Minulla todettiin viikko sitten kuulokontrollin yhteydessä, että minulla on korvatulehdus vasemmassa korvassa. Tämä oli yllätys, koska korva ei ole ollut kipeä. Ainoat oireet ovat vasemmanpuoleinen niskasärky ja lievä pääkipu. Lääkäri ei ollut diagnoosistaan täysin varma, joka tapauksessa kaikki ei ollut korvassa normaalia. En maininnut noista lievistä oireistani lääkärille mitään. Kotona iski yhtäkkiä ajatus, että jos kyse ei olekaan vain korvatulehduksesta. Minulla on nimittäin lapsena (70-luvulla)todettu outo kirkastuma kalloluussa juuri vasemman korvan lähettyvillä. Asiaa seurattiin aikanaan muutama vuosi, mutta kirkastuma pysyi ennallaan ja lopulta todettiin, että todennäköisesti kyseessä on vain pinnallinen muutos luussa. Nyt asia alkoi vaivata minua toden teolla. Minulla korvakontrolli loppuvuodesta. Odotanko siihen asti vai varaanko ajan yksityiselle? Paikkakunnallamme ei ole tällä hetkellä lääkäriä ollenkaan, joten lääkärille pääsee vain, jos on tosi kysymyksessä.
Toivottavasti murehdin turhaan!
oireeton korvatulehdus
vaiko sittenkin syöpä??
0
435
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517133Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414904HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002758- 1482072
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321617- 171567
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3981544Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki251514Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101313mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111273