Varma voitto

SDP:n ansiota on että nyt vihdoinkin on lapsiporno saatu kuriin Suomessa.
Pitkälti heidän ansiotaan on myös esimerkiksi se tosiasia että, koulutus on Suomessa huipputasolla Pisa-testin todistamana.
Luulisi porvareita harmittavan, kun ns. kommunistit ovat tehneet Suomesta todellisen tietoyhteiskunnan ja kaikille tasa-arvoisen hyvinvointiyhteiskunnan.
Eikä oikealle ole tarvinnut vielä kääntyä.
Eli muistakaa äänestää SDP:tä vaikka onkin se suurin puolue niin, tuntuu siltä että, valheellista tietoa levitellään täällä internetissä ja ei sitä pidä uskoa!
11264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tällä hallituskaudella Suomen talous on kasvanut vakaasti, työttömyys on vähentynyt, työllisyysaste on noussut, valtiontalous on tasapainossa. Tällaisella hallituskokoonpanolla on saatu kaikki aikaan. Kiitetään asiasta!

Äänestä

omalla kirjoituksellaan miten kansa on tasapäistetty.

-juuri kukaan ei ajattele OMILLA aivoillaan

-:)

Äänestä
  • Miksi valaittaisin, minulla on asiat mukavalla tollalla ja olen tyyväinen hallituksen tekemisiin. Ei minua ole aivopesty, enkä ole aivopesijä. Ei pidä alkaa liliustelemaan, silloinhan kattoa rahalle ei löydy ja paha tuuli lisääntyy niin kuin sinulla, jos rahaa ei kilise laariin.

    Äänestä

"tasa-arvoisen hyvinvointiyhteiskunnan"

Demuja maahanpolvistuen kiitämme pisimmistä leipäjonoista, jotka kasvaa kokoajan.
Koulutuksesa palatu 50-luvulle. Rikkaat voi enää kouluttaa lapsiaan. Kiitos demut.

Toimentulotuen asumisomavastu pelasti meidät tuhlaukselta. kitos demut.

Peruspäivärahaa ei koroteta, ettei jouduttaisi nälkäpalkkoja korottamaan. Kiitos demut.

Loppui jouten hengailu. Velvoitetyön paskassa aikamme käytämme. Loput perseestä olevassa koulutuksessa, että tilastot kaunistuu ennen vaalia.
Onneksi meillä on demut!

Äänestä
  • Porvariyheistyöhallituksella. Onko muistissa vähän aukkoa?

    Äänestä

  • köyhät kyykytettiin kirjoitti:

    Porvariyheistyöhallituksella. Onko muistissa vähän aukkoa?

    Miten se aho niitä leipäjonoja viime- ja tänä vuonna pidentää?
    Kyllä se on tämä lipin popula köyhiä sortamassa.

    Äänestä

jotta voisi paremmin kuulla demareita. Tavoitteetkin ovat samat, niinkauan kuin vaalivoittoa tavoitellaan. Seurataan sitten ruotsin esimerkkiä ja aletaan purkaan sosiaaliturvaa. Silloin on kuulkaa kokoomuksen korvat täynnä vaikkua, ja edes keskituoloisen ääni ei kuuluu. Netti varmaan suljetaan heti vaalien jälkeen, ja pikkutakki mormoonipojat alkavat laittaan kuntoon yhteiskuntaan jossa vain hyvännäköinen, urheilullinen menestyvä pärjää, ja joka ei pärjää on oma moka.

Äänestä
  • Meinaatko, että kokoomus vielä surkeammin kohtelisi työväestöä ja köyhiä, kuin demarit? Ei kai nyt sentään kukaan.
    Ei tästä demarien munillepotkimisesta voi olla, kuin tie parempaan!

    Äänestä

  • nyt sentään? kirjoitti:

    Meinaatko, että kokoomus vielä surkeammin kohtelisi työväestöä ja köyhiä, kuin demarit? Ei kai nyt sentään kukaan.
    Ei tästä demarien munillepotkimisesta voi olla, kuin tie parempaan!

    Aloittivat siellä päätöksellä sulkea sairaskassakonttoreita. (meidän Kela) Käsittelyajat olivat pitkiä, mutto porvareitten vallassa ollessa ne tulevat entisestään pitenemään. Kokoomuksen linja on sama, puolustavat hyvivointiyhteiskuntaa vain ääniä saadakseen ja kun voitto on taskussa, kaatavat itelleen vaan.

    Äänestä

  • Isoveli valvoo!

    Äänestä

kuitenkin demari kasvatuksen jas niissä iloissa lapsuuteni viettänyt ja aina demareita äänestänyt.
Mutta, mutta pahamieli on siitä että meitä eläkeläisiä veroetaan pienistäkin eläkkeistä kyllä pitäisi olla nin ettei alle 1000 euron eläkettä verotettaisi . ja toiseksi ei tee mieli äänestää ketään demaria ainoastaaN SEN TAKIA etteiväthalua natoon olisi meilläkin jo aika ajatella omilla aivoilla. Niinhän Lippponen tekeekin kyllä, olen kai ymmärtänyt hänen haluavan natoon? Heinäluomalle terveisiä, ettei olisi niin ylimielisen oloinen ,kannattaisi olla vähän enemmän diplomaattinen ainakin televisio esiintymisissään.Minä ainakin äänestään sitä joka
Natoon mielii, se on mun juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eelis kirjoitti:

SDP:n ansiota on että nyt vihdoinkin on lapsiporno saatu kuriin Suomessa.
Pitkälti heidän ansiotaan on myös esimerkiksi se tosiasia että, koulutus on Suomessa huipputasolla Pisa-testin todistamana.
Luulisi porvareita harmittavan, kun ns. kommunistit ovat tehneet Suomesta todellisen tietoyhteiskunnan ja kaikille tasa-arvoisen hyvinvointiyhteiskunnan.
Eikä oikealle ole tarvinnut vielä kääntyä.
Eli muistakaa äänestää SDP:tä vaikka onkin se suurin puolue niin, tuntuu siltä että, valheellista tietoa levitellään täällä internetissä ja ei sitä pidä uskoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu