Niille, jotka pitävät jonottamisesta: Seuraavan kuukauden aikana kannattaa lähteä liikenteeseen aikaisintaan klo 24.00, ettei missaa alkuillan ruuhkahuippua. Valitse ravintolaksi jokin trendipaikoista, jotta pääset jonottamaan ulkona jo heti alkuyöstä. Lähde taksijonoon klo 3.45-4.05, jolloin jonoissa on todennäköisesti pisin odotusaika.
Palaa sitten tänne kertomaan, kuinka osasit pitää ikävää koko viikonlopun. Täällä sitten joku lohduttelee sinua, yhtymällä kuorolaulantaan, kuinka on ihmeellistä, että ei löydy enempää ihmisiä, jotka olisivat valmiita pitämään mielellään mahdollisimman pientä korvausta vastaan auki ravintoloita, kuljetuspalveluja ym, juuri sinua varten. Maailmassahan ei ole sinun lisäksesi juurikaan muita tärkeitä ihmisiä paitsi tietenkin jotkut sinun kaverisi.
Ennen joulua voit pitää viikon tauon, sillä silloin ei ole oikein kunnon jonoja. Palaile sitten taas jouluna ja uutena vuotena samoina ajankohtina.
Hyvää jonotusta älykkäille Suomen jonotuskansalaisille!
Palaa sitten tänne kertomaan, kuinka osasit pitää ikävää koko viikonlopun. Täällä sitten joku lohduttelee sinua, yhtymällä kuorolaulantaan, kuinka on ihmeellistä, että ei löydy enempää ihmisiä, jotka olisivat valmiita pitämään mielellään mahdollisimman pientä korvausta vastaan auki ravintoloita, kuljetuspalveluja ym, juuri sinua varten. Maailmassahan ei ole sinun lisäksesi juurikaan muita tärkeitä ihmisiä paitsi tietenkin jotkut sinun kaverisi.
Ennen joulua voit pitää viikon tauon, sillä silloin ei ole oikein kunnon jonoja. Palaile sitten taas jouluna ja uutena vuotena samoina ajankohtina.
Hyvää jonotusta älykkäille Suomen jonotuskansalaisille!
Vastaukset 25
Vanhimmat
Viikonloppuna taas älyttömät jonot lähes joka tolpalla stadissa. Datan kauttakin olis saanu vasta parin tunnin päästä ja sekin ennakkotilauksella. Saatiin sitten serkkupoika kuskiksi. Kas kummaa kun ajettiin stadissa niin jokaisen huoltsikan pihassa jono takseja, kuskit kahvikuppi ja lihapiirakka nenän alla. Odottelivat varmaan tulevia taksakorotuksia kun ei työt maittaneet.
Eiköhän täälläkin kohta taas taksikuskit itke miten oli huonot tienestit viikonloppuna ja että stadissa liikaa lupia. Siellähän ne huoltsikan baarissa lorvimalla tienestit kasvaa.
Myös taksareita. 5,5 tunnin ajon jälkeen on pidettävä puolen tunnin tauko. Riippumatta siitä, onko siellä tolpalla jonoa tai ei.
Ja vessassakin on käytävä, samalla sen kahvikupinkin äkkiä seisaallaan ryystää.
Työssäsi lakisääteiset tauot pitämättä?
Paina mielees, taksarin työpäivät venyvät helposti 12-13 tuntisiksi ja ihan tauoitta sitä ei jaksa ainakaan turvallisesti.
tauolle juuri silloin kun on kauppa täynnä ihmisiä ja pahin ruuhka. Luulenpa että ei lähde koska tulisi kenkää. Taksijannu voi pitää ne kusi-, paska- ja mitä kaikkia lakisääteisiä lieneekään silloin kun huvittaa. Ei meinaan lähde se lupa taskusta ja voi jatkaa ininää huonoista liksoista.
NE TAUOT ON LAKISÄÄTEISIÄ MOLOPÄÄ!
Kiireapulainen. Voit olla siitä varma. Kaikille, siis KAIKILLE palkatuille kuuluu lakiin kirjatut tauot. Ja taksikuski(kaan) ei tee hommia jos kusettaa. Kusihätä tulee silloin kun tulee, se ei katso sitä seisotko SINÄ taksijonossa!
Ymmärsitkö?
Orja! Häntä koskee samat lait kuin kaikkia muitakin palkkatyöläisiä. Tauot ovat laadittu myös SINUN turvallisuuttasi ajatellen. Onko väsynyt kuski mielestäsi turvallinen?
Jos ei muuta jaksa kuin valittaa alhaisia taksoja, liian pitkää työaikaa ja lakisääteisten lepotaukojen paljoutta niin silloin kannattaa vaihtaa alaa.
Maksavana asiakkaana maksan palvelusta eli taksin tapauksessa kyydistä A paikkaan B. Haluan maksamani palvelun ilman tuntien jonottamista ulkona tai puhelimessa. Minua ei kiinnosta miten ja milloin taksikuski järjestää lakisääteiset taukonsa kunhan taksi on saatavissa silloin kuin sitä tarvitsen.
PISTE!
Eikä taksikuskeja jaksa vuodesta toiseen huolettaa ne aina mielestään muita tärkeämmät ihmiset, jotka eivät ymmärrä, että ei ole olemassa juurikaan sen hintaista kuljetuspalvelua, jonka saa jonottamatta.
Kuselle menen kun kusettaa, tauon pidän kun väsyttää. Pidän hyvillä mielin, sillä olen ollut eri töissä jo niin kauan, että tiedän monien kaipaavan taukoa omassa työssään jo 2h työn jälkeen. Itse pidän sen viimeistän 8h ajon jälkeen (mikä sekin on tietenkin laitonta), mutta silloin on jo niin puutunut, että ajaminen ei ole oikein turvallista. Pyrinkin pitämään 2kpl taukoja.20-30min. Kassani ovat hyviä, ajan tolkullista vauhtia ja hoidan hommani. Suurin osa täällä hölisijöistä ei vaan tee 11-13h pitkiä vuoroja intensiivisesti parilla tauolla, niinkuin useat taksikuskit.
Minua ei jaksa kiinnostaa, jos aikuiset ihmiset ovat niin yksinkertaisia, etteivät tiedä iltaan lähtiessääm, milloin siellä on jonoja ja milloin pääsee jonottamatta. Selitän jos joku asiallisestki kysyy. Valittajille en selitä mitään, mutta ajan kyllä perille, jos ei uhoaminen ala käydä tolkuttomaksi. Jos käy, kysyn haluavatko jatkaa vai kulkea jollain toisella kyydillä.
Alan vapautus toisi tähän kyllä ratkaisun, koska silloin voisi esim uudenvuodenyönä (ym. juhlapyhinä) tarjota kyytejä markkinahintaan. Nopea kyyti kansallisina juhlapyhinä 2x normaalitaksa, jolloin kuskeja ehkä löytyisi, kun voisi olla odottamassa kalliita kyytejä. Jonottamalla normaalitaksalla, johon siihenkin pitäisi tulla 5-6e juhlapyhälisä, jotta halukkaita löytyisi töihin riittävästi.
Näin "normaali" viikonloppuina, ne jotka eivät halua jonottaa lähtevät klo 2.00 menneessä ja ne jotka haluavat jonottaa lähtevät silloin kun on jonoja.
On se vaan kurjaa, kun meillä ei ole vielä riittävästi niin köyhiä ihmisiä, joiden on pakko tehdä tolkuttomia työpäiviä nälkäpalkalla, niinkuin monessa köyhässä valtiossa, jossa matkaillessaan Suominousukkaat kulkevat tohkeissaan ja kehuvat halpaa palvelua.
Miksi ravintolassa on jono? Minä haluan ravintolaan... Miksi täällä on taksijono? Minä haluan taksin?... Minä haluan että se on halpaa...minä haluan, että minua palvellaan... olenhan minä sentään minä.
Hyviä jonotushetkiä Suomen jonotuskansalaisille.
Jos ymmärsin vuodatuksestasi oikein niin maksavan asiakkaan liikkumisen määrää taksinkuljettaja eikä asiakas. Mielestäni palvelusta maksavan ei kuulu miettiä onko joku tietty ajankohta juuri sillä hetkellä sopiva taksinkuljettajalle. Vaikka se teistä yksinkertaisista taksinkuljettajista ehkä siltä tuntuu.
Ei myöskään ole minun ongelmani asikaana pitää huolta siitä mitä taksipalvelut Suomessa maksavat, ovatko ne kenties Eurooppalaisen keskitason alle vai yli. Minua kiinnostaa vain se että nykyisellä taksihinnoilla se taksi on saatavissa silloin kun asiakas sitä tarvitsee. Se ratkaisevatko taksinkuljettajat saatavuusongelman taksoja nostamalla vai lupia lisäämällä on heidän ongelmansa, ei asiakkaan. Henkilökohtaisesti paljon taksia käyttävänä olen sitä mieltä että tällä hetkellä ainoa ratkaisu on lupien lisääminen. Taksoja korottamalla ei tapahdu muuta kuin että kustaan jo valmiiksi märkiin housuihin.
Näistä taksikuskien valituksista olen kuitenkin ymmärtänyt sen että he haluavat asiakkaan jonottavan. Ei niin että heidän tarvitsisi jonottaa asiakkaista. He haluavat kaikessa yksinkertaisuudessaan olla "herroja" myös palvellessaan maksavia asiakkaita.
Kerro nyt ihmeessä, miksi taksin tulisi olla se ainut palvelu maailmassa, joka pystyy tarjoamaan palvelua heti ja välittömästi juuri suurimpana ruuhka-aikana ? Ja miten tällainen palvelu järjestetään siten, että se olisi kannattavaa myös sinä 95 % ajasta, kun me jonotamme asiakkaita eikä päinvastoin. On helvetin helppoa mankua sitä ja tätä ja tuota, mutta kun pitää ajatella sitäkin, että tästä pitää vielä jäädä leivälle muutakin kuin ylähuulta.
Kerro yksikin palveluala, jossa pääsee aina ja heti palveltavaksi suurimpaan ruuhka-aikaan.
yksikin palveluala taksin lisäksi missä joutuu jonottamaan ruuhka-aikana pakkasessa ja sateessa!
Ravintolat???!!!
Se, että missä joutuu jonottamaan, ei kuulu tähän esittämääni kysymykseen millään lailla. Totta kai ymmärrän sen että on huomattavasti ikävämpää jonottaa taivasalla kuin sisätiloissa, mutta se ei muuta liiketalouden lakeja miksikään.
Jos tulit junalla, metrolla, raitsikalla tai bussilla illanviettoon, mene niillä samoilla välineillä takaisin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ai jaa, eivät kulje vai? Sehän ei ole taas meidän taksien vika!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Valitat ihan väärälle ammattikunnalle!!!!!!!!!!!!
Ei et sinä ymmärtänyt oikein sillä luetun ymmärtäminen on sinulle joko vaikeaa tai sitten olet keskittymiskyvytön lukemaan yli 10-rivisiä viestejä.
Ei sinulle kuulu pohtia taksipalveluita jos sinä maksat.Oikein. Ei taksikuskillekaan kuulu pohtia sitä pääseekö asiakas sinne minne haluaa ja mihin hintaan. Kunhan tekee työnsä.
Ne jotka saavat palkkaa näiden asioiden miettimisestä, eivät ole ilmeisesti kovin hyvin onnistuneet, kun eivät asiakkaat ole tyytväisiä, sen enempää kuin alalla työskentelevät.
Tämä palsta ei vaikuta päättäjiin eikä järjestelmään. Täällä voi ja on tarkoituskin lähinnä ajankulukseen pohtia alaan liittyviä kysymyksiä. Sitä kutsutaan keskusteluksi.
Ymmärsitkö sinä nyt?
Tervehdys hyvä taksiasiakas, provosoit kovasti keskustelua ja hymy hyylella huomaan sinun siinä hyvin onnistuvan. Niin lapsellinen et oikeasti voi olla, että pidät itseäsin aivan NOIN tärkeänä ihmisenä.
Kuten jo aikaisemminkin olen sanonut; taksiala pitäisi vapauttaa pikaisesti niin hintojen kuin autojen määrän suhteen. Loppuisi sitten tämä itku ja hammastenkiristys. Aivan varmaa olisi, että markkinat määräisivät oikean tason niin hinnoille kuin saatavuudelle. Ja arvon taksiasiakas voi sitten miettiä asettuisiko tarjonta n. 5h/viikko kestävän vajaakapasiteetin täydellisesti tyydyttävälle tasolle.
Maksavalla asiakkaalla on oikeus vaatia palvelua. Taksikuskien tehtävään kuuluu palvella koska siitä heille maksetaan. Se että tällä hetkellä sitä palvelua josta haluan taksiasikkaana maksaa ei ole saatavilla.
Taksiasiakas ei maksa siitä että joku miettii näitä asioita siinä onnistumatta.
Täällä keskustelemalla taksin saatavuuden vaikeudesta voi ehkä edesauttaa palvelun paranemista. Toivon ainakin niin.
Ymmärsitkö sinä taksikuskina tämän asian?
Taksia ei ole tarkoitettu korvaamaan puuttuvaa joukkoliikennettä, vaan täydentämään sitä.
Mikset vaatisi taksilupien sijaan Juna- bussi- raitiotieliikennettä myös palvelemaan Sinua?
Nämä joukkoliikennevälineet syytävät ihmisiä massoittain keskustoihin ja lopettavat liikenteen ennen kuin asiakkaat on viety takaisin kotiin.
Ei ole taksien vika jos joukkoliikenne puuttuu!
Ymmärsitkö SINÄ tämän?
Olen provosoitumisesta kanssasi samaa mieltä. Taksien vapautuksen kannalla en voi olla kanssasi samaa mieltä. Ymmärrän toki maallikon näkemyksen asiasta, mutta mielestäni voisimme taksipalvelua kehittää aivan muulla tavalla kuin vapauttamisella. En toivo,että menemme samaan kuin esim.Ruotsi ja Viro, hehän ovat jo todenneet, että vapautus oli virhe.
Itse henkilökohtaisesti olen valmis maksamaan siitä, että saan palvelua, auto on siisti ja samoin kuljettaja. Ennenkaikkea arvostan turvallisuutta. Suomalaiseen taksiin voi luottaa. Toki poikkeuksia mahtuu joukkoon, mutta niin mahtuu joka ammattikuntaan ei ainoastaan taksimaailmaan. Yksi ikävä kokemus valitettavasti pilaa koko ammattikunnan maineen, mutta se ei ole oikeasti totuus. Itse kunnioitan kovasti kyseistä ammattikuntaa ja toivon heille jaksamista työssään ja voimia kehittää palveluita yhtenä rintamana. Taksikeskuksia saisi olla enemmän, nyt kun HTD yrittää pitää monopolia jää siinä kiistassa yleensä asiakas häviölle. Keskukseen tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat että taksi sekä asiakas löytävät toisensa ja kunnioittavat näin asiakasta sekä ammatinharjoittajaa, joka tekee työtään.
Maksavalla asiakkaalla on todellakin oikeus vaatia palvelua. Taksikuskilla on samoin oikeus vaatia työaikoja, joita muillakin aloilla noudatetaan.
Oikeus vaatia ei vaan ole sama kuin oikeus palveluja saada. Taksikuskien ongelmana on järjestäytymättömyys, mikä ei lie muutukaan, sillä yhä harvempihan tälle alalle jää kokopäiväiseen työhön ja väliaikaisten työsuhteiden eteen harva jaksaa kovin paljon rehkiä.
Mitä tulee maksavan asiakkaan oikeuksiin, on hänellä oikeus saada taksiin astuessaan kyyti asiallisella välineellä, turvallisesti, asiakkaalle edullisinta reittiä ym.
Missään ei ole määritelty puolestaan, kuinka nopeasti taksi tulee saada mm. viikonloppuyönä. Sitten kun ja jos joku sellaisen asetuksen saa aikaan, häneltä ilmeisesti oletetaan sellaisen järjestelmän luomista, jossa lupaus voidaan toteuttaa. Ei näy ilmaantuvan halukkaita tällaista vastuuta ottamaan. Miksiköhän?
Minä en itse taksijonoissa jonota. Minua ei huvita moinen sangen pitkäveteinen illanviettotapa.
Sinullakin on oikeus olla jonottamatta.
Homma alkaa toimimaan heti kun sadaan nykyinen Stalinin ajoilta oleva luvanvaraisuus poistettua. Se ei vaan yksinkertaisesti toimi nykyisessä markkinaraloudessa.
Tietyt tahot (lue nykyiset luvanomistajat) haluavat että alalla pitää olla asetuksia ja mitä enemmän sen parempi. Näin saadaan sille omalle taksille maksimimäärä ajoa ilman kilpailua. Miksiköhän?
Kiitos ensimmäisestä kirjoituksesta tällä palstalla joka edes haluaa pitää taksinkuljettajan(kin) ammattia edes jollain tapaa tärkeänä.
Myönnän vaatimukseni vapaudesta olevan provosoitumisestani aiheutuvaa. Alalla 20v. toimineena en henkilökohtaisesti alan liberalisoimista pidä suurena uhkana. Tiedän tekeväni työni hyvin ja jatkossakin hyvällä palvelulla aina pärjää.
Mitä tulee HTD:n monopoliin, sanoisin, että se ei pidä paikkaansa, tilausvälityskeskuksen saa perustaa ihan kuka tahansa.
Siitä kuinka HTD toimii, omaan kyllä mielipiteeni, mutta kuten Lasse Vuori viimeisimmässä HTA:n uutisissa totesi: "Likapyykki pestään kotona", en sitä ainakaan tällä palstalla rupea kertomaan.
Yleisellä tasolla olen kanssasi täysin samaa mieltä; alan hallitsematon vapautus tuo sellaisia ilmiöitä koko yhteiskuntaan jota kukaan ei halua, ei edes ne jotka täällä suu vaahdossa väittävät suomalaisen taksin olevan maailman kalleimman, huonoimman, kehnoimmin saatavan.....
"Homma alkaa toimimaan heti kun sadaan nykyinen Stalinin ajoilta oleva luvanvaraisuus poistettua. Se ei vaan yksinkertaisesti toimi nykyisessä markkinaraloudessa."
Sama systeemi (tai tiukempikin) toimii EU maissa, Viroa ja Ruotsia lukuunottamatta oikein hyvin. Lupajärjestelmämme on EU-direktiivien mukainen, vapaata järjestelmää EI TULE!!! Ei vaikka kyyneltä vääntäisit!!! Uudessa taksilaissa, joka tullee voimaan 2007 toukokuussa, lupajärjestelmää jopa hiukan tiukennetaan. Se siitä sitten.
Taksi Suomessa on asiakastyytyväisyys tutkimuksen mukaan hyvä tai erittäin hyvä. 93% asiakkaista sanoo näin.
Sinä kuulut siihen seitsemän prosentin vähemmistöön, joka on tyytymätön.
Julkinen liikenne ei toimi lainkaan öisin ja viikonloppuöinäkin vain osateholla/osan aikaa. Mikset osoita tyytymättömyyttäsi sinne? Me taksit emme koskaan pysty korvaamaan julkisen liikenteen vajetta. Nakkikioskeillakin jonotetaan parin kolmen viikonloppuyön tunteina.
Pitäisikö lisätä nakkikioskioskien määrä kymmenkertaiseksi? Miten niille sitten riittää kaikille myyntiä hiljaisena aikana?
Rinnastus sopii täsmälleen myös taksiin.
No, en jaksa kommentoida kanssasi enää...
Jos tämä ei uppoa, niin en voi sitten mitään.
Joulun odotuksia......
Biletän paljon viikonloppuisin ja varsinkin nyt "bilesesongin" kuumimpaan aikaan. Stadiin taksilla mennessäni olen muutamille kuskeille ehdottanut seuraavaa: Kun soittelen kyytiä siinä 04 aikaan, niin sopiiko, että panet mittarin heti päälle (tai kun seuraavaksi vapaudut), ajat mittari päällä hakemaan minut ja viet kotiin ja perillä maksan x2 mittarissa olevan summan.
Eipa ole taksijonot isommin häirinneet, enemmän maksaa, mutta kysynnän ja tarjonnan laki on tämä.