Me ollaan sekstailtu mieheni kanssa kokonaiset neljä kertaa raskaaksi tulon jälkeen. Viikkoja takana 33. Mies istuu illat netin ääressä pelaten pokeria. Vähintään kerran viikossa käy baarissa.
Tällaista ei ollut ennen raskautta. Keskustelu ei auta. Hän ei suostu puhumaan. Koskaan ei ole kuulemma sopiva aika keskustella aiheesta: on liian myöhä, pokeripeli kesken, telkkariohjelma kesken, väsyttää.
Jos joskus vain aloitan keskustelun, en syyttelemällä, hän ottaa kaiken arvosteluna ja alkaa huutaa, keskeyttää puheen, lähtee kävelemään pois, haistattelee. Mitään sovintoa ei hänen puoleltaan koskaan tule. Jotta saataisiin edes edes jonkinlainen keskusteluyhteys ja arjen askareet tehtyä, minä sitten usein aloitan sovinnon teon. Riita päättyy sitten selityksiin hormoneista ja mielialan vaihteluista. Hän ei edes halua kuulla ulkopuoliselle keskustelijalle menosta.
Mä en jaksa. Olen niin masentunut ja itkuinen.
Tällaista ei ollut ennen raskautta. Keskustelu ei auta. Hän ei suostu puhumaan. Koskaan ei ole kuulemma sopiva aika keskustella aiheesta: on liian myöhä, pokeripeli kesken, telkkariohjelma kesken, väsyttää.
Jos joskus vain aloitan keskustelun, en syyttelemällä, hän ottaa kaiken arvosteluna ja alkaa huutaa, keskeyttää puheen, lähtee kävelemään pois, haistattelee. Mitään sovintoa ei hänen puoleltaan koskaan tule. Jotta saataisiin edes edes jonkinlainen keskusteluyhteys ja arjen askareet tehtyä, minä sitten usein aloitan sovinnon teon. Riita päättyy sitten selityksiin hormoneista ja mielialan vaihteluista. Hän ei edes halua kuulla ulkopuoliselle keskustelijalle menosta.
Mä en jaksa. Olen niin masentunut ja itkuinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko lapsi ollut suunniteltu ja toivottu molempien osalta vai ilmoittanut tulostaan yllättäen? Jos raskaaksi tuloon liittyy jotain, mikä painaa miestäsi? Tuli lähinnä ensimmäisenä mieleen, ettei ole osannut varautua koko lapsen tuloon ja käy läpi jotain kriisiä.
Jos puhuminen ei onnistu, eikä yhteyttä ole, niin kannattaisiko olla edes hetki erossa? Selvittää omia ajatuksiaan, tuskin sinäkään jaksat äärirajoilla loputtomiin. Eikä varmaan tee hyvää sinulle olla jatkuvasti maissa. Tsemppiä! Niin joo, jos et saa puhumalla mitään perille niin kirjoita miehellesi kirje.
Lapsi on toivottu ja odotettu. Yritimme raskaaksituloa vuoden verran ja vasta sitten tärppäsi. Lapsesta hän on vieläkin kiinnostunut ja mielestäni iloinenkin asiasta. Neuvolaan ja valmennuksiin hän haluaa ehdottomasti tulla mukaan. Minä vaan en enää kiinnosta. Ymmärrän kyllä, että seksi raskaana olevan kanssa ei kaikkia miellytä ja kestäisinkin sen, mutta kun olisi edes jonkinlaista hellyyttä ja läheisyyttä, keskusteluja...
En ymmärrä, miten olemme näiden kuukausien aikana ajatuneet näin erilleen toisistamme. Emme voi keskustella oikein mistään. Pienimmätkin keskusteluavaukset vaikkapa lapsen kasvatuksesta aiheuttaa riidan ja voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että kyllä näköjän yksinkin voi riidellä...
aivan omalta arjeltani, sinun kirjoittamasi!
"Minä en enää ole minä, vaan synnyttäjä ja lapsen kantaja!" on ajatus joka sillon tällöin tulee mieleeni.
Ongelmia ja huolia, ylä- ja alamäkiä meillä on suhteemme aikana ollut jo ennen tätä, ja kuvittelin että pahimmat "sarvien kalistelut" olimme jo käyneet läpi.
Meilläkin raskaus oli suunniteltu ja lasta odotamme kovasti molemmat, eli itse ODOTTAMINEN ja siihen liittyvät esim. neuvolassa käynnit ovat kyllä yhteisiä.
Mutta odottamisesta johtuvat muut seikat ovat minun huolia ja hänen huolia, erikseen.
Riitaa on päivittäin, mitä typerämmistä, triviaaleista asioista. Tappelut saattavat alkaa jo aamusta, loppua lähes saman tien, alkaa jälleen keskipäivän tienoilla, loppua siihen ja illalla on taas uusi riita meneillään!
"Kokeneemmat" kertovat, "ole rauhallinen ja positiivinen niin saat rauhallisen lapsen"
Juu, juu... tämä itkee ja parkuu varmaan vuorokaudet ympäri!
Seksi sujuu, kun sujuu... joskus minä haluan, joskus hän. Silti huomaan naisena ja mieheni tuntevana että mielenkiinto on hiipunut jonkin verran, vaikka mahaa minulla ei ole ja kuppikoko aikaisempaa suurempi! :O
Kovasti hän yrittää, mutta nykyinen "aikuinen kanssakäyminen" vie hyvin paljon aikaa ennenkun ns. "toivottu lopputulos miehen puolesta tapahtuu"... :/
Kadehdin heitä jotka puhuvat raskaudesta ja odotusajasta kuin jostain hempeän lempeästä sadusta, kuinka isä ja äiti lähes tanssivat ruusuilla, vaaleanpunaisineen siipineen!
Osaksi kuullostaa hyvin samanlaiselta kuin oma elämäni... En tiedä tarkalleen teidän tilannetta, enkä missään nimessä yritä vähätellä teidän kurjaa oloa. Ajattelin kuitenkin kertoa miten meillä on asiat saatu sovittua, jos se edes vähän auttaisi. Meillä oli raskauden alussa ihan sama tilanne; nettipokeri vei kaiken ajan ja huomion, aina jos yritin sanoa jotain, niin "häiritsin". Tosi loukkaavaa! Lopulta kaiken riitelyn jälkeen keksittiin hyvin yksinkertainen ratkaisu tuon pelaamisen kanssa: meillä on kaksi konetta, toinen olohuoneessa, jossa itse oleskelen paljon lukemassa/katsomassa tv:tä/muuten vaan. Sovittiin, että jos mies haluaa pelata erityistä keskittymistä vaativaa peliä, hän menee toiseen huoneeseen pelaamaan ja silloin en odotakaan häneltä huomiota ja "häiritsen" vain jos on oikeasti tärkeää asiaa(tätä siis ei tod. joka päivä!). Muuten mies pelaa olkkarissa ja on samalla mun seurana. Voidaan siinä sivussa höpistä ja minä tehdä omia juttujani, ollaan niinkuin yhdessä erikseen. Ja sitten joskus laitetaan telkkarit ja koneet kiinni ja ollaan ihan vaan kahdestaan. Molemmat tuli vastaan ja tyytyväisiä ollaan.Ja onhan se totta että että ei se pelaaminen ole sen huonompi ajanviete kuin telkkari tai kirjakaan, jotainhan sitä itsekin ain a touhuaa. Mitä seksiin tulee, niin mies sanoi jo aika alussa, että jotenkin oudolta vaan tuntuu, kun on kolmas osapuoli mukana. Ja tietysti pelkää sitä että jos tökkäseekin vauvaa... Ei sillä pahaa mua kohtaan tarkoita, muttei vaan voi sille mitään. Eihän tuosta voi vihainen olla, vaikka ketuttaakin, kun itse voisin monta kertaa viikossa. Nämä nyt vaan on näitä raskauden mukanaan tuomia juttuja. Vaatii multa kyllä välillä vähän enemmän viettelyä, ettei voi enää vastustaa. Mutta joskus näinkin päin=)
Se on kyllä tosi inhottavaa, jos ei muutakaan läheisyyttä saa, tai jos toinen kieltäytyy puhumasta, eihän silloin tosiaan saa asioita korjattua. Auttaisiko jos antaisi koko ukon olla vaikka viikon. Tekisi omia juttuja ja purisi hampaita yhteen eikä ottaisi itseä vaivaavia juttuja esille. Sitten palaisi asiaan ihan varovasti vaikka ehdottamalla jotain konkreettista pientä asiaa, mikä parantaisi omaa oloa ja teidän suhdetta. Ei tietysti välttämättä tehoa, mutta tohon körilääseen on tehonnut. Ja kyllä meilläkin mies käy baarissa, mutta ei se toisaalta haittaa, sehän on vain yksi ilta viikossa (korkeintaan) ja siinä jää kuusi muuta jäljelle. Olen huomannut, että kun itse höllää, niin sen saa takaisin moninkertaisesti haleilla ja pusuilla varustettuna. Tietysti ei päde kaikkiin, enkä väitä teitä mitenkään nipoiksi!Tiedän vain itsestäni, että olen tosi tunneihminen ja helposti tuntuu pahalta. Toisaalta se menee nopesti ohi. En nyt tiedä sainko oikein ilmaistua, minkä halusin sanoa. Sitä ehkä, että ei teidän tilanne mitenkään toivottomalta vaikuta, koittakaa jaksaa! Ja sitäpaitsi itse en tunne ketään, jolla se raskausaika olisi ollut vain ruusuinen! Olen päättänyt keskittyä kaikkeen mahdolliseen positiiviseen vaikka oikeasti kyllä täälläkin välillä itkua väännetään. Ehkä itsekin siten välitän tutuille turhan ruusuisen kuvan tästä...
Tulipas pitkä juttu, tsemppiä kaikille raskaana oleville naisille, ei tämä kyllä aina niin ihanaa ole, varsinkin kun noi ukot vielä hankaloittaa touhua!
Mun ensimmäisen lapsen isä käyttäytyi juuri samalla lailla ollessani raskaana. Juoksi baareissa ja seksistä ei edes neuvoteltu. Asia vaan oli niin että häntä inhotti niin paljon ajatus siitä että tökkii vauvaa päähän, että koko hommasta ei tullut mitään. Tämä on tietääkseni aika yleistä miehillä, eikä ainakaan meillä auttanut vaikka raahasin kaiken maailman kirjoja ja oppaita kotiin, missä kerrottiin, että seksi raskauden aikana on turvallista. Ei siinä auttanut kun kestää, vaikka se todella kävi itsetunnon päälle! Kyllä se sitten vauvan syntymän jälkeen muuttuu... Voimia!!!