Älkää helvetissä hakeutuko Kemi-Tornion amk:n opiskelemaan!

Pakko päästä avautumaan... Eipä voi suositella kenellekään hakeutumista ainakaan Kemin kaupanyksikköön. Kohta kolmen vuoden kokemus takana, eikä hirveästi ole kehumista. Opettajina joukko äärimmäisen vähän motivoituneita opettajia sekä muutama todella innokas tapaus (kaikki kunnia jälkimmäisille). Toisaalta jälkimmäisten joukko on enimmäkseen onnellisia taivaanrannan maalareita, joilla ei varsinaisesti tunnu olevan mitään käsitystä todellisuudesta, mutta hulluthan ne onnellisimpia tuntuvat olevankin. Yhdelle oppilaalle luvataan yhtä toiselle toista.

Henkilökunnan välit tuntuvat olevan onnellisesti tulehtuneet eikä organisaatio toimi oikein mitenkään päin (onneksi yksi koulun peruskursseista on organisaation toiminta :). Tiedonkulusta ei voida edes puhua sillä tieto ei kulje kuin korkeintaan suusta suuhun oppilaiden kesken (joku on luultavasti vahingossa kuullut siitä opettajanhuoneen ohi kulkiessaan).

Kursseja joutuvat oppilaat itse vaatimaan, koska koululla ei ilmeisesti ole resursseja oikeasti niitä järjestää. Materiaali maksuja ei varmaan kannata mainitakaan? Odottelemme innolla perintätoimiston yhteydenottoa, sen avulla kuulemma revitään maksu niiltä, jotka eivät halua maksaa maksua, joka on laissa kielletty.

Kaiken tämän hauskuuden yllä leijuu suloinen viemärin tuoksu :) Ehkä lannoitteen tuoskun oletetaan parantavan oppimistuloksia?

Kiitos kaunis kaikille, jotka jaksoivat lukea tämän surkean valituksen...
4947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Opiskelin 90-luvun alkupuolella samaisessa "oppilaitoksessa". Ei näytä opetuksen taso ja toimintatavat yhtään parantuneen.

Äänestä

Vai on K-T:n AMK vajoamassa. Kävin sitä jonkin aikaa 90-luvun lopulla, en koskaan valmistunut. Muistan vain että opettajilla oli paljon muita kiireitä ja ne menot laitettiin tuntienpidon edelle...

Mutta jotain positiivistakin oppilaitoksesta... Englannin kielen opetus oli erittäin tehokasta (jos opettajana oli eräs E-K). Ja oikeuden ja yritystoiminnan kurssit olivat aika asiallisia ja täynnä tarpeellista tietoa, vaikka kuivia tunteja olivatkin...

Äänestä
  • E-K opettaa sitten omia juttujaan muidenkin edestä. Sen sydämen asiana on tehdä kaikki yhtä tehokkaiksi ja aikaansaaviksi kuin mitä se itse. Toisesta äärilaidasta toiseen nää opettajat. Ei onneksi ole enää paljoa jäljellä kakkua tokem amk:ssa.

    Äänestä

Suoritin oppivelvollisuuden 70-luvulla 150 km päässä Kemistä. Silloin jo puhuttiin, että Kemin kauppaoppilaitokseen hakeutuvat ne, jotka eivät muualle pääse opiskelemaan. Sinne oli niin vähän hakijoita, koska koulun surkeus tiedettiin yleisest. Etkö tosiaan tiennyt, millaiseen kouluun hait?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marianne kirjoitti:

Pakko päästä avautumaan... Eipä voi suositella kenellekään hakeutumista ainakaan Kemin kaupanyksikköön. Kohta kolmen vuoden kokemus takana, eikä hirveästi ole kehumista. Opettajina joukko äärimmäisen vähän motivoituneita opettajia sekä muutama todella innokas tapaus (kaikki kunnia jälkimmäisille). Toisaalta jälkimmäisten joukko on enimmäkseen onnellisia taivaanrannan maalareita, joilla ei varsinaisesti tunnu olevan mitään käsitystä todellisuudesta, mutta hulluthan ne onnellisimpia tuntuvat olevankin. Yhdelle oppilaalle luvataan yhtä toiselle toista.

Henkilökunnan välit tuntuvat olevan onnellisesti tulehtuneet eikä organisaatio toimi oikein mitenkään päin (onneksi yksi koulun peruskursseista on organisaation toiminta :). Tiedonkulusta ei voida edes puhua sillä tieto ei kulje kuin korkeintaan suusta suuhun oppilaiden kesken (joku on luultavasti vahingossa kuullut siitä opettajanhuoneen ohi kulkiessaan).

Kursseja joutuvat oppilaat itse vaatimaan, koska koululla ei ilmeisesti ole resursseja oikeasti niitä järjestää. Materiaali maksuja ei varmaan kannata mainitakaan? Odottelemme innolla perintätoimiston yhteydenottoa, sen avulla kuulemma revitään maksu niiltä, jotka eivät halua maksaa maksua, joka on laissa kielletty.

Kaiken tämän hauskuuden yllä leijuu suloinen viemärin tuoksu :) Ehkä lannoitteen tuoskun oletetaan parantavan oppimistuloksia?

Kiitos kaunis kaikille, jotka jaksoivat lukea tämän surkean valituksen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu