Paha USA?

Sanomalehti Ilkan ulkomaantoimittaja Pauli Jokinen kirjoitti tämänpäiväisessä kolumnissaan USA:n roolista maailmanpolitiikassa ja tätä nykyä niin muodikkaasta USA-vastaisuudesta niin hyvän kirjoituksen, että en malta olla laittamatta sitä myös tänne.

***

"Yhdysvallat herättää runsaasti kielteisiä tunteita muiden kansakuntien keskuudessa. Varsinkin islamilaisessa maailmassa amerikkalaisten maineen on todettu olevan huonompi kuin koskaan. Kuitenkin moni musliminuori suosii edelleen Yhdysvaltoja hakeutuessaan korkeamman opetuksen pariin.
Edes amerikkalaiset itse eivät usko, että peilistä näkyy koko totuus. Suuri osa jenkkivihaa lietsovista voimista onkin liikkeellä uskonnollisista ja aatteellisista syistä. On poliittisesti tarkoituksenmukaista vetää Yhdysvallat pääsyylliseksi esimerkiksi Lähi-idän kriisiin ja Israelin tekemisiin. Länsimaissa tunnetaan vasemmistointellektuellit. Heidän tapansa on kääntää totutut tarkastelukulmat päälaelleen ja valita vain itselleen sopivat totuudet. Näin Yhdysvaltain harjoittama terrorismin vastainen sotakin muuttuu supervallan harjoittamaksi valtioterrorismiksi. Amerikkalaiset eivät kiistä, etteivätkö he olisi puuhailleet yhtä ja toista vuosikymmenten mittaan takapihallaan ja laajemmaltikin. Kansakunnat toimivat etujensa mukaisesti ja torjuvat niitä mahdollisesti uhkaavat vaarat. Kaikki valtiot ovat itsekkäitä.
Demokraattien vaalivoiton seurauksena nähtiin jo tällä viikolla selviä kurssin reivaamisen merkkejä Yhdysvaltain ulkopolitiikassa. Suuret linjat tuskin silti muuttuvat.

Ansaittuja iskuja

Yhdysvaltoja morkkaavista intellektuelleista oiva esimerkki on Noam Chomsky, joka on vuosikymmeniä rusikoinut kotimaataan käsittämättömän kaunan vallassa. Ennen niin ihailtu ajattelija ylitti kohtuuden rajat antaessaan 11.9.2001 terrori-iskujen tekijöille täyden synninpäästön. Hänen mielestään Yhdysvallat sai pelkästään ansionsa mukaan.
Kaikenlainen kritiikki on hyödytöntä, ellei pysty esittämään vaihtoehtoja. Chomsky ja muut kriitikot keskittyvät mielellään vain Yhdysvaltain sotien jälkeiseen historiaan. Näin heidän ei tarvitse selittää, miksi Yhdysvalloista tuli terroristivaltio vasta tällä vuosituhannella, vaikka jenkit liittolaisineen tappoivat toisessa maailmansodassa miljoonia vastustajiaan?
Sen jälkeen kun Yhdysvalloista tuli vahva 1900-luvun alussa, sillä ei ole ollut vaihtoehtoja. Jos se on yrittänyt ottaa etäisyyttä maailman kriiseihin, se on vedetty mukaan sotiin tai sitä on syytetty vastuun pakoilusta. Nyt maailman ainoana supervaltana Yhdysvalloille sallittaisiin vain maksajan ja vastuunkantaja osa, josta se ei saisi itse hyötyä millään tavalla.
Silti ja kaikseta huolimatta, jos maailma tarvitsee oman järjestyspoliisinsa, olkoon se edelleen Yhdysvallat, koska parempaa vaihtoehtoa ei ole. Joku valtioista nousee aina voimallaan ja osaamisellaan muiden yläpuolelle. Toivottavasti se maa on vielä pitkään Yhdysvallat."
7502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Nyt maailman ainoana supervaltana Yhdysvalloille sallittaisiin vain maksajan ja vastuunkantaja osa, josta se ei saisi itse hyötyä millään tavalla."

kunhan tuo ensin maksaisi velkansa YK:lle, niin sitten voitaisiin alkaa keskustella. Ilkka -lehti ei edusta suomalaisten mielipidettä, sillä pohjanmaalaisethan ovat aina olleet, mustine paitoineen, milloin ketäkin kyydittämässä.

Muuten: oletko koskaan miettinyt pienessä päässäsi, että mikään valtio ei ole korvaamaton, ja että asiat menevät aina omalla painollaan, olipa soppaa sekoittamassa sitten mitä valtioita hyvänsä. Nykyinen USA on erittäin huono vaihtoehto maailman poliisiksi.

Jos vaalit voittaneet demokraatit eivät kykene yhtään pehmentämään USA:n politiikkaa, voi vain sanoa, että ne ovat KAIKKI SAMANLAISIA. Kuin yhtä puuta, joka on lisäksi mätä.

Äänestä

Amerikka on aseen varjossa kasvanut murhaaja ja hengellinen elämä tekee siitä aikanaan lopun että lapset ymmätävät mitä äiti ja isä ovat tehneet, he varastivat intiaanien maat aseiden kanssa ja eivät vieläkään ymmärrä että ase ei ole tuonut kenellekkään maallisen mahdin voittajalle hyvää tulevaisuutta, meitä hallitaan muualta kuin ihmisjärjen kautta, mutta amerikka on kehittänyt paljon maallista tiedettä tietoa, mutta sen kustannukset ovat valtavat ja tulevat ihmiset ovat ne jotka siitä kärsivät, sellainen ihminen joka riistää toisen vapauden ei ole ihminen vaan murhaaja maallisessa elämässä, vaikka suuret massat heitä palvoavat.
Maailmassa ei ole yhtään lakia tullut vielä vapaudesta, vaan kaiken takana on ase ja tavallinen ihminen on toisen orja ja sitä hallitaan rahan voimalla, mutta on tulevaa että se rauhallinen ja viisas ja orjakin suuttuu ja näemme sen selvänä Irakin ja Afganin kansasta, he eivät voi hyväksyä amerikan oppia, että tappamalla saadaan valtaa, vaan oman maallisen kuolemansa kautta he vastustavat selvää amerikan murhaajiä ja kun katsomme maailman tilannetta, se joka vastustaa tänään amerikkaa on selvästi nouseva uusi kansa joka lisäntyy 10 kertaisesti mitä liian viisas amerikan ihmismassat, emerikan ihmiset vähenevät ja heidän on pakko hyväksyä sitä ihmislaumaa joka lisäntyy, koska tappavat omansa aivan päättömässä murhan himossa.

Äänestä

vastaisuus on nykyään jonkinlainen "trendi", ainakin Euroopassa ja erityisesti Suomessa.

Silti uskon, että jos ihmisten pitäisi pakon edessä valita joko muutto Amerikkaan tai jonnekin mullahien islamilaisvaltioon, jossa naiset kätketään mustan kaavun alle, ja varastamisesta leikataan käsi irti - niin veikkaanpa, että SUURIN osa valitsisi silti sen Amerikan. ;)

Äänestä
  • Ei usan päämäärä ole lisätä demokratiaa ja oikeutta maailmassa. Tästä hyvä esimerkki Saudi-Arabia, jossa on usan tukikohtia, eli voidaan sanoa maan olevan usan miehittämä, ja Saudi-Arabiassa saa olla tyytyväinen jos selviää vain käden leikkaamisella, useimmiten menee koko pää. Säkitetyt naisetkin taisivat saada rajoitetun äänioikeuden vain muutamia vuosia sitten, lisäksi maan kansantulo on Latvian luokkaa.

    Äänestä

  • mitä tilaa
    ja eihän USAn touhut kenenkään tervemoraalisen ihmisen siunausta saa
    ihan törkeä maa jota häpeää sen omatkin kansalaiset
    tapasin juuri erään jenkin ja hän pahoitteli että on jenkki mutta lisäsi että bush is shit

    Äänestä

  • väärässä kirjoitti:

    Ei usan päämäärä ole lisätä demokratiaa ja oikeutta maailmassa. Tästä hyvä esimerkki Saudi-Arabia, jossa on usan tukikohtia, eli voidaan sanoa maan olevan usan miehittämä, ja Saudi-Arabiassa saa olla tyytyväinen jos selviää vain käden leikkaamisella, useimmiten menee koko pää. Säkitetyt naisetkin taisivat saada rajoitetun äänioikeuden vain muutamia vuosia sitten, lisäksi maan kansantulo on Latvian luokkaa.

    omistavat USAn varallisuudesta 7%.... että sinne se kansalle kuuluva öljyraha virtaa
    onhan se irvokasta.....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


*Kansalainen* kirjoitti:

Sanomalehti Ilkan ulkomaantoimittaja Pauli Jokinen kirjoitti tämänpäiväisessä kolumnissaan USA:n roolista maailmanpolitiikassa ja tätä nykyä niin muodikkaasta USA-vastaisuudesta niin hyvän kirjoituksen, että en malta olla laittamatta sitä myös tänne.

***

"Yhdysvallat herättää runsaasti kielteisiä tunteita muiden kansakuntien keskuudessa. Varsinkin islamilaisessa maailmassa amerikkalaisten maineen on todettu olevan huonompi kuin koskaan. Kuitenkin moni musliminuori suosii edelleen Yhdysvaltoja hakeutuessaan korkeamman opetuksen pariin.
Edes amerikkalaiset itse eivät usko, että peilistä näkyy koko totuus. Suuri osa jenkkivihaa lietsovista voimista onkin liikkeellä uskonnollisista ja aatteellisista syistä. On poliittisesti tarkoituksenmukaista vetää Yhdysvallat pääsyylliseksi esimerkiksi Lähi-idän kriisiin ja Israelin tekemisiin. Länsimaissa tunnetaan vasemmistointellektuellit. Heidän tapansa on kääntää totutut tarkastelukulmat päälaelleen ja valita vain itselleen sopivat totuudet. Näin Yhdysvaltain harjoittama terrorismin vastainen sotakin muuttuu supervallan harjoittamaksi valtioterrorismiksi. Amerikkalaiset eivät kiistä, etteivätkö he olisi puuhailleet yhtä ja toista vuosikymmenten mittaan takapihallaan ja laajemmaltikin. Kansakunnat toimivat etujensa mukaisesti ja torjuvat niitä mahdollisesti uhkaavat vaarat. Kaikki valtiot ovat itsekkäitä.
Demokraattien vaalivoiton seurauksena nähtiin jo tällä viikolla selviä kurssin reivaamisen merkkejä Yhdysvaltain ulkopolitiikassa. Suuret linjat tuskin silti muuttuvat.

Ansaittuja iskuja

Yhdysvaltoja morkkaavista intellektuelleista oiva esimerkki on Noam Chomsky, joka on vuosikymmeniä rusikoinut kotimaataan käsittämättömän kaunan vallassa. Ennen niin ihailtu ajattelija ylitti kohtuuden rajat antaessaan 11.9.2001 terrori-iskujen tekijöille täyden synninpäästön. Hänen mielestään Yhdysvallat sai pelkästään ansionsa mukaan.
Kaikenlainen kritiikki on hyödytöntä, ellei pysty esittämään vaihtoehtoja. Chomsky ja muut kriitikot keskittyvät mielellään vain Yhdysvaltain sotien jälkeiseen historiaan. Näin heidän ei tarvitse selittää, miksi Yhdysvalloista tuli terroristivaltio vasta tällä vuosituhannella, vaikka jenkit liittolaisineen tappoivat toisessa maailmansodassa miljoonia vastustajiaan?
Sen jälkeen kun Yhdysvalloista tuli vahva 1900-luvun alussa, sillä ei ole ollut vaihtoehtoja. Jos se on yrittänyt ottaa etäisyyttä maailman kriiseihin, se on vedetty mukaan sotiin tai sitä on syytetty vastuun pakoilusta. Nyt maailman ainoana supervaltana Yhdysvalloille sallittaisiin vain maksajan ja vastuunkantaja osa, josta se ei saisi itse hyötyä millään tavalla.
Silti ja kaikseta huolimatta, jos maailma tarvitsee oman järjestyspoliisinsa, olkoon se edelleen Yhdysvallat, koska parempaa vaihtoehtoa ei ole. Joku valtioista nousee aina voimallaan ja osaamisellaan muiden yläpuolelle. Toivottavasti se maa on vielä pitkään Yhdysvallat."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu