MUTTA MITÄ LÄÄKÄRI VOI TEHDÄ?

Kirjoittanut: Lääkäri 2 1...

MUTTA MITÄ LÄÄKÄRI VOI TEHDÄ?
Kirjoittanut: Lääkäri 2 10.11.2006 klo 12.09


Mutta mitä ihmettä se lääkäri muka voi tehdä sille, että jonkun työpaikalla tai kotona on hometta? Asia ei kerta kaikkiaan kuulu lääkärille vaan lakimiehille ja terveystarkastajille. Lääkäri ei puutu rakennuksiin nyt kerta kaikkiaan millään lailla ja piste. Lääkäri hoitaa vain ihmistä: jos ihmisellä on homeen aiheuttamia oireita, niitä voidaan lääkitä esim. kortikosteroideilla ja vastaavilla. Kuten tehdäänkin. Mutta mitään home-lääkettä ei ole olemassa, joka parantaisi lopullisesti kaikki oireet. AINOA PARANTAVA HOITO ON HOMEALTISTUKSEN LOPETTAMINEN. Siis kerta kaikkiaan asuttava ja oltava homeettomassa ympäristössä. Tämän toteuttaminen taas ei kuulu pätkääkään lääkärille.

16

1100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ymmärtänyt väärin

      lääkärin työn. Lääkärin tehtävänä on selvittää, mistä sairaudesta on potilaan oireilussa kysymys, mikä on samalla vastaus kysymykseen, mistä sairaus johtuu. Tähän tehtäväänsä hän pätevöityy yliopistollisessa koulutuksessaan. Tältä pohjalta lääkäri kirjoittaa diagnoosin.

      Homeiden vaikutukset ihmiseen tunnetaan lääketieteessä tänä päivänä jo varsin hyvin. Toksiinisten homeiden ollessa kyseessä nuo vaikutukset saattavat olla hirvittäviä. Syy-seuraus -yhteys potilaan oireilla ja homemeilla on silloin, jos potilaan työpaikalla tai kotona on vakava homeongelma (oireiden olemassaolo -> homeiden toteaminen -> oireiden katoaminen puhtaassa tilassa / palautuminen saastuneessa tilassa). Tämän syy-seuraus -suhteen lääkäri toteaa diagnoosissaan, so. sen, että potilas on sairastunut kosteusvauriohomeista ja että hänen sairautensa on laatuaan sellainen, että oireet palaavat, jos potilas joutuu oleskelemaan homevaurioisissa tiloissa, ja että potilaan on sen vuoksi vältettävä homeisia tiloja. Ei se tämän monimutkaisempaa olisi se lääkärin työ, jos hän vain ottaisi työnsä millään asiaankuuluvalla vakavuudella.

      Potilas taas tarvitsee diagnoosia hyvin moneen suuntaan, esim. hakiessaan puhdasta kotia tai työympäristöä itselleen, tai pahimmissa sairastumistapauksissa eläkepäätöstä itselleen.

      • Ei riitä

        Homediagnoosiin työperäisenä sairautena ei riitä se, että potilas kertoo voivansa huonosti työpaikalla. Eikä se, että työpaikalta löytyy joitakin homeita. Eikä se, että potilaalta löytyy igG-luokan vasta-aineita. Kyllähän lääkäri tietysti voi kirjoittaa pyynnöstä sellaisen todistuksen että potilas kertoo hänellä olevan homesairautta, muta sillä paperilla ei ole mitään merkitystä. Vaaditte lääkäriltä aika paljon, että hän kirjoittaisi todistuksen sellaisesta asiasta, josta ei todisteita ole olemassa. Kokonaan toinen asia on sitten se, kuinka paljon asian selvittelyssä tulee viitteitä muista ongelmista, joita halutaan kerätä homediagnoosin alle. Mutta näiden tutkiminen ja hoitaminenhan ei tämän palstanhomesairasta kiinnosta...


      • Mammi
        Ei riitä kirjoitti:

        Homediagnoosiin työperäisenä sairautena ei riitä se, että potilas kertoo voivansa huonosti työpaikalla. Eikä se, että työpaikalta löytyy joitakin homeita. Eikä se, että potilaalta löytyy igG-luokan vasta-aineita. Kyllähän lääkäri tietysti voi kirjoittaa pyynnöstä sellaisen todistuksen että potilas kertoo hänellä olevan homesairautta, muta sillä paperilla ei ole mitään merkitystä. Vaaditte lääkäriltä aika paljon, että hän kirjoittaisi todistuksen sellaisesta asiasta, josta ei todisteita ole olemassa. Kokonaan toinen asia on sitten se, kuinka paljon asian selvittelyssä tulee viitteitä muista ongelmista, joita halutaan kerätä homediagnoosin alle. Mutta näiden tutkiminen ja hoitaminenhan ei tämän palstanhomesairasta kiinnosta...

        Tutkimusrumba kestää kauan ja mitä enemmän aikaa kuluu(varsinkin jos on jo pois homeisesta työpaikasta), sitä vaikeampi on enää todeta mikä on syy ja mikä seuraus.
        Juuri näiden seurausten vuoksi homepotilas monestikin lähetetään psykiatrin luo, ei alkuperäisen sairauden vuoksi!
        Jos lääkärit ottaisivat vakavasti potilaan kertomat KAIKKI oireet, ja tutkimukset käynnistettäisiin heti, esim. ODTS-tutkimukset, ei tarvitsisi mennä siihen tilanteeseen, että lyödään psykiatrin lähete käteen.
        Monella potilaalla on jo siinä tilanteessa toimeentulohuolet, epätietoisuus omasta oireilusta ja lääkärien toimimattomuus ja välinpitämättömyys lyöneet hermot niin kireälle, että en ihmettele yhtään jos todella kaipaa psykiatrin hoitoa. Mutta, se ei todellakaan ole se alkuperäinen sairaus, johon hoitoa tarvitaan, vaan seuraus kaikesta pyörityksestä!


    • ettei uskota

      että oireilu johtuu työpaikan homeista. Työntekijän on pakko odottaa, kunnes saa sen todistettua. No ei se todellakaan kuuluisi sairastuneelle.

      TTL ei hoida, vaan lainsäädäntömme on antanut sille tehtäväksi tutkia, onko sairastuminen työperäistä. Kyllä sairastuneilla on hoito erikseen. Tutkimukset vaan kestävät liian kauan, ellei työpaikan olosuhteista saada pitävää riittävää näyttöä. 40 vuotta kestänyt rakenteellinen vika ja siitä johtuva kosteusvaurio ei ole tarpeeksi. Haetaan hometta. Kuka hakee ja kuka maksaa rakenteiden purkamisen? Rakennuksesta vastuussa olevat mittaavat kuivaan aikaan kosteusmittarilla.. ei ole kosteutta.. Vastuuta ei oteta.

      JOO! Työntekijällä on oikeus saada tehdä työnsä sairastumatta työpaikalla. Sairastuin ja odotan...

    • Drifter#

      tätä ongelmaa voi purkaa.
      Lääkäri voi antaa selväkielisen lausunnon potilaan oire/sairaustilanteesta homeisen asunnnon/työpaikan suhteen.
      Ikävä kyllä tätä ei tehdä jostain kumman syystä.
      Lisäksi tätä tietoa pitäisi terveydestä vastaavien johtavilla paikoilla olevien välittää eteenpäin sekä samalla vaatia tilanteen korjaamista.
      Vielä suurempi vastuu tällaisesta tilanteesta on tt-lääkäreillä, mutta juuri nämä, jotka kuuluvat ns. ostettuihin palveluihin, välttävät tuon ongelmatilanteen perinpohjaista selvittämistä ja julkituomista.
      Ilmeisesti siksi, että heidän palvelut maksavat työnantajat.
      Jollei tätä tilannetta Suomessa haluta tunnistaa ja tunnustaa jatkuu tämä mielivalta ja piittamattomuus niin työnantajien kuin vakuutuslaitoksien suhteen.
      Lisäksi tässä nämä grynderit saavat "häslätä" mielensä mukaan jäämättä vastuuseen huolimattomasta työstä.
      Politiikot saavat "rauhassa juoda kahvia" vuosikymmenestä toiseen jäämättä kiinni turhista lupauksista ja tekemättömistä töistä.
      Kaikki vaikuttaaa kaikkeen ja juuri lääkäreillä on suuri vastuu ympäristön terveellisyydestä.
      Tietoa ja käytännön tilannetta pitää tuoda julki juuri niinkuin se on.
      Jollei ao. taholta tule mitään selväkielistä aloitetta tai vaatimusta tilanteen parantamiseksi, ei sitä myöskään mikään muukaan taho tee.
      Vielä vähemmän nämä sairastuneet pystyvät sairautensa ja taloudellisen tilanteensa vuoksi vaikuttamaan näiden ns. "ylempiosaisten" päätöksiin ja toimintoihin.
      Koko ongelmakenttä "junnaa" paikoillaan ja sehän tietenkin sopii varsinkin pääoma/optiopiirien kuvaan.
      Ja kaikesta tästä joutuu yleensä kärsimään juuri tuo sairastunut.
      Tässä maassa ei todellakaan ole mitään ns. avoimuuden politiikkaa, siitä on hyvä kirjoitus tämän päivän hesarissa Södermanin toimesta.
      Myös käytäntö on sen osoittanut.

    • Mammi

      Onko lääkärillä mitään vastuuta potilaan hoidosta, vai onko se vastuu sitä, että potilas sisään , tutkitaan, annetaan mahdollisesti resepti ja takaisin sinne homeiseen työpaikkan ja toivotaan että pärjää eikä tule heti taas valittamaan??!
      Kukaan ei käske lääkäriä korjaamaan homeista työpaikkaa, vaan kysymys on siitä , että lääkärit karttelevat koko homeasiaa, eivätkä puutu siihen millään tavalla.
      Työpaikalla käydään kyllä opettamassa oikeita työasentoja, ettei tule selkä-ym vikoja, mutta kun kysymys on homeista, lääkärit pesevät oikein desinfiointiaineella kätensä koko jutusta.
      Eikö työterveyslääkärin pidä puuttua myös tähän homeasiaan , esim.kirjallisella huomautuksella työtilojen epäterveellisestä ja sairastuttavasta sisäilmasta.Minun käsitääkseni jo sana työterveyslääkäri kertoo työnkuvan ja velvoittaa puuttumaan asiaan!
      Käytännössä ainakin oman kokemukseni mukaan , se ei mene lähellekään näin!
      Kun itse sairastuin työpaikkani homeista ja menin työterveyslääkärille ja kerroin , että ahdistaa(siis fyysisesti)niin hän ystävällisesti kirjoitti nuhalääkereseptin!
      Jos olisi jo silloin antanut jotain keuhkoja hoitavaa lääkettä, ja puuttunut sisäilmakysymykseen niin en todennäköisesti olisi sairastunut näin pahasti!
      Mutta eihän sitä voinut tietenkään tehdä, kun rakennuksen omistaja oli hyvä kaveri ja saman alan ihminen!!

    • työterveyslääkärille

      Olet kai työterveyslääkäri?

    • olisi edes vihjannut

      että jatkuva sairastelusi voisi johtua esim. kodin sisäilmasta, niin toki olisin aiemmin ruvennut asiaa selvittelemään. Miksi pitää mennä niin helvetin pitkän kaavan kautta! Lääkäreillä on sen verran tietämystä, että osaavat sanoa, että syy löytyy. Se on sitten eri asia rupeaako potilas toimenpiteisiin kotinsa tai työpaikkansa suhteen. Yleensä ei, koska on jo niin huonossa kunnossa, ettei jaksa. Ja, kuten tässä olen huomannut, ei niitä terveitä asuntoja ole tyrkyllä. Jos ei ole ollut kosteusvauarioita, niin sitten on muita kemikaalipäästöjä, joiden vaikutus terveyteen on myös katastrofaalinen. On kuitenkin niin, että nämä voitasiin mitata, vaan siihempä ei kelalta korvauksia saa, eikä liiemmin tietoa ole tarjolla. Kansa on autuaan tietämätöntä, kun tietoa ei viralliselta taholta jaeta. Esim. meidän yleisradio voisi joka uutisten jälkeen (jätetään urheilu-uutiset pois) kertoa SISÄILMAUUTISET!!!!

    • T. C.

      Ei se nyt aivan näinkään mene. Ainakin meillä on ttlääkäreiden kanssa toimiva yhteistyö ja he ilmoittavat oitis, mikäli potilaan oireet viittaavat työpaikan mahdolliseen sisäilmayhteyteen. Systeemi pelaa myös toisinpäin, eli meillä kehotetaan oireilevia menemään työterveyslääkärin vastaanotolle, jotta oireet saadaan tunnistettua ja mahdolliset ns. normaalit flunssat yms. karsittua pois. Työnantajan ei itse kannata lähteä arvailemaan diagnooseja. Ne annetaan mielihyvin asiantuntijoiden hoitoon.

      Ongelmallista tässä kuviossa on se, että me emme voi työpaikoilla selvittää kenenkään asumisolosuhteita. Joskus ongelmat saattavat juontaa juurensa jo sieltä. Lääkäri voi toki tätä tiedustella potilaalta, mutta siihenpä se sitten jääkin.

      Ainakin työterveyshuoltopuolella lääkäri voi siis tehdä muutakin kuin hoitaa oireita. Onhan lisäksi työpaikkakäynnit jne.

      • 3/2006

        antaa kyllä sellaisen hoitomallin, että oksat pois. Neurologian dosentti Markku Sainio TTL:stä kirjoittaa otsikolla: Ympäristöyliherkkä vastaanotolla? Auttaisiko psykofysiologinen selitysmalli? Lukekaa ihmeessä, kun siitä aikanaan nettiversio ilmestyy tai hommatkaa lehti käsiinne. Ihmetellä täytyy, eikö vieläkään tutkijoiden viesti ole mennyt perille, että toksiinit on myrkkyjä ja aiheuttavat mm. neurologisia oireita. Myös kilpirauhasongelmat on jollain tavoin tuntemattomaksi jäänyt selviteltäessä näitä terveysongelmia. Kilpirauhanen pitää yllä elimistön optimaalista aineenvaihduntaa....


    • Eloonjäänyt

      Minkähän varten muissa asioissa lääkäri voi tehdä muutakin kuin tuppisuuna sulkea korvansa ja silmänsä ynnä pestä ne verentahrimat kätensä. Eihän ihmisellä tarvitse olla kuin pieni viaton tippuritauti, niin jo selvitetään koko tartuntaketju ja kaikki mahdolliset osalliset kutsutaan testeihin. Sairastuneet hoidetaan ja ainakin pyritään pääsemään kiinni siihen taudin ensimmäiseen lähteeseen.

      Lääkäreillä on ilmoitusvelvollisuus ainakin todettuaan ammattitaudin:
      http://www.tyosuojelu.fi/fi/tyotapaturma
      "Ammattitautilain (1343/1988) 1 §:n mukaan ammattitauti on sairaus, joka todennäköisesti on pääasiallisesti aiheutunut fysikaalisesta, kemiallisesta tai biologisesta tekijästä työssä. Ammattitautiasetuksessa on luettelo yleisimmistä ammattitaudeiksi katsottavista sairauksista ja niitä aiheuttavista tekijöistä eli altisteista. Luettelo ei ole tyhjentävä eikä rajoittava, vaan sairaus voidaan korvata ammattitautina, vaikka sitä ei ole mainittu asetuksessa, jos sairauden syy-yhteys työn sisältämään fysikaaliseen, kemialliseen tai biologiseen altistavaan tekijään on osoitettavissa riittävällä todennäköisyydellä."

      Mikäpä sitten olisi lääkärin vastuu ja velvollisuudet, kun ajatellaan yleisemmin maassamme vallitsevaa kosteusvauriomikrobien aiheuttamaa terveyshaittaa ja -vaaraa.

      "Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä ja hyvinvointia."

      "Terveydensuojelulain (763/1994) nojalla kunnan tehtävänä on alueellaan edistää ja valvoa terveydensuojelua siten, että asukkaille turvataan terveellinen elinympäristö. Lain 8§:n nojalla terveydensuojeluviranomaisen on huolehdittava varautumisesta onnettomuuksien tai vastaavien tilanteiden (erityistilanteet) aiheuttamien terveyshaittojen ehkäisemiseksi, selvittämiseksi ja poistamiseksi."

      Terveystarkastajat eivät ole lääkäreitä. Lääkärit ovat. Heillä ei toki ole yksinomaista vastuuta ympäristöllisestä terveysvaarasta, mutta riittäisihän sekin, että itse kukin hoitaisi oman osavastuunsa. Lääkärin kehotus lopettaa homealtistus on yksittäiselle potilaalle annettuna kertakaikkiaan järjetön. Pitäisi nimittäin olla niitä paikkoja, joissa homealtistuksen voisi lopettaa. Kenelle lääkäreiden siis pitäisi tämä ohjeensa osoittaa?

      http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/store/2006/04/ms1145517842679/passthru.pdf

      • johdonmukaisesti

        Linkatussa tekstissä puhutaan "riittävästä todennäköisyydestä". STM:n asumisterveysohjeessa ilmaistaan selvästi, että ihmisten oireet ovat indikaattori kosteusvauriohomeille; eli "riittävä todennäköisyys" rakentuu jo pelkästään siitä hyvin heppoisesta oirekuvauksesta (lähinnä ärsytysoireita ja infektioita), joka on em. as.terv.ohjeessa listattu. Varsinainen homesairastuminen on jo paljon enemmän kuin vaadittava "riittävä todennäköisyys".

        Eli jos asiaa tarkastellaan kriittisesti, lääkärillä voidaan mitä suurimmassa määrin tulkita olevan ilmoitusvelvollisuus, jos potilas oireilee kosteusvauriohomeoireilulle tyypilliseen tapaan - varsinkin jos potilas vahvistaa itse tuon epäilyksen mahdolliseksi. Asuinrakennusten suhteen ilmoitusvelvollisuus olisi terveystarkastajille, työpaikkojen taas työsuojelusta vastaaville henkilöille. Jä näitä taas vuorostaan velvoittaa laki ryhtymään riittäviin toimenpiteisiin mahdollisen kosteusvauriohomeongelman selvittämiseksi ja poistamiseksi.

        Ja jotta asia ei tähän jäisi, maassamme on voimassa edelleenkin vahingonkorvauslaki. Jos lääkäri laiminlyö hoitotyönsä tai vain ilmoitusvelvollisuutensa, tai jos terveystarkastaja tai työsuojelusta vastaava viranomainen laiminlyö oman virkansa alaan kuuluvan velvollisuuden, ja jos laiminlyönti ylläpitää tai pahentaa potilaan vakavaa terveyshaittaa, niin tältä pohjalta voidaan katsoa lääkärille / terveystarkastajalle / työsuojeluviranomaiselle lankeavan asiassa myös korvausvelvollisuuden.

        Ei tämä ole kuin silkkaa logiikkaa. Meidän tulisi vain takoa se noiden vastuullisten kalloon; tai pistää heidät maksumiehiksi, sillä kyllä sitten asiat alkavat muuttua.


      • oli hyvä kirjoitus

        Eli sylttytehdas löytyy Arkadianmäeltä. Yhteiskunta kouluttaa ja ohjeistaa lääkärit. Mutta kas, niitä ohjeita ja lakeja voisi muuttaa!


      • mikään ...
        johdonmukaisesti kirjoitti:

        Linkatussa tekstissä puhutaan "riittävästä todennäköisyydestä". STM:n asumisterveysohjeessa ilmaistaan selvästi, että ihmisten oireet ovat indikaattori kosteusvauriohomeille; eli "riittävä todennäköisyys" rakentuu jo pelkästään siitä hyvin heppoisesta oirekuvauksesta (lähinnä ärsytysoireita ja infektioita), joka on em. as.terv.ohjeessa listattu. Varsinainen homesairastuminen on jo paljon enemmän kuin vaadittava "riittävä todennäköisyys".

        Eli jos asiaa tarkastellaan kriittisesti, lääkärillä voidaan mitä suurimmassa määrin tulkita olevan ilmoitusvelvollisuus, jos potilas oireilee kosteusvauriohomeoireilulle tyypilliseen tapaan - varsinkin jos potilas vahvistaa itse tuon epäilyksen mahdolliseksi. Asuinrakennusten suhteen ilmoitusvelvollisuus olisi terveystarkastajille, työpaikkojen taas työsuojelusta vastaaville henkilöille. Jä näitä taas vuorostaan velvoittaa laki ryhtymään riittäviin toimenpiteisiin mahdollisen kosteusvauriohomeongelman selvittämiseksi ja poistamiseksi.

        Ja jotta asia ei tähän jäisi, maassamme on voimassa edelleenkin vahingonkorvauslaki. Jos lääkäri laiminlyö hoitotyönsä tai vain ilmoitusvelvollisuutensa, tai jos terveystarkastaja tai työsuojelusta vastaava viranomainen laiminlyö oman virkansa alaan kuuluvan velvollisuuden, ja jos laiminlyönti ylläpitää tai pahentaa potilaan vakavaa terveyshaittaa, niin tältä pohjalta voidaan katsoa lääkärille / terveystarkastajalle / työsuojeluviranomaiselle lankeavan asiassa myös korvausvelvollisuuden.

        Ei tämä ole kuin silkkaa logiikkaa. Meidän tulisi vain takoa se noiden vastuullisten kalloon; tai pistää heidät maksumiehiksi, sillä kyllä sitten asiat alkavat muuttua.

        Minulla fev1 putosi 17% ammattitautitutkimuksen työpaikkaseurannassa pelkästään sillä, että kävelin välillä työpaikkani käytävillä. Työhuoneeseen jossa sairastuin ei minulla enää mitään asiaa ollut. Pääosin koko työpaikkaseurannan olin työpaikkani ilmastoinnin ulkopuolisessa työtilassa, aivan erillään työpaikastani. Vaikka pudotus oli selkeä ja se myös noissa papereissa todetaan, epäillään myös että laskun voisi aiheuttaa se ja tämä. Eli aina voidaan epäillä, että josko sittenkään ei se työpaikka olisi sitä alenemaa aiheuttanut. Myöhemmin sitten todettiin selkeästi ammattitauti. Lääkäreille siitä ei jäänyt epäilystä, vakuutuslääkäreiden päätöstä en vielä ole nähnyt, joten voin olla tervekin. ;-)

        Jos nuo ammattitautitutkimukset eivät kehity, ei tuo työpaikkaoireilu mitenkään riitä. Minullakin oli käytössäni pefmittari johon paras puhallus jäi aina muistiin. Eikä yksikään lääkäri halunnut selata mittariani tarkastaakseen pef ja fev1 arvot tuolla omalla mittarillani. Eikä aika tunnu riittävän oikein nykyiseenkään ammattitautitutkimukseen, miten sitten kehittyneenpään? En oikein usko koko tutkimuksen kehittymiseen näillä resursseilla. Enkä oikein usko, että kovin suurta intoa saada kaikille oikeutetuille ammattitautiakaan on. Sekin on rahakysymys, tuskin rehelliseen toimintaan on varattuna riittävästi rahaa. Ja sitä päivää todella odotan, että riittävää olisi oireilu työpaikalla ja sen seuraaminen. Kuka sitä seuraisi? ...


    • nousivat yhtenä

      rintamana vaatimaan päättäjiltä homeettomia asuntoja ja homeettomia työpaikkoja! Olisikohan syytä katsoa peiliin??

    • Anonyymi

      Lääkärin ohjeet jälkikäteen sanaton.jne Deodorantit,,ohje kasvot, päänahka perusvoide,hoitovoide, kainalot ei ei sen kummpi alua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      35
      4592
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2331
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2197
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      164
      2056
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1651
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1622
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe