Surullista

Kylällämme asui kaksi hevosta. Toinen oli lv-ruuna ja toinen shettistamma. Kävin toisinaan katsomassa niitä niiden ollessa ulkona, mutta en koskaan uskaltanut kysyä että voisiko niille antaa makupaloja tms. Sitten hevoset myytiin. Shetusta en kuullut sen koommin, mutta lv muutti tuntemalleni tallille jossa nykyinen hoitsuni asuu. Käydessäni hoitamassa hoitsuani moikkasin myös tätä kyseistä lv:tä, toin sen usein sisälle, otin siltä loimen pois jne. Tällöin hevosen nykyinen omistaja oli juuri eronnut miehestään, ja huomasin että hevosesta ei enää huolehdittu. Se oli aina kurakylkinen, sen karsinaa ei puhdistettu ja omistajaa näkyi tallilla vain harvoin. Kyseinen lv oli yksi kilteimmistä hevosista jonka olen koskaan tuntenut, joten minua ihmetytti sen kohtalo. Jonkun ajan päästä hevonen myytiin, enkä enää nähnyt sitä. Ja uudesta kodistaan se oli myyty taas eteenpäin, mutta se oli jouduttu lopettamaan jo ensimmäisellä viikollaan tässä kodissa. Ruuna ei nimittäin ollut enää nuori, ja se oli äärimmäisen stressaantunut, ei ihmekään kun vaihtoi kotia niin tiuhaan. Se oli kuitenkin terve hevonen, ja olisi voinut viettää vielä useita hyviä elinvuosia. Se oli kuollessaan 18-19 vanha, varma en ole. Sen toiseksi viimeinen omistaja oli nuori kokematon tyttönen, joka oli hevosen kanssa aivan pulassa... Joutui siis myymään nopeasti eteenpäin.

Liian moni hevonen joutuu kiertoon, joka aiheuttaa niille turhaan stressiä. Antakaa hevosillenne pysyvä koti, jos suinkin mahdollista.
1271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..usein etenkin lv-exravurit ovat kiertolaisena. Niitä ostetaan lapsille ratsuksi siksi koska niitä saa niin halvalla. Yleensä ne ovat vain miten kuten opetettu ratsuksi, ne on jalostettu juoksemaan, ja vain ja ainoastaa siihen, siksi niillä yleensä myös vauhtia piisaa. Toiseksi ne on entisiä kilpahevosia, joilla luonnetta on ja on täytynytkin olla kisauran aikana, mutta heijastuu myös siihen, että toisilla sitä on niin paljon ettei pieni-ihminen pärjää sellaisen kanssa. Kun siitä sitten muodostuu ongelma, niin se myydään eteenpäin. Itse otin haltuuni yhden kiertolaisen, ja toivon että useampi niin tekisi. Ongelmia piisaa, mutta jos polleni johonkin lähtee, niin taivaaseen. Omalla tavallani nostan hattua niille ravi-ihmisille, jotka eivät myy raviuran kannalta pilalle menneitä hevosiaan ratsuksi, vaan yleensä suoraan lopettavat ne. Niin vaikea kuin se on uskoa, niin juuri tämän kierto-ongelman takia yleensä tekevät niin hevoselle suuremman palveluksen.
Suomenhevosravurin ratsukoulutus on jo paljon helpompaa, koska rakenne-erot eivät ole niin suuret, ja suokeilla yleensä muutenkin hieman tasaisempi luonne. Mutta se on surullista..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


averal kirjoitti:

Kylällämme asui kaksi hevosta. Toinen oli lv-ruuna ja toinen shettistamma. Kävin toisinaan katsomassa niitä niiden ollessa ulkona, mutta en koskaan uskaltanut kysyä että voisiko niille antaa makupaloja tms. Sitten hevoset myytiin. Shetusta en kuullut sen koommin, mutta lv muutti tuntemalleni tallille jossa nykyinen hoitsuni asuu. Käydessäni hoitamassa hoitsuani moikkasin myös tätä kyseistä lv:tä, toin sen usein sisälle, otin siltä loimen pois jne. Tällöin hevosen nykyinen omistaja oli juuri eronnut miehestään, ja huomasin että hevosesta ei enää huolehdittu. Se oli aina kurakylkinen, sen karsinaa ei puhdistettu ja omistajaa näkyi tallilla vain harvoin. Kyseinen lv oli yksi kilteimmistä hevosista jonka olen koskaan tuntenut, joten minua ihmetytti sen kohtalo. Jonkun ajan päästä hevonen myytiin, enkä enää nähnyt sitä. Ja uudesta kodistaan se oli myyty taas eteenpäin, mutta se oli jouduttu lopettamaan jo ensimmäisellä viikollaan tässä kodissa. Ruuna ei nimittäin ollut enää nuori, ja se oli äärimmäisen stressaantunut, ei ihmekään kun vaihtoi kotia niin tiuhaan. Se oli kuitenkin terve hevonen, ja olisi voinut viettää vielä useita hyviä elinvuosia. Se oli kuollessaan 18-19 vanha, varma en ole. Sen toiseksi viimeinen omistaja oli nuori kokematon tyttönen, joka oli hevosen kanssa aivan pulassa... Joutui siis myymään nopeasti eteenpäin.

Liian moni hevonen joutuu kiertoon, joka aiheuttaa niille turhaan stressiä. Antakaa hevosillenne pysyvä koti, jos suinkin mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu