KANSANEDUSTAJAEHDOKAS
SENIORIPUOLUE
5326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vaikutat vastuuntuntoiselta kaverilta - onnea vaalikamppanjaan
Kovin on komian miehen kirjoituksissa asiaa
Että tsemmiä vaan täältäkin
terveistä elintavoista. Päästäkää meidät muutkin eläkkeelle ajoissa, että voisimme nauttia säännöllisistä tuloista ja runsaasta vapaa-ajasta. Älkää nostako enää eläkkeellepääsyn alaikärajaa.
Yllätyin asenteesi johdonmukaisuudesta. Toisin kuin valtaosa työssäkäyvistä, Sinä ymmärrät, että pääset/joudut jonain kauniina päivänä eläkkeelle!
Ay-liike demarien myötä ovat suurimmat eläkeläissyöjät maassamme! Työväenliikettä arvostaneena ja SDP:n uskollisena äänestäjänä siirryn seuraavissa vaaleissä jonkin minua tukevan puolueen kannattajaksi. Senioripuolueen lisäksi ainakin yksi sellainen on olemassa. Timo Soini on sen muun muassa välikysymyksillään eduskunnassa osoittanut!
Senioripuolue olisi ilman muuta paras vaihtoehto meille eläkeläisille, lähiajat näyttävät, ssavatko julkisuutta ja rahoitusta toiminnalleen.
Ilman tunnettuutta harvat äänet menevät vain hukkaan!
PS. Onneksi on internet!
!!!