Jos mä joskus oppisin tajuamaan niitä kaikkia ihmisiä, jotka vetää itsensä kaulakiikkuun. Jospa voisin auttaa niitä ettei ne menisi hirteen.
Ehkä ne on niitä surullisia, joille vaimo on heittänyt hyvästi. Ehkä joskus elämä muuttuu, niin ettei tule tällaisia. Ehkä elämä muuttuu, edes niin että ihmiset mieluummin ampuvat itsensä.
Kaulakiikku on niin saakelin saastainen etten voi enää ymmärtää, kun roikutaan tuolla milloin missäkin, paskat ja kuset housuissa.
Ehkä joskus ihmiset tajuaa että on siistimpi homma, kun ammut läven päähäsi. Tähän etupuolelle pieni siisti reikä ja takaraivosta ulos.
Niin on maailma muuttumassa että otetaan pakokaasua, mutta siinäkin vaatteet savustuu varsinkin jos on diesel.
Ehkä joskus ihmiset ymmärtää tätä hullua maailmanmenoa. Minäkin tämän jälkeen aion vetää pään täyteen.
Ehkä ne on niitä surullisia, joille vaimo on heittänyt hyvästi. Ehkä joskus elämä muuttuu, niin ettei tule tällaisia. Ehkä elämä muuttuu, edes niin että ihmiset mieluummin ampuvat itsensä.
Kaulakiikku on niin saakelin saastainen etten voi enää ymmärtää, kun roikutaan tuolla milloin missäkin, paskat ja kuset housuissa.
Ehkä joskus ihmiset tajuaa että on siistimpi homma, kun ammut läven päähäsi. Tähän etupuolelle pieni siisti reikä ja takaraivosta ulos.
Niin on maailma muuttumassa että otetaan pakokaasua, mutta siinäkin vaatteet savustuu varsinkin jos on diesel.
Ehkä joskus ihmiset ymmärtää tätä hullua maailmanmenoa. Minäkin tämän jälkeen aion vetää pään täyteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
..never been there, never done that.
Miksi puhut tuollaisia? Ilmeisestisun joku tuttu/ystävä/läheinen on tehnyt tän tempun?
Pään täyteen ottaminen ei kuitenkaan auta yhtään, ei unohtamisessa, ei tuskassa.
Ymmärrän kyllä mitä ketjun aloittaja tarkoittaa.
Tässä maailmassa monilla ihmisillä on paha olla. Siihen ei mikään tunnu auttavan. Eivät ihmiset siksi tapa itseään, että vaimo jättää. Taustalla on paljon suurempia asioita, mutta niistä vaan ei voi oikein puhua ääneen tässä maailmassa. Masennuksen hoito tahtoo olla vähän niin ja näin, terkkarin yleislääkäri määrää jotain mielialalääkkeitä joiden "pitäisi auttaa", mutta siinäpä sitten kaikki. Vakavammista mielenterveysongelmista kärsivät eivät edes pääse hoitoon, koska on niin pitkät jonot.
En kyllä ole koskaan kaulakiikkua tai ampumista harkinnut, vaikka itsemurha onkin päivittäin mielessä. Inhoan väkivaltaa, joten nuo tekniikat ei minulle sovellu. Sopiva yhdistelmä lääkeaineita ja viinaa taitaa olla minun tieni.
Kyllä ymmärrän ihmisen pahaa oloa, jos joku ymmärtää niin minä. Olen mielenterveyskuntoutuja, sairastuin vaikeaan masennukseen v.2000, ahdistustila oli valtava, sängystä ei jaksanut nousta, jne.. Nyt 2006 on jo vähän valoisanpaa, mutta masennuskausia on silti toisinaan edelleen, tämä on ollut pitkä ja vaikea tie, itsetuhoajatuksineen myös.
Siksi oli niin kamala lukea kirjoitusta itsemurhasta, pelästyin kun ajattelin, jos tämä kaveri tekee itselleen jotain, pään täyteen vetäminen on kaikkein pahin juttu, silloin tulee kaikkea mieleen, ja kynnys on matala jopa itsemurhaan. Tiedän nämä jutut omasta kokemuksesta, olin alkoholin suurkuluttaja, mutta sain lopetettua juomisen, nyt raittiina yli kaksi vuotta, yhtään en uskalla ottaa kun tiedän, et todennäköisesti siitä taas lähtisi putki.
Mielialalääkkeitä joudun syömään varmaan loppuikäni, ja terapiassa käyn edelleen. Kuulun niihin onnellisiin jotka on saanut apua, olin sairaalassa kolme kuukautta, ja sen jälkeen erilaisissa kuntoutuksissa.
Tämä sairaus on aika salakavala, itse lakkasin nukkumasta, kahden-kolmen aikaan yöllä heräsin, enkä saanut nukuttua enää, jännitti hirveesti seuraava päivä, vaikka työ oli tuttua, olin väsynyt ja hyvin epävarma töissäni, syytä en kuitenkaan ymmärtänyt pitkään aikaan, ulkopuolisen ihmisen lopulta tarvi sen mulle kertoa ja patisti lääkäriin, kun en enää mitään pystynyt tekemään.
Tässä nyt tuli tätä mun historiaa, onko sulla jotain samanlaista itselläsi? Jos on niin yritä aktiivisesti hakea apua, niinkauan kuin jaksat sen itse tehdä, koska lopulta siihen ei enää itse pysty.
Itsemurhaan vielä, että tarviis aina muistaa kuinka kamala asia se on läheisille, jotka tänne jäävät suremaan ja ihmettelemään sekä syyttämään itseään tapahtuneesta!
Vaikeudet on aina voitettavissa loppujen lopuksi.
Minun poikani teki "kaulakiikun" kesällä 2006.
Täysin yhtäkkiä. Se viimeinen naula (tai sit se yks ja ainut naula)hänen arkkuunsa oli, et tyttöystävä jätti. Ja humalassa olivat molemmat.
Mikä hirvittävä erehdys. Ei ikinä olisi uskonut..
Ihan sama millä tavalla täältä lähtee, ITSEMURHA ON KUOLEMANA AINA YHTÄ RUMA ASIA, kun se tulee omaisille järkytyksenä, täytenä shokkina...paskat ne on housuissa lääkkeitten syöjillä kuin myös itsensä ampuneilla. Kuolema on kaunis vain silloin, kun se tulee kauan sairastaneelle, tai vanhalle, elämään väsyneelle...
Otan koko sydämestäni osaa, ja voin vain kuvitella sen tuskan määrän jota tunnet.
En tiedä poikasi elämästä mitään, enkä voi sitä tekoa kommentoida, mutta nyt sinun täytyy vain ajatella itseäsi ja omaa jaksamistasi, siinä on tekemistä pitkäksi aikaa sinulle. Voimia toivon sinulle ja muista että jokainen tekee omat päätöksensä kuitenkin itse, ei niiden eteen pääse, vaikka haluaisi kuinka lapsensa parasta aina.
Toivon ettei tässä viestissä ole mitään sinua loukkaavaa, haluaisin vain tukea sinua suuressa surussasi. voimia jatkossa!