt on ruvennut tulemaan työtarjouksia, Pekka Koistinen sanoo.
Veljesten rikollinen elämä on esikuvana parhaillaan elokuvateattereissa täysille katsomoille pyörivälle Pahat pojat -filmille

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten tuo jos muuttaa tuon varkaus varastamiseksi kun meneekö se sekaisin?
Varkaus on kaupunki.
Mihinpä se pantteri pilkuistaan?