Kateudesta

Kateus on ollut minulle suurin työkalu itseni muuttumisessa parempaan, ihmiseksi, jollainen olen aina tahtonut olla. Kadehdin silmät päästäni, kirosin, vihasin ja haukuin, kunnes huomasin sen vievän kaiken energiani ja olin loppuun palanut. Myönsin itselleni, että se toinen aina voittaa. Jätin vertailun ja keskityin omiin parhaisiin puoliini. Mietin mikä oli kateuden perimmäinen syy ja jouduin kertomaan itselleni, että olen heikko ja itsekäs ihminen. Päätin hyväksyä sen, mutta muuttaa niin paljon parempaan, kuin omalla kapasiteetilläni pystyin. Lakata virnuilemasta, kilpailemasta, olemasta paska ihminen, vaikka edelleen tunsin huonommuutta hänen rinnallaan. Ilveilyä oli vaikea lopettaa.

Mutta se kannatti. Olen edelleen itsekäs ja heikko ihminen, mutta opin luottamaan omaan voimavaraani niin paljon, ettei se entinen voittamaton ole sitä enää. Nousin huonoa minääni korkeammalle, jolloin löysin oman itseluottamukseni. Täältä katsottuna, vertailu tuntuu keskenkasvuiselta, eikä siihen tainnut edes olla syytä. Olin sokea itselleni, näin toisessa ne omat hyvät puoleni, joita en ollut aikaisemmin ymmärtänyt.

Olen itse itselleni nyt se voittamaton. Hyvä, paras sellaisena kuin olen, virheineni päivineni. Voitin kateuden hirviön ja näytän sille pitkää nenää hyvin mielin. Toivon sydämeni pohjasta, että entinen kateuteni kohde on elämässään onnellinen ja näkee oman upeutensa, niin kuin minä näen omani ;)