Katsoin viikonloppuna Talvisodan ja lopputeksteistä luin, että Ristiinan kunta oli ollut mukana elokuvan teossa. Milläs tavalla Ristiina siinä oli mukana??
Millä tavoin Ristiinan kunta mukana elokuvassa?
Jannukka
4810
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olemalla Ristiinan kunta, jossa elokuvaa filmattu...
Missähän kohtauksessa oltiin Ristiinassa? Juuri nyt ei ole mahdollisuutta saada elokuvaa taas nähtäväksi.
Minä en elokuvasta muista mitään, en muista edes, että olenko nähnyt sitä, mutta muistan kun koulukaverini aikoinaan kehui että oli ollut elokuvan kuvauksissa.
Elokuvan alkupuolella oli kai joku sadonkorjuu tms. tapahtuma? Kohtaus kuvattiin kai Närhilässä.
Muistaakseni elokuvaa kuvattiin Pien-Toijolassa(Suurlahteen päin Ristiinasta). Yksi luokkakaverini osallistui kuvauksiin. Kohtauksissa taidettiin olla matkalla rintamalle ja sotamiehet siinä ohimennen tekivät heinätyöt..