Sanoin itseni tänään irti työstäni, no, homma ei ollut kaksista, levyseppä-hitsaajana, pienessä firmassa pienellä palkalla.
Viimeisen kahden kuukauden aikana on tullut nettovoittoa yhteensä 10 550 €, osin Tepon vihjeillä, osin omilla ideoilla. Nyt on siis aikaa keskittyä täysillä vedonlyöntiin.
Mulle riittäis se että voittaisin nettona kuukaudessa jonkun 3000 €, sillä eläis jo ihan kohtuullisesti, ainakin minä, vaatimustasoni ei ole korkea ,onhan se kuitenkin täysin verotonta tuloa, aika hyvin saa tienata duunissa, että saa saman verojen jälkeen käteen, omassa duunissani, jonka siis lopetin, en sitä saanut.
Uskon että tuo 3000 €uroa on täysin otettavissa nettona/kk, varsinkin nyt kun on aikaa paneutua vetohommiin kokopäiväisesti ,ja yölläkin voi seurata sitten livenä näitä USA:n sarjoja, ne on hyvä lisä muihin sarjoihin, kun ei tarvi aamulla nousta duuniin.
Joten, meitä vetoammattilaisia taitaa vielä olla aika vähän, mutta eiköhän määrämme pikkuhiljaa lisäänny, TOISAALTA ,jos tää homma ei luista, voin aina palata takaisin vanhaan duuniini, niin mulle firman omistaja lupasi, että sikäli voin turvallisin mielin keskittyä vetoammattilaisuuteen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei stana =D ...luulin että kaikki on jo tällä palstalla nähty !
Siunausta.
Vuoksenmaa on hyvä esimerkki ammattiveikkaajasta, koska vedonlyönnillä on vaikeaa tehdä rahaa niin pitää perustaa oma vihjepalvelu.
Aikamoisella riskillä olet pelannut jos on noinkin paljon voittoa tullut.. joten en suosittele uraa muille. Saattaa se tappioputkikin tulla jossakin vaiheessa.
Viime aikoina on itselläkin mennyt vedot hyvin ja lähemmäs 400€ nettoa eli kassa on tuplaantunut, mutta paljolti johtuu siitä että kohteet ovat osuneet hyvin. Kokemuksesta tosin tiedän, ettei aina kohteet osu yhtä hyvin.
Olen nähnyt sen telkkarissa joten sen täytyy olla totta.
Mitähän tuohon nyt sanois. Et voi olla tosissasi? Kaikki on tosiaan nyt nähty? Jos sulle on tullut nettovoittoa 10 550 eskoa niin oot sitten varmaan myös pelannut isoilla panoksilla.
Itse olen parhaillaan äitiysvapaalla yliopistotyöstä. No, ei sielläkään palkka kaksinen ole, mutta tilipäivä on varmasti se kuukauden 15. pvä. Nyt kun on ollu aikaa seurata vetovihjeitä jne. niin ihan mukavia voittoja (sadoissa euroissa - tosin pikkupanoksilla) olen toki saanut, mutta aivan liian epävarma tulonlähde pelaaminen on! Onhan se nähty tälläkin palstalla tuhansien viestien voimin.
Täytyy vaan toivoa sun puolesta, että Teppo jatkaa vihjaamista ja vihjaa oikein - ja, että sun entinen työnantaja vielä ottaa sut takaisin parin kuukauden päästä.