…ja eräät tosiasiat Kekkosesta olivat Oiva Härkösen mielestä Henrik Meinanderin kirjassa ”Suomen historia” kirjan suuri miinus. Kirjan lähes mitätöi se, että siinä puhutaan Koiviston, Lipposen ja Ahtisaaren ansioista, mutta ei edes mainita Ahoa – porvarihallituksesta toki puhutaan –, Jäätteenmäkeä ja Vanhasta.
Edellisellä viittaan saitilla paljon puhuttaneeseen Oivan eiliseen kirja-arvosteluun, jonka aluksi hän tosin totesi, että ”oli tämä mielenkiintoinen ja olennaisuuksiin paneutuva esitys Suomen historiasta.” Niin onkin.
Olisi siinä minunkin mielestäni voinut mainita, että Aho yhdessä Heikki Haaviston kanssa johdattivat Suomen EU:iin puolueensa kentän voimakkaasta vastustuksesta huolimatta. Se voidaan lukea hallituskumppaneiden kokoomuksen ja RKP:n voitoksi. Mutta mitä ihmeen perusteita olisi ollut tuoda kirjassa esiin Anneli Jäätteenmäki? Masokistikö Oivakin on?
Mitä ovat ne kohdat, jotka Oivaa eniten hiertävät? Kun hän itse ei kerro, niin minäpä tuon niitä esille.
”Vaikka Koiviston poliittiset kilpailijat tekivät kaikkensa estääkseen hänen pääsynsä huipulle, hänet valittiin kevättalvella 1982 presidentiksi suurella enemmistöllä. Ei auttanut, vaikka Koiviston kotimaiset vastustajat kuvasivat häntä epäsuosituksi hahmoksi Moskovassa. Tämä päinvastoin edisti hänen asemiaan vaalitaistelussa.”
-
Suomen länsisuuntautuminen eteni pitkin harppauksin. Helmikuun 7. päivänä 1992 – samana päivänä, jolloin Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin – presidentti Koivisto ilmoitti, että aika oli kypsä, jotta Suomi voisi hakea EY:n jäsenyyttä, ja runsaan kuukauden kuluttua Suomen jäsenanomus ojennettiin EY-komissiolle.”
”Suomea hallitsi vuosina 1991-1995 porvarillinen enemmistöhallitus, jonka johtava puolue oli maaseutuun vielä vahvasti tukeutuva Keskusta. Tästäkin syystä maataloustuet ja maatalouden tulevaisuus olivat näkyvästi esillä työlistalla (EU-neuvotteluissa). Mutta merkittävä turvallisuuspoliittinen päätös – 64 hypermodernin F/A -18 Hornet hävittäjän ostaminen Yhdysvaltain johtavalta sotilaskoneiden valmistajalta – valmisteltiin nopeasti ja kaikessa hiljaisuudessa. Aiempiin maanpuolustusinvestointiin verrattuna kyse oli valtavasta sijoituksesta, joka ilman lentokoneiden aseistustakin nousi 2 miljardiin dollariin”
Valtionjohto kiisti määrätietoisesti sen että Hornet-hankinnan takana olisi ollut turvallisuuspoliittisia laskelmia. Mutta kaikesta päätellen niin kuitenkin oli. Nykyaikaisen sotatekniikan hankinnalla on aina poliittinen ulottuvuutensa, sillä materiaalin täydennys ja ylläpito edellyttävät jatkuvaa yhteistyötä toimittajan kanssa. Hornet-hankinta merkitsi, että Suomen ilmavoimistatehtiin nopeasti Naton ilmavoimiksi muutettavia.”
-
Mutta ennen kuin EU-jäsenyys tuli voimaan, sopimus piti hyväksyä kansanäänestyksessä. Presidentti Koivisto oli jo liputtanut jäsenyyden puolesta. Samoin teki hänen seuraajansa Martti Ahtisaari, joka astui virkaan maaliskuussa 1994 ja joka kokeneena YK-diplomaattina oli erinomainen EU-jäsenyyden puolustaja. Ahtisaari ja hallitus korostivat tarmokkaasti jäsenyyden taloudellisia etuja, kun taas EU:n vastustajat pelkäsivät, että Suomimenettäisi kansallisen itsenäisyytensä ja liukuisi Naton leiriin. Huomattava osa suomalaisista kuitenkin kannatti ehdokkuutta, sillä sen odotettiin vahvistavan maan ulkoista turvallisuutta ja siteitä Keski-Eurooppaan. Näin ollen väestön selvä enemmistö (56,9 %) äänesti liittymisen puolesta, ja 1. tammikuuta 1995 Suomen, Ruotsin ja Itävallan EU-jäsenyys astui voimaan.
Ruotsalaiset ja itävaltalaiset eivät kokeneet jäsenyyttä suurena käännekohtana maansa historiassa, mutta Suomessa sen sijaan tunnelma oli melkein juhlava. Maan olemassaolo oli ollut 1900-luvulla monta kertaa vakavasti uhattuna idän suunnalta, ja monet kokivat jäsenyyden kansallisen olemassaolon ja maan länsieurooppalaisen kulttuuriperinnön takeeksi.”
-
Keväällä 1995 maa sai sinipunaisen enemmistöhallituksen, jota johti sosialidemokraatti Paavo Lipponen. Kahdeksan pääministerivuotensa aikana hän oli vaikuttamassa siihen, että Suomi tuki aktiivisesti poliittisesti vahvan ja taloudellisesti yhtenäisen unionin kehittymistä.”
-
”hallituksen esitys Suomen osallistumisesta Euroopan rahanuudistukseen hyväksyttiin eduskunnassa runsaalla enemmistöllä keväällä 1998. Suomi valitsi tässä toisen tien kuin Ruotsi, jonka hallitus pitkään harkittuaan luovutti asian kansanäänestyksen ratkaistavaksi, ja selkeä enemmistö äänesti sitä vastaan.
Suomen EU-politiikkaa vuosina 1995-2003 melko suvereenisti johtanut pääministeri Paavo Lipponen tuki yksimielistä ja vahvaa unionia sekä sanoissaan että teoissaan. Hänen linjansa tukeutui kolmelle pääargumentille: Ensinnäkin Suomi oli hyväksynyt Maastrichtin sopimuksen säännökset. Toiseksi oli loogista, että talouden yhdentyminen kulki käsi kädessä poliittisen yhdentymisen kanssa. Ja kolmanneksi oli Suomen kansallisten etujen mukaista, että unioni saisi vahvat ylivaltiolliset rakenteet ja Suomi istuisi mukana niissä pöydissä, joissa Unionin tulevaisuus ratkaistaisiin. Lipponen sai tässä tukea presidentti Martti Ahtisaarelta, jonka näkyvin saavutus eurooppalaisissa yhteyksissä oli hänen menestyksekäs välittäjänpanoksensa Kosovon sodan lopettamisessa 1999.”
- - -
Edellä vain muutamia poimintoja, joiden arvelen Oivan saaneen happamaksi.
Tietenkin Oivaa hiersivät myös muualla kirjassa sosialidemokraateille annettu tunnustus ja eräät tosiasiat Kekkosesta. Esim. nämä:
”Suomi vältti neuvostolaistamisen siksi, ettei maata ollut miehitetty sotavuosina. Mutta toisena miltei yhtä tärkeänä syynä oli se, että politiikassa vuosina 1945-1948 saavuttamistaan hyvistä asemista huolimatta Suomen kommunistit eivät olleet onnistuneet viemään läpi järjestelmänvaihdosta. Muut puolueet, sosialidemokraatit etunenässä, vastustivat tehokkaasti heidän yritystään saada valvontaansa poliisi ja valtionhallinto”
-
Heidän (kommunistien) vaaliliittonsa koettua suurhäviön kesän 1948 eduskuntavaaleissa muodostettiin sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus, joka puhdisti nopeasti kommunistiset ainekset valtionhallinnosta ja tiivisti valtiollisia suhteita Skandinaviaan ja Länsi-Eurooppaan”
-
”sisäpoliittisesta vallasta kamppailivat keskenään kaksi suurinta puoluetta, sosialidemokraatit ja maalaisliitto. Molemmat turvautuivat valtataistelussa myös ulkomaiseen apuun. Sosialidemokraatit saivat tukea skandinavisilta ja länsieurooppalaisilta veljespuolueiltaan, ja maalaisliiton vahva mies Urho Kekkonen puolestaan sai Moskovan vakuuttuneeksi siitä, että juuri hän itse oli parhaana takeena siitä, että Suomi todellakin piti kiinni YYA-sopimuksesta”.
-
”Dramaattisin voimainmittelö tapahtui 1956. jolloin Kekkonen valittiin presidentiksi yhden valitsijamiehen marginaalilla (151-149). Tämä suisti maan heti yleislakkoon ja vaikeutti rakentavaa sisäpolitiikkaa myös pitemmän päälle. Kekkosen vastustajat yrittivät parhaansa mukaan koota laajan liittouman estämään hänen uudelleenvalintansa 1962. Kekkosen epäiltiin ennen kaikkea tehneen tarpeettoman paljon myönnytyksiä Moskovalle saadakseen tukea presidentinvaalitaisteluunsa. Tutkimus on sittemmin vahvistanut, että hän solmi jo syksyllä 1944 läheiset suhteet Neuvostoliiton tiedustelupalveluun ja ajoi sitä kautta tehokkaasti läpi omia tavoitteitaan”.
- - -
Rehellistä, suoraa puhetta Meinanderilta, joka näin osoittautuu todelliseksi historiantutkijaksi, eikä miksikään Juhani Suomen klooniksi. Meinander puhuu Kekkosesta myös hyvin myönteisesti silloin, kun siihen on aihetta, ja myös kehuu hänen politiikkansa saavutuksia mm. Suomen länsi-integraation alulle panemisessa.
Kirjan suurimmat ansiot ovat mielestäni kuitenkin historiamme alkupuolen, Ruotsin vallan ajan ja sitäkin aikaisempien aikojen kuvaamisessa. Harvoin noin lyhyessä esityksessä niistä asioista puhutaan niinkin paljon, ja ainakin minulle uutta tietoa tulee kosolti esiin.
Edellisellä viittaan saitilla paljon puhuttaneeseen Oivan eiliseen kirja-arvosteluun, jonka aluksi hän tosin totesi, että ”oli tämä mielenkiintoinen ja olennaisuuksiin paneutuva esitys Suomen historiasta.” Niin onkin.
Olisi siinä minunkin mielestäni voinut mainita, että Aho yhdessä Heikki Haaviston kanssa johdattivat Suomen EU:iin puolueensa kentän voimakkaasta vastustuksesta huolimatta. Se voidaan lukea hallituskumppaneiden kokoomuksen ja RKP:n voitoksi. Mutta mitä ihmeen perusteita olisi ollut tuoda kirjassa esiin Anneli Jäätteenmäki? Masokistikö Oivakin on?
Mitä ovat ne kohdat, jotka Oivaa eniten hiertävät? Kun hän itse ei kerro, niin minäpä tuon niitä esille.
”Vaikka Koiviston poliittiset kilpailijat tekivät kaikkensa estääkseen hänen pääsynsä huipulle, hänet valittiin kevättalvella 1982 presidentiksi suurella enemmistöllä. Ei auttanut, vaikka Koiviston kotimaiset vastustajat kuvasivat häntä epäsuosituksi hahmoksi Moskovassa. Tämä päinvastoin edisti hänen asemiaan vaalitaistelussa.”
-
Suomen länsisuuntautuminen eteni pitkin harppauksin. Helmikuun 7. päivänä 1992 – samana päivänä, jolloin Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin – presidentti Koivisto ilmoitti, että aika oli kypsä, jotta Suomi voisi hakea EY:n jäsenyyttä, ja runsaan kuukauden kuluttua Suomen jäsenanomus ojennettiin EY-komissiolle.”
”Suomea hallitsi vuosina 1991-1995 porvarillinen enemmistöhallitus, jonka johtava puolue oli maaseutuun vielä vahvasti tukeutuva Keskusta. Tästäkin syystä maataloustuet ja maatalouden tulevaisuus olivat näkyvästi esillä työlistalla (EU-neuvotteluissa). Mutta merkittävä turvallisuuspoliittinen päätös – 64 hypermodernin F/A -18 Hornet hävittäjän ostaminen Yhdysvaltain johtavalta sotilaskoneiden valmistajalta – valmisteltiin nopeasti ja kaikessa hiljaisuudessa. Aiempiin maanpuolustusinvestointiin verrattuna kyse oli valtavasta sijoituksesta, joka ilman lentokoneiden aseistustakin nousi 2 miljardiin dollariin”
Valtionjohto kiisti määrätietoisesti sen että Hornet-hankinnan takana olisi ollut turvallisuuspoliittisia laskelmia. Mutta kaikesta päätellen niin kuitenkin oli. Nykyaikaisen sotatekniikan hankinnalla on aina poliittinen ulottuvuutensa, sillä materiaalin täydennys ja ylläpito edellyttävät jatkuvaa yhteistyötä toimittajan kanssa. Hornet-hankinta merkitsi, että Suomen ilmavoimistatehtiin nopeasti Naton ilmavoimiksi muutettavia.”
-
Mutta ennen kuin EU-jäsenyys tuli voimaan, sopimus piti hyväksyä kansanäänestyksessä. Presidentti Koivisto oli jo liputtanut jäsenyyden puolesta. Samoin teki hänen seuraajansa Martti Ahtisaari, joka astui virkaan maaliskuussa 1994 ja joka kokeneena YK-diplomaattina oli erinomainen EU-jäsenyyden puolustaja. Ahtisaari ja hallitus korostivat tarmokkaasti jäsenyyden taloudellisia etuja, kun taas EU:n vastustajat pelkäsivät, että Suomimenettäisi kansallisen itsenäisyytensä ja liukuisi Naton leiriin. Huomattava osa suomalaisista kuitenkin kannatti ehdokkuutta, sillä sen odotettiin vahvistavan maan ulkoista turvallisuutta ja siteitä Keski-Eurooppaan. Näin ollen väestön selvä enemmistö (56,9 %) äänesti liittymisen puolesta, ja 1. tammikuuta 1995 Suomen, Ruotsin ja Itävallan EU-jäsenyys astui voimaan.
Ruotsalaiset ja itävaltalaiset eivät kokeneet jäsenyyttä suurena käännekohtana maansa historiassa, mutta Suomessa sen sijaan tunnelma oli melkein juhlava. Maan olemassaolo oli ollut 1900-luvulla monta kertaa vakavasti uhattuna idän suunnalta, ja monet kokivat jäsenyyden kansallisen olemassaolon ja maan länsieurooppalaisen kulttuuriperinnön takeeksi.”
-
Keväällä 1995 maa sai sinipunaisen enemmistöhallituksen, jota johti sosialidemokraatti Paavo Lipponen. Kahdeksan pääministerivuotensa aikana hän oli vaikuttamassa siihen, että Suomi tuki aktiivisesti poliittisesti vahvan ja taloudellisesti yhtenäisen unionin kehittymistä.”
-
”hallituksen esitys Suomen osallistumisesta Euroopan rahanuudistukseen hyväksyttiin eduskunnassa runsaalla enemmistöllä keväällä 1998. Suomi valitsi tässä toisen tien kuin Ruotsi, jonka hallitus pitkään harkittuaan luovutti asian kansanäänestyksen ratkaistavaksi, ja selkeä enemmistö äänesti sitä vastaan.
Suomen EU-politiikkaa vuosina 1995-2003 melko suvereenisti johtanut pääministeri Paavo Lipponen tuki yksimielistä ja vahvaa unionia sekä sanoissaan että teoissaan. Hänen linjansa tukeutui kolmelle pääargumentille: Ensinnäkin Suomi oli hyväksynyt Maastrichtin sopimuksen säännökset. Toiseksi oli loogista, että talouden yhdentyminen kulki käsi kädessä poliittisen yhdentymisen kanssa. Ja kolmanneksi oli Suomen kansallisten etujen mukaista, että unioni saisi vahvat ylivaltiolliset rakenteet ja Suomi istuisi mukana niissä pöydissä, joissa Unionin tulevaisuus ratkaistaisiin. Lipponen sai tässä tukea presidentti Martti Ahtisaarelta, jonka näkyvin saavutus eurooppalaisissa yhteyksissä oli hänen menestyksekäs välittäjänpanoksensa Kosovon sodan lopettamisessa 1999.”
- - -
Edellä vain muutamia poimintoja, joiden arvelen Oivan saaneen happamaksi.
Tietenkin Oivaa hiersivät myös muualla kirjassa sosialidemokraateille annettu tunnustus ja eräät tosiasiat Kekkosesta. Esim. nämä:
”Suomi vältti neuvostolaistamisen siksi, ettei maata ollut miehitetty sotavuosina. Mutta toisena miltei yhtä tärkeänä syynä oli se, että politiikassa vuosina 1945-1948 saavuttamistaan hyvistä asemista huolimatta Suomen kommunistit eivät olleet onnistuneet viemään läpi järjestelmänvaihdosta. Muut puolueet, sosialidemokraatit etunenässä, vastustivat tehokkaasti heidän yritystään saada valvontaansa poliisi ja valtionhallinto”
-
Heidän (kommunistien) vaaliliittonsa koettua suurhäviön kesän 1948 eduskuntavaaleissa muodostettiin sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus, joka puhdisti nopeasti kommunistiset ainekset valtionhallinnosta ja tiivisti valtiollisia suhteita Skandinaviaan ja Länsi-Eurooppaan”
-
”sisäpoliittisesta vallasta kamppailivat keskenään kaksi suurinta puoluetta, sosialidemokraatit ja maalaisliitto. Molemmat turvautuivat valtataistelussa myös ulkomaiseen apuun. Sosialidemokraatit saivat tukea skandinavisilta ja länsieurooppalaisilta veljespuolueiltaan, ja maalaisliiton vahva mies Urho Kekkonen puolestaan sai Moskovan vakuuttuneeksi siitä, että juuri hän itse oli parhaana takeena siitä, että Suomi todellakin piti kiinni YYA-sopimuksesta”.
-
”Dramaattisin voimainmittelö tapahtui 1956. jolloin Kekkonen valittiin presidentiksi yhden valitsijamiehen marginaalilla (151-149). Tämä suisti maan heti yleislakkoon ja vaikeutti rakentavaa sisäpolitiikkaa myös pitemmän päälle. Kekkosen vastustajat yrittivät parhaansa mukaan koota laajan liittouman estämään hänen uudelleenvalintansa 1962. Kekkosen epäiltiin ennen kaikkea tehneen tarpeettoman paljon myönnytyksiä Moskovalle saadakseen tukea presidentinvaalitaisteluunsa. Tutkimus on sittemmin vahvistanut, että hän solmi jo syksyllä 1944 läheiset suhteet Neuvostoliiton tiedustelupalveluun ja ajoi sitä kautta tehokkaasti läpi omia tavoitteitaan”.
- - -
Rehellistä, suoraa puhetta Meinanderilta, joka näin osoittautuu todelliseksi historiantutkijaksi, eikä miksikään Juhani Suomen klooniksi. Meinander puhuu Kekkosesta myös hyvin myönteisesti silloin, kun siihen on aihetta, ja myös kehuu hänen politiikkansa saavutuksia mm. Suomen länsi-integraation alulle panemisessa.
Kirjan suurimmat ansiot ovat mielestäni kuitenkin historiamme alkupuolen, Ruotsin vallan ajan ja sitäkin aikaisempien aikojen kuvaamisessa. Harvoin noin lyhyessä esityksessä niistä asioista puhutaan niinkin paljon, ja ainakin minulle uutta tietoa tulee kosolti esiin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kepulaisille Kekkosen toiminta on eräänlainen historian kipupiste jota ei uskalleta tarkastella avoimesti ja kiihkottomasti. Juhani Suomen siloiteltu totuus ja kaiken Kekkosesta parhainpäin selittävä historianvääristely ylläpitää parantumattomia haavoja kepusieluissa joissa Neuvostoliiton edessä rähmälläänolo edelleen jäytää.
EU politiikka on toinen kipupiste. Puolueen johto vei Suomen Unioniin, Väyrysen lapselliset jarrutuspuhemaratonit eduskunnassa, EU parlamentin muodostuminen kotimaassa sívuraiteelle joutuneiden kepupoliitikkojen suojatyöpaikaksi ja puolueen lehtien ylläpitämä EU viha ovat sekamelska josta ei selvää ota kukaan. Vanhasen EU politiikan mahalasku kuraojaan vain pahentaa keputraumaa.
Oiva ja muut purkavat tätä traumaansa näissä kannanotoissaan, suodaan heille tämä henkireikä.
Meinanderin kirja on historian yleisteos, jossa tietysti pyritään löytämään historiamme suuret linjat ja käännekohdat. Joku Jäätteenmäki on sellaisessa yhteydessä täysin merkityksetön henkilö, samoin kuin Matti Vanhanen.
Suomen liittyminen EU:hun on suuri käännekohta. Vielä on tietysti ennenaikaista arvioida, miten suuri tuo käännekohta lopulta on, kun historiaa ei voi oikein ennustaa ajassa tästä eteenpäin. EU-prosessi on vielä pahasti kesken ja ympäröivä maailma muuttunut melkoisesti kovin lyhyessä ajassa.
Suomen liittymisen osalta kepulaisten toiminta on kyllä kaikkein mielenkiintoisin osa-alue tarkasteltavaksi. Kepun suuri enemmistö, änkyrät, impivaaralaiset ja aitovieriläiset vastustivat ankarasti liittymistä. Taustalla lienee ollut huoli siitä, että maaseudulla ei ole EU:ssa suurta tulevaisuutta ja että maataloustuista ei enää päätetäkään Kepun ja demareiden lehmänkauppaperiaatteella. Varmaan kepulaisissa oli paljon itsearvoista isänmaallisuutta, missä nähtiin itsenäisyyttä ja päätäntävaltaa luovutettavan EU:lle.
Tätä taustaa vasten tulee mielenkiintoiseksi se, miten Kepun johto Esko Ahon ja Paavo Väyrysen johdolla valitsi täysin toisen tien. Se valintahan oli lähellä hajottaa koko Kepun, mitä valitettavvasti ei kuitenkaan tapahtunut. Mikä sai Ahon ja siinä vaiheessa myös Väyrysen puhumaan innolla EU:n puolesta Kepun kentällä. Nämä miehet tekivät epäilemättä kokonaisarvion ja näkivat Suomen edun suuremmaksi jotain maatalouden etua. Oikeassa olivatkin. Väyrynen tosin käänsi pian takkinsa ja edustaa edelleen vahvaa EU-vastaista linjaa. Aho ei ole takkiaan käännellyt, mistä kunnia hänelle. Heikki Haaviston kohdalla veikkaisin, että Aho vain ovelasti narrasi hänet mukaan takuumieheksi. Se oli Ahon poliittisen uran ovelin veto ja ehkä ratkaiseva liittymisen kannalta. Varmaan Ahon EU-myönteisyys oli suuri syy siihen, miksi hänen eteensä sitten alettiin kasata niitä Mauri Pekkarisen kuvailemia muurikiviä. Ankyröille Ahon täytyy olla uusi kirosana, niin keskeinen oli hänen roolinsa liittymisessä varsinkin, kun hän oveluudellaan pelasi kepulaisista osan mukaan kannattajiksi.
Hornet-kauppoja ei kyllä ihan salassa tehty. Muistan hyvin, kuinka asiaa veivattiin aika pitkään, olihan kauppasumma jo niin suuri, ettei sellaista kauppaa voi näkymättömin kortein tehdä. Hornet-kauppoja edistettiin ns. vastaostokaupoilla, missä tilaajamaa saa myyjämaalta suunnilleen kauppasumman verran uusia tilauksia. En muista tuliko näiden vastaostojen tili koskaan täyteen.
Hornetit olivat selvästi edistyksellisen konetyyppi silloin ja se lienee vaikuttanut paljon asiaan. Jukka Tarkka on kirjan arvioinnissa sanonut, ettei mitään Natoyhteensopivuutta ole niissä vielä tänäkään päivänä, joten puhe sellaisesta on vahvasti liioiteltua. Siinä vaiheessa meillä oli päällimmäisenä EU:hun liittyminen eikä Euroopan puolustusjärjestelmästä ollut vielä hajuakaan. Jos nyt oikein muistan, niin joskus niihin aikoihin ostettiin myös DDR:ltä jäänyttä panssarivaunukalustoa, joka ei taatusti ollut Natoyhteensopivaa.
Historiamme nykyvaiheessahan suurimmat uhat Venäjän suunnalta on tarttuvien tautien leviäminen, ympäristöuhat ja kansainvälinen rikollisuus. Näissä Natoyhteensopivilla Horneteilla eikä DDR-yhteensopivilla panssarivaunuilla liene suurta torjuntatehoa.
Kepun yllättävä käänne lähteä kannattamaan EU:ta johtui kylmän yksinkertaisesti siitä, että SDP ja SAK ryhtyivät näkyästi kannattamaan kokoomusta ja elinkeinoelämän järjestöjä liittymisessä.
Jos kepu olisi jäänyt vastustamaan, se olisi tiennyt keskustalle ikuista poliittista paitsiota.
Niinpä kepu petti kannattajansa, myi aatteensa ja käänsi takkinsa, koska kepu haluaa aina punamultaa eikä kaihda mitään keinoja päästäkseen punamultaan.
Niinpä sellaisilla keskustan kannattajilla, joita kepujohdon vasemmistomeininki inhottaa, on vaaleissa vaihtoehtona kokoomus.
pure hörhö munaas, jos yletyt.
veetuilemaan
Joillekin ottaa analyyttinen ja argumentoiva keskustelu ja kirjoittelu tosi koville. Totuus koskee aina.
...ei ollut niinkään vilkkaan keskustelun käynnistäminen aiheesta eikä ainakaan veetuilu, kuten joku typerys näkyy sanovan, vaan lähinnä vain tuoda julki niitä asioita, jotka Oiva Härköstä tuossa kirjassa harmittivat, mutta joita hän ei kuitenkaan tarkemmin esittänyt.
Nyt jokainen voi ne nähdä ja päätellä, oliko Oivan harmistumiseen aihetta. No, tietysti oli sikäli, että kepua ja sen poliitikkoja ei estottomasti kehuttu, vaan pyrittiin puhumaan totta, kuten kunnon historioitsijan tulee tehdä.
En rupea väittelemään esitetyistä mielipiteistä, enkä muuhunkaan keskusteluun osallistu ainakaan ennen iltaa, sillä lähden tästä kohta Valioeläkeläisten kuukausilounaalle ravintola Romanoviin ja sieltä menen asioille kaupungille ja kotona olen siis vasta joskus illalla.
... arvailla, mitkä asiat minua tuossa kirjassa harmittivat. Arvailusi ovat oman kieroutuneen mielesi tuotteita. Minä olen jo kirjoittanut, mitä kirjassa oli vikaa. Sinun ei tarvitse lisätä niitä puolestani.
Jos jommalla kummalla meistä on kieroutunut mieli, se en ole minä. Se on fakta. Varmin todiste sinua vastaan on se, että Meinanderin olisi mielstäsi pitänyt sanoa jotain merkittävää Anneli Jäätteenmäestä.
Ja että joitakin muita kuin sinua tuo Anneli vaivaisi! Ole huoletta; historia tulee armollisesti unohtamaan Jäätteenmäen tökeröt valehtelut. Muuta kerrottavaahan hänestä ei olisi.
Minun "pitkässä sepustuksessani" puhuu vain Meinander. Helppo oli avauksestasi päätellä - sanoitkinhan sen - mikä hänen puheissaan sinua niin hiersi. Mutta kun et niitä tarkemmin osoittanut, tein sen puolestasi, koska tuollainen ilmaan heitetty vihjaus on varsin halpa-arvoinen. Aitoa kepulaisuutta kyllä.
Noita pahempia en minä ainakaan kirjasta löydä. Ovatko ne sitten sellaisia, että henkinen hiertymäsi olisi ymmärrettävä? Eivät minusta, sillä tottahan Meinander puhuu. Mutta sehän juuri pahinta onkin kepusta kuten Kekkosestakin puhuttaessa. Nimittäin kieroutuneesta mielestä.
... historioitsija, eikä sekaantua nykypäivään, mikä ei ole historiaa. Hänen kirjansa käsittelee "historiaa" aina 2006-luvulle saakka.
Kekkonen alkaa olla jo todellista historiaa ja niinpä Meinander osaakin aihetta käsitellä historioitsijan otteella. Hän tuo selkeästi esiin Kekkosen suuret ansiot. Tuo esiin myös Kekkosen vastustajien arviot, mutta niitä erikoisesti korostamatta.
Nykypäivää käsitellessään hän ei tosiaan edes mainitse nykyjohtajia.
Ahon suurempi ansio kuin EU:n jäsenyyden hoitaminen oli, että hän nosti maan jaloilleen Koiviston ja Holkerin aiheuttamasta vuosisadan lamasta.
Jääteenmäen ansio oli siinä, että hän kaatoi Lipposen, josta oli tullut suuri rasite maalle hänen äärioikeisolaisen hallintonsa, unionin kehittämisesestä liittovaltioksi, natottamisensa ja jopa meidän viemisestä Irakin hyökkäykseen.
Vanhanen on taas nostanut maan terveeseen kehitykseen niin ulko- kuin sisäpolitiikassa. Hän onkin Gallup-historian suosituin pääministeri.
Muilta osin en jaksa syventyä Korhosen pitkään sepustukseen tuoreista poliittisista tapahtumista.
Ahon suurempi ansio kuin EU:n jäsenyyden hoitaminen oli, että hän nosti maan jaloilleen Koiviston ja Holkerin aiheuttamasta vuosisadan lamasta.
---------------
Ahon hallituksen aikana lama syveni, koska Aho ei pystynyt saamaan SDP:tä ja SAK:ta mukaan sellaisiin rakennemuutoksiin, joilla olisi ollut vaikutusta. Aho myös kieltäytyi Holkerin hallituksen ehdotuksesta, että lamaa torjuvia lakeja olisi säädetty jo ennen vuotta 1991, vaan sanoi keskustan tekevän vaalipolitiikkaa.
Aho siis ei nostanut Suomea mistään, vaan otatti Viinasella uskomattoman määrän velkaa, jonka vasta Lipposen/Niinistön hallitukset ovat pystyneet osittain maksamaan pois.
Jääteenmäen ansio oli siinä, että hän kaatoi Lipposen, josta oli tullut suuri rasite maalle hänen äärioikeisolaisen hallintonsa, unionin kehittämisesestä liittovaltioksi, natottamisensa ja jopa meidän viemisestä Irakin hyökkäykseen.
---------------
Anteeksi nyt, Oiva. Lipponen on eduskunnan puhemies, eli valtakunnan kakkonen Halosen jälkeen ja johtaa siltä paikalta Heinäluoman avulla myös SDP:tä ja keskustaa, koska Vanhanen tekee justiin niin kuin Lipponen haluaa.
Vanhanen on taas nostanut maan terveeseen kehitykseen niin ulko- kuin sisäpolitiikassa. Hän onkin Gallup-historian suosituin pääministeri.
---------------
Vanhanen on painanut talouskasvun alas. Lipposen Niinistön aikoina talous kasvoi parhaimmillaan 5-7%, nyt vain 3%. Sisäpolitiikassa Vanhanen kulkee kolmikannan lyhyessä talutushihnassa, veropolitiikassa jatkuu Niinistön veronalennuslinja ja ulkopolitiikan Vanhanen on jättänyt täysin Haloselle ja Tuomiojalle, ja EU-politiikan Vanhanen on tyrinyt, kun mikään hanke ei etene, vaan siirtyy Saksan paikattavaksi 1.1.2007 alkaen.
Korhonenhan esittelee vain kirjasta eräitä kohtia, joiden perusteella ilmeisesti avioisi omassa avauksessasi teit. Miten silloin jaksoit syventyä paljon pitempään asiaan? Vai teitkö arviosi lukematta kirjaa? Sopisi kyllä kepulaisen kuvaan.
Muuten, taas Jäätteenmäestä toistamasi ei ole enää vain hupaisaa. Se on surkuhupaisaa. Surku sinun vuoksesi, kun kauan sitten olit joskus hieman uskottavakin.
... olevan teille koklipeille tosi arka paikka.
Vaikka olen Jäätteenmäestä tasan eri mieltä kanssasi, niin annan kyllä tunnustuksen sille, että jaksat sitkeästi pysyä omassa uskossasi, vaikka se väärä onkin.
... Ahon hallituksen alusta laman selkä oli taitettu. Katso usein esittämääni käyrää.
http://www.etla.fi/suhdanne/Gif/t02a.gif
... jälkeen Ahon hallituksen aloittamisesta lamasyöksyn selkä taittui.
http://www.etla.fi/suhdanne/Gif/t02a.gif
Jopa on nopea mies muuttamaan suhdanteita tuo Aho.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1272531
Äsken tv 2:lta tuli ohjelma, jossa varsin hyvin hahmotettiin sitä, miten meidän olisi käynyt, jos Tali-Ihantala ei olisi pitänyt kesällä 1944. Neuvostoliitto olisi siis pian vyörynyt yli Suomen, ja olisimme kokeneet Baltian maiden kohtalon, pahemmankin, kun olimme sentään viis vuotta sotineet suurta ja mahtavaa vastaan sille paljon karvaita tappioita tuottaen.
Ilman muuta suomalaisia olisi suurin joukoin siirretty Siperiaan ja tilalle sosialistiseen Suomen neuvostotasavaltaan olisi tuotu vähintään miljoona venäläistä ja muita neuvostoliiton kansallisuuksia. Baltian maiden kanssa yhdessä uudelleen itsenäistyessämme 1991 koko maa olisi ollut surkeassa tilassa, väkilukumme olisi ollut ehkä neljä miljoonaa, josta lähes puolet idästä tulleita, ja onnekkaimpia suomalaisia olisi miljoonan verran pakolaisina Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja muualla vapaissa länsimaissa.
Uskottavin esityksin luotiin karmaiseva kuva, joka olisi ollut totisinta totta, jos...
Ja varmaan se kuva olisi ollut lähes samanlainen siinäkin tapauksessa, jos kommunistiemme tietä ei olisi katkaistu 1947-48 siten kuin ´Meinanderkin kirjassaan kertoo ja josta avaukseenikin otteita otin.
Siitä, että tuo ohjelmassa esitetty "vaihtoehtoinen todellisuus" jäi vain fiktioksi, saamme kiittää sankarillista armeijaamme ja yhtä sankarillisesti kommunistejamme vastaan taistelleita sosialidemokraatteja, asevelisosialisteja.
Ja jos olisimme olleet jossain Naton tapaisessa liitossa jo vuonna 1939, vaikkapa jos vain Ruotsi olisi ollut liittolaisemme, koko sotaan emme olisi ollenkaan joutuneet, ja Suomi olisi edelleen kokonainen, vauras ja kehittynyt maa, merkittävä EU:n ja Naton jäsenvaltio!
Kertoisiko joku atk-asioissa minua tietävämpi, mikä saitin - ilmeisesti kaikkien Suomi24:n keskustelupalstojen - takkuilun syy voisi olla? Onko täällä jo puhuttu niin paljon paskaa, että se on tukkinut rattaat?
Mutta eikö Enirolla ole kykyä saada peliin lisärattaita tai taitoa puhdistaa ja rasvata rattaansa niin, että ne myös toimisivat. Ellei, niin lopettakoon koko tämän homman, eihän siinä suurta menetystä kokisi ainakaan keskustelijat - paiti Keris, mutta hänhän ei taitaisi tänne enää juuri päästä, vaikka rattaat toimisivat miten liukkaasti.
Näissä mietteissä - Hyvää Yötä!
nauttia maataloustukijaisia?
http://www.connect.fi/joni/juoppo.gif
...eikä lounaamme ollut "pitkä lounas", eikä meitä ollut mukana kuin vajaat 20 henkeä. Kukaan ei tainnut tilata mitään pitkältä listalta, vaan söimme päivän lounas -vaihtoehdoista joko haudutettua kampelaa kermakastikkeella tai lihapullat ja muusin, kuten minä, kun niitä yksineläjänä harvoin viitsin itse tehdä. Ruokajuomina jotkut ottivat viiniä, muutamat vain vettä, itse otin oluen. Alkuruokana oli oikein maukas juureskeitto ja jälkiruoaksi taisimme kaikki ottaa vain kahvin, muutamat konjakin kera, minä ihan cafe brutal.
Ja kukin itse koko lystin maksoi, kuten aina, sillä ei Valio meitä enää tue mitenkään muuten, paitsi tiedotteittemme monistamisessa ja postittamisessa Valiolainen -lehden mukana. Ja tarjoaa tilat kokouksiamme varten ja vuosikokouksen osanottajille lisäksi tarjoaa lounaan.
Omalta puoleltani olen valmis täättämään tämän keskustelun, ja saanen tehdä sen hyvällä ehdotuksella, jonka uskon saavan Oivankin kannatuksen:
Juhani Suomella on koko ajan ollut yksinoikeus päästä Kekkosen arkistoihin. Niinpä hän siellä Orimattilan hiljaisuudessa on saanut vapaasti valita, mitä niistä kertoo ja miten. Ja totisesti hän on vapautensa hyvin hyödyntänyt. Kaikki keskustalaiset ovat enemmän kuin tyytyväisiä.
Juhani Suomen yksinoikeus on laajennettava koskemaan kaikkea Suomen historiaa, ja myös maailmanhistoriaa ainakin niiltä osin, kuin Suomi niihin liittyy. Vain siten saadaan tuoltakin alueelta oikeaa tietoa, joka tyydyttää vaativintakin keskustalaista. Oiva Härköstäkin.
Oiva on historianharrastaja. Onkohan hänellä masokistisia piirteitä, kun hän lukee myös väärin kirjoitettua historiaa, josta hän usein on haavoittunut ja siitä täälläkin kertonut. Ei kai niin, vaan Oiva vain haluaa tiedottaa tänne, mikä on väärää historiaa, jottemme sitä lukisi tai ainakin ymmärtäisimme oikein, jos erehtyisimme lukemaan.
Niin taas tuon Henrik Meinanderin ”Suomen historian” kohdalla, kun Oiva opastaa Meinanderia ja muita historiankirjoittajia:
>> jokaisen on vaikea kirjoittaa objektiivisesti lähimmästä historiasta, sillä siihen vaikuttaa vääjäämättä omat poliittiset asenteet. Meinander puhuu paljon ihailevasti Lipposesta, Ahtisaaresta ja Koivistosta. Hän tukee Lipposen ja Ahtisaaren Natoon liittymispolitiikkaa ja heidän ponnistelujaan EU:n kehittämiseksi liittovaltioksi. > Mutta esimerkiksi Ahon, Jäätteenmäen ja Vanhasen nimiä ei edes mainita. > hän kirjoittaa monessa yhteydessä natottajiemme keksimästä ideasta, että olemme jo nyt niin läheisessä yhteistyössä Naton kanssa, että jäsenyys olisi melkein vain muodollisuus. Tällä jäsenyyden liittymisen leimaamisella enää pieneksi askeleeksi yrittävät vähentää kansan vastustusta.
Tosiasiassa me harjoitamme Naton kanssa yhteistoimintaa vain humanitaarisissa rauhanturvaamis- ja kriisinhallintatoiminnoissa
Aikoinaan kun myyntimieheni soitti Onniselle ja sanoi sikäläiselle myyjälle että teillä on sitten hyvä keskus, niin keskus, joka oli jäänyt langalle tokaisi, että kyllä yleensä ovat enemmän laidoista tykänneet.