Asuntojen hintatietoja internetiin keväällä
Ympäristöministeriö on valmistellut yhteistyössä kiinteistönvälitysalan kanssa asuntokauppojen toteutuneiden hintojen julkaisemista internetissä. Tiedot perustuisivat kiinteistönvälittäjien tietoihin. Tavoitteena on ollut, että tiedot olisivat kansalaisten käytössä jo vuoden loppuun mennessä. Järjestelmän tekninen toteutus siirtyy kuitenkin ensi vuoden puolelle. Tämä olisi ollut ainut hyvä uudistus jonka Manninen saa aikaan, mutta sekin vesitetään vetkuttelulla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.