Suomi, EU:n sosialistimaa

Onkohan Suomi on Euroopan viimeinen kommunistinen maa (joka tosin piilottaa sen olemalla "länsimainen demokratia" ja harjoittamalla kaupankäyntiä länsimaiden kanssa)? Kysymys ei ole tyhjästä revitty jos mietii faktoja:
Suomessa on vielä vuonna 2003:

-puoluetuki
-puolueiden lehdistötuki
-puolueiden järjestöjen tuki (lomakylät Lapissa)
-urheilijapalkka
-poliittiset nimittelyt (Suomen Pankki)
-poliittiset virkamiesnimittelyt (virastoihin)
-poliittiset virat
-autovero
-sakotus tulojen mukaan (progressiivisen palkkaveron lisäksi)
-varallisuusvero
-perintövero
-presidentti ja ulkoministeri ovat ent. Itäsaksan ihannoivia henkilöitä
-julkisten rahan suuri osuus BKT:n summasta
-keskiluokan verotusaste

Jos vielä houmautetaan että Suomessa on EU:n pienimmät palkat, melkein korkein verotus, kalleimmat ja pienimmät asunnot, korkeimmat autohinnat, yleisesti korkein kulutustavaroiden hintataso, ja että työttömyys on jopa hyvien vuosien aikana yli 15%, niin ei voi kun todeta että Suomi on asioita huonosti hoitava maa. Onhan myös vanhin ja saastettvin autokanta, loppuun ajettu terveyspalvelu joka on EU:n hounomopaan kuuluva, korkea itsemurhatilasto ja nuorison hälyttävän huono mielenterveystila joka on mm huonojen koulujen syytä. Ja vanhojen henkilöiden (eläkeläisten) laimiinlyönti terveyspalveluksessa.

Suurin osa suomalaisista uskoo vielä tänäkin päivänä että Suomi on hyvinvointivaltio (vert. Ruotsi). Se on syötetty heille kouluiästä saakka koko ajan. "Pitää olla isänmaallinen", joka Suomessa tarkoittaa ettei saa kysenalaista systeemiä ja pitää olla ymmärtäväinen loppuun saakka jopa 50 v. sotien jälkeen koska "on ollut vaikeat ajat"! Milloinkaan ei saa kritisoida tai vertailla muiden kanssa ettei olisi maanpetturi, fasisti, rasisti tai populisti.

Tällä tavalla poliitikot pystyvät kyykyttämään kansaa niin kauan kuin haluaa. Poikkeus lienee ne jotka ovat edes vähän aikaa asuskelleet ulkomailla ja huomanneet että siellä toimii n.s. julkiset palvelut AINA paremmin. Olisi suomalaisilla syytä pikkuhiljaa herätä ja avata silmät.

Tyypillistä on myös valton harjoittama kansan harhaanjohtaminen (tästä nähtiin esimerkkejä Neuvostoliitossa) joka toimii siten että paisutaan aivan mielettömästi jotain joka on hyvää tai menestyvää, esim. Nokian kasvu. Nokiastahan ylpeillään päivittäin uutisissa jotta kansa pysyisi tyytyväisenä.
Toinen asia on urheilijoiden saavutus. Itäsaksa käytti ahkerasti tätä jotta kansa pysyisi tyytyväisenä. Suomi käyttää myöskin. Ajattele jääkiekko-VM 1995, ralli formulakuskien menestykset, Mika Häkkinen jne. Hupaisaa että mm. Häkkinen asuu Monacossa, saa rahansa muualta eikä Suomen valtio juuri ole mitään asian edestä tehnyt. Kerää vain pisteet kuitenkin.

On säälittävää ja harmillista etta suomalainen joutuu leipänsä eteen tehdä työtä kuin orja ja saa EU:n huonoimmat palvelut kiitokseksi siitä.
Suomen poliittinen eliitti ja kaverinimitykset johtaa kansan kyykyttelyyn ja kummasti kansa antaa narusta viedä.
Tätä pohdiskellen ei voi kun todeta että näin se toimi ennen kommunistimaissa, vielä vähän aikaa sitten Itäeuroopassa, ja vielä tänään Suomessa! Suomi on viimeinen Itäblokkimaa, väittää vastaan tai ei!
7257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

jota ilmeisesti tarjoat ovat työläiset ihan yhtä kusessa, tosiasiassa jopa enemmän kusessa kuin pilkkaamassasi vaihtoehdossa, ajattele mottipää globaalisti, älä sillä nimimerkilläsi.

Äänestä

Surullisinta tässä on, että kyseinen valtakoneisto ulottaa lonkeronsa syvälle yhteiskunnan rakenteisiin. Jokainen henkilö, joka haluaa olla mukana valtapelissä on pelattava sääntöjen mukaan. Olet joko in tai out. Kysymys on siis pelon ilmapiiristä. Unohtaa ei pidä myöskään ay-mafiaa, joka osaltaan ylläpitää tätä rakennetta.

Mikä saisi muutoksen aikaan? Joko kansan pitäisi ajatella omilla aivoillaan, eikä olla johdeltavissa tai poliittiseen johtoon olisi valittava henkilöt, jotka kykenisivät muutokseen. Joskus tuntuu, että koko demokratian alla toimiva järjestelmä ei koskaan tule toimimaan toivotulla tavalla.

Pysähtyneisyyden sijaan tarvitaan dynaamista muutosta. Dynaaminen muutos saadaan aikaan avoimmuudella, keskustelemalla ja kuuntelemalla, niin että kaikki ovat mukana päätöksenteossa.

Äänestä
  • mitälie mahtaisi vaikuttaa työntekijöiden palkkoihin? Ja ostovoimaan? Jos jenkinmaalta mallia haet, niin siellä on palkkoja tiputeltu alaspäin ja työpaikkoja siirretty etelään, banaania vaan kaikille. Vapaudesta tuskin käsität mitään, paitsi ehkä eliitin vapaudesta, sitä rahattoman vapautta kannattaa joskus tuumailla, sieltä maailman toiselta laidalta ei ehkä löydykkään sitä kultakaivosta, tai löytyy kyllä, mutta joku omistaa sen jo.

    Äänestä

  • 2K.Yrpä kirjoitti:

    mitälie mahtaisi vaikuttaa työntekijöiden palkkoihin? Ja ostovoimaan? Jos jenkinmaalta mallia haet, niin siellä on palkkoja tiputeltu alaspäin ja työpaikkoja siirretty etelään, banaania vaan kaikille. Vapaudesta tuskin käsität mitään, paitsi ehkä eliitin vapaudesta, sitä rahattoman vapautta kannattaa joskus tuumailla, sieltä maailman toiselta laidalta ei ehkä löydykkään sitä kultakaivosta, tai löytyy kyllä, mutta joku omistaa sen jo.

    Eihän tämä mikään kom-maa ole. Porvarit ja niiden lakeijat vallassa. Tehdään tästä kunnon kansandemokratia! Kansa valtaan!

    Äänestä

  • P. Erse kirjoitti:

    Eihän tämä mikään kom-maa ole. Porvarit ja niiden lakeijat vallassa. Tehdään tästä kunnon kansandemokratia! Kansa valtaan!

    Käytännössä kansandemokratia johtaisi entisen N-liiton kaltaiseen yhteiskuntaan, valta olisi harvojen herkkua.

    Äänestä

  • Anu Saukko kirjoitti:

    Käytännössä kansandemokratia johtaisi entisen N-liiton kaltaiseen yhteiskuntaan, valta olisi harvojen herkkua.

    eroa nykyiseen? Valta on harvoilla rahaihmisillä.

    Äänestä

" Onkohan Suomi on Euroopan viimeinen kommunistinen maa (joka tosin piilottaa sen olemalla "länsimainen demokratia" ja harjoittamalla kaupankäyntiä länsimaiden kanssa)? "
Kyllä on. Olihan itä Saksakin Saksan demokraattinen tasavalta! Samalla logiikalla Suomen nimeksi voitaisiin muuttaa Suomen Uusliberalistinen Kansantasavalta. Pysyväksi johtajaksi julistettaisi Kim Il Halonen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


T. Erska kirjoitti:

Onkohan Suomi on Euroopan viimeinen kommunistinen maa (joka tosin piilottaa sen olemalla "länsimainen demokratia" ja harjoittamalla kaupankäyntiä länsimaiden kanssa)? Kysymys ei ole tyhjästä revitty jos mietii faktoja:
Suomessa on vielä vuonna 2003:

-puoluetuki
-puolueiden lehdistötuki
-puolueiden järjestöjen tuki (lomakylät Lapissa)
-urheilijapalkka
-poliittiset nimittelyt (Suomen Pankki)
-poliittiset virkamiesnimittelyt (virastoihin)
-poliittiset virat
-autovero
-sakotus tulojen mukaan (progressiivisen palkkaveron lisäksi)
-varallisuusvero
-perintövero
-presidentti ja ulkoministeri ovat ent. Itäsaksan ihannoivia henkilöitä
-julkisten rahan suuri osuus BKT:n summasta
-keskiluokan verotusaste

Jos vielä houmautetaan että Suomessa on EU:n pienimmät palkat, melkein korkein verotus, kalleimmat ja pienimmät asunnot, korkeimmat autohinnat, yleisesti korkein kulutustavaroiden hintataso, ja että työttömyys on jopa hyvien vuosien aikana yli 15%, niin ei voi kun todeta että Suomi on asioita huonosti hoitava maa. Onhan myös vanhin ja saastettvin autokanta, loppuun ajettu terveyspalvelu joka on EU:n hounomopaan kuuluva, korkea itsemurhatilasto ja nuorison hälyttävän huono mielenterveystila joka on mm huonojen koulujen syytä. Ja vanhojen henkilöiden (eläkeläisten) laimiinlyönti terveyspalveluksessa.

Suurin osa suomalaisista uskoo vielä tänäkin päivänä että Suomi on hyvinvointivaltio (vert. Ruotsi). Se on syötetty heille kouluiästä saakka koko ajan. "Pitää olla isänmaallinen", joka Suomessa tarkoittaa ettei saa kysenalaista systeemiä ja pitää olla ymmärtäväinen loppuun saakka jopa 50 v. sotien jälkeen koska "on ollut vaikeat ajat"! Milloinkaan ei saa kritisoida tai vertailla muiden kanssa ettei olisi maanpetturi, fasisti, rasisti tai populisti.

Tällä tavalla poliitikot pystyvät kyykyttämään kansaa niin kauan kuin haluaa. Poikkeus lienee ne jotka ovat edes vähän aikaa asuskelleet ulkomailla ja huomanneet että siellä toimii n.s. julkiset palvelut AINA paremmin. Olisi suomalaisilla syytä pikkuhiljaa herätä ja avata silmät.

Tyypillistä on myös valton harjoittama kansan harhaanjohtaminen (tästä nähtiin esimerkkejä Neuvostoliitossa) joka toimii siten että paisutaan aivan mielettömästi jotain joka on hyvää tai menestyvää, esim. Nokian kasvu. Nokiastahan ylpeillään päivittäin uutisissa jotta kansa pysyisi tyytyväisenä.
Toinen asia on urheilijoiden saavutus. Itäsaksa käytti ahkerasti tätä jotta kansa pysyisi tyytyväisenä. Suomi käyttää myöskin. Ajattele jääkiekko-VM 1995, ralli formulakuskien menestykset, Mika Häkkinen jne. Hupaisaa että mm. Häkkinen asuu Monacossa, saa rahansa muualta eikä Suomen valtio juuri ole mitään asian edestä tehnyt. Kerää vain pisteet kuitenkin.

On säälittävää ja harmillista etta suomalainen joutuu leipänsä eteen tehdä työtä kuin orja ja saa EU:n huonoimmat palvelut kiitokseksi siitä.
Suomen poliittinen eliitti ja kaverinimitykset johtaa kansan kyykyttelyyn ja kummasti kansa antaa narusta viedä.
Tätä pohdiskellen ei voi kun todeta että näin se toimi ennen kommunistimaissa, vielä vähän aikaa sitten Itäeuroopassa, ja vielä tänään Suomessa! Suomi on viimeinen Itäblokkimaa, väittää vastaan tai ei!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu