tulee tapahtumaan 1925 vuorokauden kuluttua. Eli 1.maaliskuuta 2012 klo 12.00.
Kyllä tulee aika pitkäksi oikeistohörhöille itkeä täällä.
Kyllä tulee aika pitkäksi oikeistohörhöille itkeä täällä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
toveri - uskon täytyy olla luja.
Kaada itsellesi vaan. Ei muuten kannata oikeistohörhöjen ihan heti aamukampaa hommata.
täysin siemauksin uusia tekoja odotellessa...
Täytyy muistaa, että ero, jos sitä nimitystä voi käyttää, tapahtuu juuri niin kuin on kaavailtukin, eli kauden loputtua ja uuden presidentin astuessa virkaan.
Siihen saakka tosiaan joutuu muutama oikeistohörhö itkemään.
Mutta ei lopu oikeistohörhön itku siihenkään.
Itku jatkuu, kun uusi demaripresidentti astuu Halosen jälkeen virkaansa.
Suotakoon anteksi, että sorruin ennustelemaan, mutta kun oikeistohörhötkin ennustellevat milloin mitäkin.
JA valehtelevat päälle Haloselle kateissaan.
jotka haluavat Halosen eroa pikimmiten. Katsele kirjoittaja mitä on saatu aikaa näinävuosina.
Himot ne on hiirelläkin.
kansalle odottaa jotain maalle myönteisiä tekoja tapahtuvaksi. Putinin kanssa on kyllä ollut " kahdenvälisiä keskusteluja". Niiden vaikutuksesta ei ole muuta nähty kuin yhtäkkinen päättäväisyys, ettei Nato-päätöstä vielä ensi vaalikaudellakaan, mutta sen sijaan yhteiset sotaharjoitukset Venäjän kanssa on tärkeät järjestää. Nyt Halosen toimia on seurattava ja seurataan lännessä suurennuslasin kanssa.
Kokoomus on natopuolue, jota ei tule missäään nimessä äänestää!
Seuraavat vaalit on muutaman kuukauden päästä, nyt on tärkeää saada mahdollisimman moni ymmärtämään, että kokoomuksen isänmaallisuus on silmänlumetta.
Kokoomuksella ei ole muita arvoja kuin RAHA!
Älä äänestä kokoomusta!
Pressanvaaleihin on vielä aikaa.
me emme mittaa mitään rahassa, vaan haluamme ihmisille paremman elintason, tasa-arvoa, solidaarisuutta, suvaitsevaisuutta ja turvata terveydenhuollon sekä ajatella vanhuksia, työttömiä, opiskelijoita, yksinhuoltajia, seksuaalisia vähemmistöjä ja maahanmuuttajia.
natoon emme halua, vaikka lipponen ja jaakonsaari ovat antaneet "nato-myönteisiä" lausuntoja, joita kapitalistinen media on tarkoituksellisesti väärinymmärtänyt.
kokoomuksen politiikka seuraa vain talouden pelisääntöjä, mikä on harhaa, sillä köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat sekä kasvattaa luokkaeroja. vasemmistolainen, sydäntä lähelle nojaaviin arvoihin, ei usko rahan voimaan, sillä kysymys on vain lujasta tahdosta ja uskosta sosialismiin, mikä antaa meille kaiken tarvitsemme onnen.
toverit - yhdessä voimme luoda suomelle punaruusuisen tulevaisuuden.
venceremos!
.
Ja jos Natojäsenyydestä äänestetään, äänestän tietysti vastaan.
Niin tietäsivätpä että seuraaja on valittu,sekin on demari ja nainen...kyllä ei ole riemulla rajaa!!
1925 päivää ja 12 vuotta Halosen jälkeenkin demaripresidentti ja sen jälkeenkin..noo, ei kiusata hörhöjä enempää..
kärsimystä, mutta - haloslaisille tiedoksi... vanhan viisaan schopenhauerin mukaan se onkin nautintoa... totta, odottaa aikaa kunnes tämä painajainen loppuu.
..se on määräys kohtalon
hyljätyn sydän sen ymmärtää
hyljätty aina kun yksin jää..
t.pahvi-saukko (juuri se kansan hylkäämä)