SOKERI

Puzzler

Palstavalinta voi tuntua väärältä, mutta kun poijaltani on tutkittu ja poissuljettu yleisimmät tarkkaavaisuushäiriöt yms, vaikka ongelmia on kovasti. Nyt on sitten alettu miettimään ruokavaliota ja etsimään syytä somaattiselta puolelta.

Nyt olen pitänyt häntä täysin sokerittomalla ruokavaliolla ja muutos on dramaattinen, hän on kuin eri poika, rauhallinen ja iloinen - entisen riehujan sijaan. Homma on nimittäin niin, että poikani menee sekaisin sokerista. Se ei olekkaan mitään pientä levottomuutta ja ns. sokerihumalaa, vaan hän menee kirjaimellisesti sekaisin. Hän tulee maaniseksi, aggressiiviseksi, pitää ihmeellistä ääntä, saattaa nauraa hysteerisesti, hikoilee kuin pieni possu, eikä häneen saa mitään kontaktia tuon "kohtauksen" aikana. Ainoastaan hänestä voi pitää kiinni, ettei hajota paikkoja tai satuta itseään ja muita. Aikaisemmin kun päivittäiseen ruokavalioon sisältyi sokeria (tarkoitan siis piilosokeria, en mitään päivittäisiä herkkuja), hän oli koko ajan levoton, yli-impulsiivinen, huono keskittymään, hermostui todella vähästä jne. Rauhallisimmillaan hän on nälkäisenä, mikä on aika nurinkurista, kun ajattelee millaisia lapset yleensä ovat :)

Kukaan ei osannut tunnistaa, mistä nuo kohtaukset johtuivat, kaikki vaan ovat ajatelleet niiden johtuvan jostain muusta.. adhd tms.. Diagnoosia ei ole vielä osattu tehdä, mutta asiaa tutkitaan..


Onkohan kenelläkään vastaavia kokemuksia? Täydellisestä sokerin sietämättömyydestä ilman diabetestä tai noin äärimmäisistä reaktioista verensokerin vaihteluun?

4

1846

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äityskä

      Todellakin kuin olisin lukenut tekstiä omasta lapsestani.Itsekin olen epäillyt, että sokeri ja mehuissa oleva makeutusaine saa jotain järkkyä sekamelskaa aikaan lapsen aivoissa.Karkkipäivä meillä perjantaisin ja siitä alkaakin todella levoton viikonloppu...En oikein tiedä mitä voisi antaa makean tilalle,hedelmistäkin tuntuu saavan virtaa kuin aropupu.Olisin myös kiinnostunut kuulemaan minkälainen sokeriton ruokavalio olisi hyvä ja terveellinen.Minkälainen on ollut pojallasi?

      • Puzzler

        Ihan vaan kaikki näkyvä ja tiedossa oleva sokeri pois. Samoin vaaleat leivät ja kaikki nopeasti imeytyvät hiilihydraatit. Makeina menee xylitol-pastillit ja purkka, maitojäätelö, rasvattomat jogurtit ym. Aamu- ja iltapalaksi terveellinen puuro, murot on kiellettyjen listalla myös, koska niissä on paljon sokeria, vaikkei olisikaan mitään makeita muroja. Perunaakin olemme vähentäneet ja usein lisukkeeksi vain keko kasviksia. ( Minun onneni, että poika rakastaa kaikenlaisia vihanneksia ja kasviksia ) Hedelmiä emme syö oikeastaan ollenkaan, emmekä leivonnaisia ym.

        Periaatteessa siis normaali terveellinen ruokavalio ja kaikkea valkoista, paitsi maitotaloustuotteita, vältetään. Täysjyvävilja ja varsinkin kaura, tasapainottaa verensokerin vaihtelua, siksi siis aamu- ja iltapuuro kannattaa pitää ruokalistalla päivittäin.

        Toistaiseksi ainakaan poika ei ole kapinoinut uutta ruokavaliotaan vastaan, kun tietää itsekin syyn muutokseen. Hän ahdistuu noista hallitsemattomista purkauksista ja ymmärtää, että uudella ruokavaliolla yritetään pitää hänen olonsa hyvänä.

        Annan myös pari kertaa viikossa monivitamiinia ja lapsille tarkoitettuja omega3-kalaöljykapseleita, en kuitenkaan molempia samana päivänä, enkä edes joka päivä, ettei tule mitään liikaa.

        Ruokavaliomme on siis melkolailla vilja- ja kasvispainotteinen, maitoa ja juustoja menee paljon, enkä oikeastaan kiinnitä paljoa huomiota rasvan määrään, mutta sitä tuskin on ainakaan liikaa. Lihan ja proteiinien määrää meidän pitäisi lisätä, mutta poika ei kovin tykkää lihasta, joten useimmiten se on sitten kalaa tai kanaa.

        Makeutusaineista canderel sopii myös lapsille, eikä sen käyttömääristä taida olla rajoituksia. Meillä poika on kova juomaan kaakaota, joten siirryimme canderel-kaakaoon ja hyvälle maistuu :)


    • -----

      Tunnen yhden aikuisen ihmisen, jolla on tuollainen "oireyhtymä". Ainakin ns. tavallinen sokeri aiheuttaa keskittymisvaikeuksia ja muuta levottomuutta. Hänelle on tehty jotain testejä, joissa se on todettu. Muistaakseni verensokeriarvoja seuraamalla.

      • ei karkkipäivää

        Vallan tuttua on tuo sokerin sekaannuttava vaikutus. Välillä, kun lapsi on ollut synttärikutsuilla, joilla tarjotaan mielin määrin karkkia, keksejä, limukkaa, on yhtä kiukuttelua ilta ja seuraava päiväkin. Karkkipäivä ajatuksenakin tuntuu ihan omituiselta, eikä toimisi meillä laisinkaan. Ihmetyttää vaan koulujen ja päiväkotien tarjoamat karkit; kun harjoittelijat tai luokka-avustajat lähtevät, he usein tarjoavat lapsille lähtiäisiksi karkit. En hyväksyisi tätä, koska se sekoittaa lapsen rauhallisen päivän, mutten aina jaksaisi olla ainoa tiukkapipokaan. Asiaa on myös hankala selvittää vanhemmille sukulaisille, joille sokerin syönti on ihan eri kurssissa kuin nykyajan lapsille. Ei itselläni ainakaan olisi jäänyt karkkeja kaappeihin lojumaan aikoinaan, mutta nykyään sitä on tarjolla niin paljon, ettei lapset edes jaksa syödä kaikkea.

        Meillä kyllä syödään myös sokeria, mutta yritän pitää tarjonnan tasaisena ja niukkana. Usein meillä lapsi popsii makeannälkäänsä jäisiä mustikoita tai kuivattuja hedelmiä, viinirypäleitä tms. Myös kuoritut porkkanat ja omenat pilkottuina maistuvat nykyajan lapsille jopa paremmin kuin karkki.

        Olen sitä mieltä minäkin, että sokeri on suuri syyllinen moniin käytösongelmiin ja asiasta pitäisi puhua lastentarhanopettajien ja opettajien koulutuksessa sekä muutenkin nostaa asiaa esille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      217
      2890
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      171
      2546
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1182
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1082
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      68
      1038
    6. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1035
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      994
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      332
      971
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      919
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      778
    Aihe