mul on täs vuoden ajan ollu syöminen, paino ja ulkonäkö päälimmäisenä ajatuksis. haluisin laihduttaa ja alotanki laihduttamisen monesti, mut yleensä en onnistu. mun mitat nyt 165cm 56kg ja alimmillaan laihdutksen aikana on ollu 165cm 49. valittettavasti lihoin noi kilot takasin.. joskus ahmin ihan hirveesti kaikkee epäterveellistä ja rasvasta ja sit ottaa päähän ihan kauheesti ja tekee tosi paljon mieli oksentaa, mut en oo kuitenkaa oksentanu. mä suunnittelen paljon mun syömisii ja teen itelleni "aikatauluja" syömisistä ja liikkumisesta. haluisin iha älyttömästi laihtuu, mut jotenki aina vaan retkahdan syömiseen ja ahmisiseen. kerroin mun yhelle kaverille mun ajatuksist ja se epäilee mulla jotain syömishäiriöö, mut ei tää mun mielestä oo mitenkää vakavaa.. voisko sit olla jotai alkavaa syömishäiriöö...? vai ihan harmitonta laihduttamista? mä EN halua mitään syömishäiriöö! haluun vaan olla laiha, kun tuntuu vaan et kaikki ois laihana paljon paremmin. vaik ei kai se ihan totta oo.. mun kaveri sano et se alkaa olla huolissaa ja et mun pitäs puhuu jollekki joka osais auttaa.. mut kun mulla ei mun mielestä oo mitään missä mua vois auttaa..? taitaa kaveri vaan olla ylihuolehtivainen?
ehkä alkava syömishäiriö?
senjq
8759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Haluan kertoa oman tarinani sulle, joka mietit ja ehkä kamppailet oman painon, ulkonäön ja kauneusihanteiden kanssa, tavoitteena vaan herättää ajatuksia.
Kärsin 7 vuotta siitä, että en koskaa ollut tyytyväinen itseeni, ulkonäkööni, olemukseeni ja aina kadehdin jotain kauniimpaa, hoikempaa ja suositumpaa ihmistä. Halusin olla tietun painonen, tietyn muotonen ja mallinen.
Päätin alkaa laihduttamaan voidakseni hyväksyä itseni. Laihduinkin tosi paljon, kunnes tilanne riistäyty käsistä. Aika ja ajatukset pyöri pakkomielteisesti ruoan ja sen kuluttamisen ympärillä, tajusin itsetuntoni perustuvan peilikuvaan ja olin tosi ahdistunu sisimmästä. Menetin oman idenditeettini aivan totaalisesti ja katseeni oli (kirjaimellisestikin) omassa navassani.
Alotin laihduttamisen kun olin "ylipainonen" noin vuosi sitten, kunnes kesällä vajosin pohjalle anoreksiaan asti,laihduin parissa kuukaudessa noin 20kg. Luuta ja nahkaa 44/163 ja kädet tärisi, kun ajattelinkaan että pitäisi syödä edes leipää. Kumma, tyytyväisyys itteeni vajos vielä syvemmälle, mutta en voinu kuvitellakaan lihottavani.
Ahdisti kuitenkin ajatus, että pitää olla laiha voidakseni hyväksyä itseni.
Jälkikäteen ymmärrän, miksi alunperin edes aloin laihduttamaan. En yksinkertasesti tuntenut itseäni enkä ollut oikeen oppinut arvostamaan omaa olemusta sellasena kun oon.
Huusin Jumalalle etten jaksa enää, en ymmärrä tilannettani, en osaa enkä jaksa enää elää ajatusteni vankina, itseinhosta kärsien sekä siitä, että tunsin käsittämätöntä ahdistusta, vihaa ja pelkoa mun sisällä.
JUMALA KUULI. Hän paransi vähitellen kokonaan anoreksiasta ja sen mukana tulleista haavoista, ja on auttanut löytämään idenditeettini Hänessä, elämänilon ja sisäisen vapauden ja ilon! Huumorintajunkin sain kiitos Jumalalle takas!! hitsi, musta tuli kyllä niin syvällinen tosikko muutamaks kuukaudeks että en kestä ees muistella :D MIELETÖNTÄ todeta Jumala eläväksi Herraksi, joka haluaa antaa vaan hyviä asioita!! Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen itteeni ekaa kertaa elämässäni. Olen oppinu rakastaa itseäni ja näin ollen kykenen kohtelemaan muita samalla arvostuksella kuin itteäni.
Kesästä olen lihonut noin 10kg, mutta painoa en olekkaan mitannut kun ei todella edes kiinnosta. Tiedän kuka olen ja mitä varten olen, tunnen itseni sisältäpäin niin rikkaaksi, että toivon niin sydämeni pohjasta, että sinä joka tätä luet, pyytäisit Jumalaa antamaan samaa tyytyväisyyttä, rakkautta, iloa ja ennenkaikkea rauhaaaaa sydämeen ja että löytäisit itsesi HÄNESTÄ joka myös loi sut :) Jumala kuulee ja näkee, pakko todeta se tosi asiaksi. Ilman Jumalaa en tosiaan tiedä missä olisin nytte!
Haluan tällä kehottaa, että pysähdyt miettimään, mitä todella arvostat itsessäsi. Tee lista asioista mitä pidät itessäsi ja koe se, miten ihanaa on oppia tuntemaan itseä persoonana, luonteena ja rakenna idenditeettisi sellasen varaan, joka kestää. Tsemppii kaikkeen :)
voi lol mitä idiotismia. itseasiassa erittäin viihdyttävää lukea näitä uskovaisten kirjotuksia. huomaa ihmisen tyhmyyden. auttaisit alottajaa huomattavasti enemmän jos antaisit jotain oikeita neuvoja.
pitääkö sitä jumalaa joka paikkaan ängetä,ne on höpö juttuja.
olisi ihan kiva kun sais sellasia vastauksia tohon kysymykseen:) vähän aihe tossa vaihtu:)
aiheen vierestä tai ei. Mutta täytyy nyt esittää vähän vastakkainenkin mielipide tähän väliin! Olin koko viikonlopun MNF:ssä, semmosessa ev.lut.kirkon tapahtumassa.. ja pitkästä aikaa oli hyvä olo, HYVÄKSYTTY olo. Voin uskoa, että Jumala tai ihan vaan uskonnollinen toiminta voi auttaa.. parantamalla sielua paranee myös pääkoppa ja sitä kautta ehkä ruumiskin.. :)
Mäkin olin siellä maata näkyvis festareil .
:)
Minäkin siellä kerran olin pakotettuna ja voin sanoa että oli kamalin ja tylsin tapahtuma missä olen koskaan ollu. Voin vannoa että koskaan en enää mene. Napalmia maata näkyvissä festareille. Mielenvikasten uskovaisten touhu on sairaampaa ku mikään syömishäiriö.
moikka!
mulla on anoreksia ja mun mielestä toi todella alkaa kuulostaa ainakin alkavalta syömishäiriöltä. en haluu masentaa sua mutta ajattelin vastata rehellisesti ja oman kokemuksen perusteella. voit toki laihuttaa mutta mieluummin se kannattaa tehä niin että syö normaalia ruokaa ja treenaa salilla. itsensä näännyttäminen ei oo järkevää, mä oon sen oppinu. mä oon jo pikkuhiljaa paranemaan päin, paino ei oo noussu mutta ajatteleminen on muuttunu. salilla jos treenaa nii ei puntari välttämättä näytä vähempää, mutta keho tulee mukavan näköseks ku siihe saa lihaksia. ihmisen pitäis (ainakin mun) oppia ajattelemaan ettei se paino oo elämän tärkein asia, pääasia ois että on onnellinen. mutta mulla siihen normaalipainoon on vielä matkaa ja en tuu olemaa onnellinen ennen ku saavutan sen. mutta pidähän huolta itsestäs!