Keskustalla oli ainoat oikeat lääkkeet työttömyyden hoitoon, eilisessä kolmen suuren väittelyssä. Paavo ,tolvanalla, meni sormi suuhun kun ei osannut vastata Jäätteenmäen aivan oikeutettuihin kysymyksiin, esim. miksei paavo ole hoitanut työttömyyttä, vaikka on ollut kahdeksan vuotta aikaa.Toinen tollo itälä yritti paavo poikaa puolustella, kun se meni raukka aivan lukkoon, vaan munasi vain itsensä.
Anneli hyvä pääministeriehdokas!
Reinikainen
5255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä Jäätteenmäki on erittäin hyvä ehdokas pääministeriksi varsinkin muiden puolueiden näkökulmasta. Koska eihän keskiviikkona tv:ssä nähdyllä asiantuntemuksella ja "ohjelmalla" (=kaikkea hyvää kaikille ja paljon) Suomea hallita, selvitä talouspolitiikan haasteista ja ulkopolitiikan karikoista. Kevyt olisi AJ pääministerin tehtäviin - kyllä televisio on armoton väline, se viimeistään erottelee tupailtojen tähdet asiat hallitsevista poliitikoista. Jäätteenmäen ja Keskustan mahdollisuudet heikkenivät entisestään.
Siis Jäätteenmäki on erittäin hyvä ehdokas pääministeriksi, mutta vain ehdokas - tv:ssä nähdyn perusteella ei ole epäilystä kuka on pääministeri vaalien jälkeen = PL.
Olen jjj:n kanssa samaa mieltä. Huonoihin kantimiin maa joutuisi Annelin hoivissa. Onneksi se ei tule toteutumaan. Kansainvälisissä ympyröissä Annelin tyylillä ei pärjätä lainkaan ja kotimaassakin budjetti ylittäisi veronmaksajien maksukyvyn. Annelin ongelmana oli olla Ahon oppilaana ja kuunnella Pekkarista niin kauan. Onneksi meillä on PL.
Puolitus oli kyllä aika lähellä, vaikka jääkin näillä näkymillä vain (kaksinkertaiseksi) lupaukseksi. -94 kausitasoitettu työttömyys oli 16.6%, joulukuussa -02 9.0% (kausitasoittamaton 8.1%).
Vaalikeskustelusta tuleekin mieleen, että olikohan se tahallista pistää Jäätteenmäki Lipposen ja Itälän väliin? Tuli kuva siitä, että
Jäätteenmäki on kahden ison miehen -MIB(TM)-
ristikuulusteltavana.
Alkuasetelmasta oli lisäksi ainakin se pääteltävissä, että Keskustalle olisi Kokoomus mieluisampi vaihtoehto kuin SDP. Jäätteenmäki oli välillä jopa Itälän rinnalla ja Lipponen jäi kuvainnollisesti pöydän toiselle puolelle. Tämä tosin loppui Jäättenmäen ja Itälän yhteiseen väittelyyn. Ei anna oikein hyvää kuvaa Jäätteenmäen paineensiedosta = soveltuvuudesta pääministeriksi. Pikkuisen kun pahasti - mutta asiallisesti väitellen - sanoo, niin mennään ihan lukkoon. Miltähän kolmikantaneuvottelut näyttäisivät Jäätteenmäen vetäminä.
Toinen enemmän tai vähemmän tahaton teko YLE:ltä oli kerätä Jäätteenmäestä materiaalia aina punainen puku päällä. Varmaan tämäntapainen konservatiivisuus lisää naisäänestäjien pakoa
Jäätteenämen listoilta. Lapualaisistahan Annelin ei enään tarvitse välittää, tosin liekö heistä koskaan onkaan välittänyt: puheenjohtajaksi päästyään ilmoitti ollensa helsinkiläinen jo
lähes kaksikymmentä vuotta - että näin maaseudun asialla; etten sattuvasti sanoisi - susi punahilkan vaatteissa.
Kyllä Annelin osakkeet ovat, ellei nyt syöksykierteessä, niin rajussa laskussa. Kuvittelin, että Jäätteenmäestä oli pj:ksi
tullessaan ollut ainesta todelliseksi haastajaksi, mutta em. ei kyllä sitä kuvaa anna, vaikka kieltämättä parannusta Ahon aikaan on.
Kannuksen Kennedy, Suomen lamaan deval-reval-deval-revalvaatio -politiikallaan ajanut, sekä Suomen EU:hun vienyt pääministeri Esko Ahon savutuksiinhan voidaan lukea 280 000 uutta työtöntä neljässä vuodessa, kasvua vaivaiset 150%. Voisikin leikkisästi sanoa, että Aho hoiti työttömyyttä, Lipponen työllisyyttä ( 300 000 uutta työpaikkaa ). Ahon ja muiden keskustalaisten muistihan tosin on tunnetusti ollut lyhyt, Pekkarisen johtamana on kyllä
räkytetty niin maatalouden alasajosta, kuin työttömyyden huonosta hoidosta, sekä valtion velasta Lipposen molempia hallituksia. Tosiasiassa kaikki vaikuttavat päätökset tehtiin jo Ahon aikana.
Keskustan politiikka on edelleenkin populismia populismin perään. Kaiken huippu on Keskustan varjobudjetti, jota ei millään saatu valmiiksi ennen varsinaisen budjetin käsittelyä.
Kehuttiin kyllä, että meillä on parempi, muttei me teille näytetä. Tarkoituksena varmaankin oli etsiä hallituksen esityksestä puutteita, mitä ei sitten tainnutkaan löytyä, sikäli vaisua kritiikki on ollut. Ei tällaisella oppositio-politiikalla kyllä ääniä tule!
Todella asioihin perehtynyt, ei turhaa kinaamista.
Kiitos
Onko tuo esittämäsi joku vitsi, vaan masokistista itseruoskintaa. Jäätteenmäen kyvyttömyys suuriin tehtäviin alkaa tulla kaikille kovin ilmeiseksi. Olispa ollut mukava nähdä Ahon ja Kieriäisen naamat, kun töjottivat puheenjohtajansa edesottamuksia. Keskustassa ei voida nyt kuin rukoilla, että vaalit tulisivat mahdollisimman pian, ettei kaikkea gallupsuosiota ehdittäisi mokata.