Niin, surullisesti päättyi ihana odotus täällä meillä. Viime viikolla to-pe yönä lapsivedet meni ja lähdimme sairaalaan välittömästi ja siellä lääkäri tutki ja ultrasi ja sanoi ettei toivoa ole. Lapsi oli hengissä vielä mutta lääkäri sanoi että keskenmeno on alkanut ja voi mennä muutama päivä ennenkuin mitään alkaa tapahtua, lääkäri sanoi että voimme mennä kotiin lepäämään ja sulattelemaan asiaa.
Viikonloppu meni ihan täysin maatessa ja itkiessä ja yritimme etsiä pieniä toivonkipinöitä ja saimmekin kuulla tuttavilta lohdullisia tarinoita joissa lapsivedet oli menneet liian aikaisin ja silti oli kaikki kääntynyt lopulta hyväksi. Meillä se vain ei niin mennyt, vaan sunnuntai-iltana alkoi kivuliaat supistukset ja lähdimme sairaalaan ja siellä sanottiin että nyt se on alkanut. Jäimme miehen kanssa sinne vieretysten makaamaan epätietoisina, epäuskoisina, peloissamme ja järkyttyneinä. Kivut oli valtavat mutta armollinen kipupiikki vei ne lopulta pois ja sai minut vain oksentelemaan. Yö meni jonkinlaisessa horroksessa, odottaessa, pelätessä sitä itse tapahtumaa. Pelkäsin yli kaiken sitä hetkeä jolloin ponnistusvaihe alkaa, pelkäsin ryhtyä synnyttämään omaa pikkuistani. Aamuyöstä kivut lisääntyivät sietämättömiksi, olin varma että kuolen niihin, oksensin ja kiemurtelin tuskissani, sain lisää kipulääkettä, ja sitten yhtäkkiä kaikki kivut oli taas ohi. Ja sen jälkeen kipuja ei enää tullut ja nukahdin syvään uneen josta heräsin vasta, kun kätilö tuli aamulla tehostamaan supistuksia lisäävää tippaa. Heidän mielestään oli jo aika saada lapsi syntymään mutta mitään ei enää tapahtunut kohdussa, ei supistellut, ei kipuillut, ei mitään.
Sitten tuli lääkäri joka teki todella pikaisen sisätutkimuksen ja totesi että keskenmeno oli jo tapahtunut ja lapsi oli tullut ulos kohdusta. Enkä minä ollut huomannut mitään siinä lääketokkurassa maatessani. Lapsi oli lähtenyt syntymään mutta ei ollut tullut pihalle asti, ehkä sen vuoksi etten ollut kokenut tarvetta ponnistaa. Lopulta ei tarvinnut muutakuin antaa lääkärin vetää kuollut sikiö ulos. Se oli pieni poikavauva, oma rakas pieni poikamme, jota emme kestäneet nähdä miehen kanssa. Lääkäri sanoi että ihan normaalin näköinen vauva on ja sen uskon, että se oli täydellisin lapsi maailmassa. Poikamme, joka vain oli liian heikko jaksamaan loppuun asti.
Sitten oli jäljellä enää nukutus ja kaavinta kun istukka ei suostunut tulemaan ulos. Ja sen päivän iltana pääsimme jo kotiin koska kotona kuitenkin oli helpompi aloittaa surutyö ja päästä lähemmäksi tapahtunutta, sairaalassa oleminen oli vähän epätodellista ja unenomaista enkä siellä osannut juurikaan edes itkeä.
Nyt en tiedä miten tästä eteenpäin, tulevaisuus on hämärän peitossa ja suunnitelmat murskana. Yritämme vain selvitä aamusta iltaan ja saada öisin nukuttua ja toivomme että tuska joskus hellittää. Uutta lasta tietysti joskus yritämme mutta sen aika ei ole vielä ja se on kuitenkin sitten eri lapsi kuin tämä. Seuraava lapsi ei koskaan tule korvaamaan pientä poikaa, jonka menetimme.
Viikonloppu meni ihan täysin maatessa ja itkiessä ja yritimme etsiä pieniä toivonkipinöitä ja saimmekin kuulla tuttavilta lohdullisia tarinoita joissa lapsivedet oli menneet liian aikaisin ja silti oli kaikki kääntynyt lopulta hyväksi. Meillä se vain ei niin mennyt, vaan sunnuntai-iltana alkoi kivuliaat supistukset ja lähdimme sairaalaan ja siellä sanottiin että nyt se on alkanut. Jäimme miehen kanssa sinne vieretysten makaamaan epätietoisina, epäuskoisina, peloissamme ja järkyttyneinä. Kivut oli valtavat mutta armollinen kipupiikki vei ne lopulta pois ja sai minut vain oksentelemaan. Yö meni jonkinlaisessa horroksessa, odottaessa, pelätessä sitä itse tapahtumaa. Pelkäsin yli kaiken sitä hetkeä jolloin ponnistusvaihe alkaa, pelkäsin ryhtyä synnyttämään omaa pikkuistani. Aamuyöstä kivut lisääntyivät sietämättömiksi, olin varma että kuolen niihin, oksensin ja kiemurtelin tuskissani, sain lisää kipulääkettä, ja sitten yhtäkkiä kaikki kivut oli taas ohi. Ja sen jälkeen kipuja ei enää tullut ja nukahdin syvään uneen josta heräsin vasta, kun kätilö tuli aamulla tehostamaan supistuksia lisäävää tippaa. Heidän mielestään oli jo aika saada lapsi syntymään mutta mitään ei enää tapahtunut kohdussa, ei supistellut, ei kipuillut, ei mitään.
Sitten tuli lääkäri joka teki todella pikaisen sisätutkimuksen ja totesi että keskenmeno oli jo tapahtunut ja lapsi oli tullut ulos kohdusta. Enkä minä ollut huomannut mitään siinä lääketokkurassa maatessani. Lapsi oli lähtenyt syntymään mutta ei ollut tullut pihalle asti, ehkä sen vuoksi etten ollut kokenut tarvetta ponnistaa. Lopulta ei tarvinnut muutakuin antaa lääkärin vetää kuollut sikiö ulos. Se oli pieni poikavauva, oma rakas pieni poikamme, jota emme kestäneet nähdä miehen kanssa. Lääkäri sanoi että ihan normaalin näköinen vauva on ja sen uskon, että se oli täydellisin lapsi maailmassa. Poikamme, joka vain oli liian heikko jaksamaan loppuun asti.
Sitten oli jäljellä enää nukutus ja kaavinta kun istukka ei suostunut tulemaan ulos. Ja sen päivän iltana pääsimme jo kotiin koska kotona kuitenkin oli helpompi aloittaa surutyö ja päästä lähemmäksi tapahtunutta, sairaalassa oleminen oli vähän epätodellista ja unenomaista enkä siellä osannut juurikaan edes itkeä.
Nyt en tiedä miten tästä eteenpäin, tulevaisuus on hämärän peitossa ja suunnitelmat murskana. Yritämme vain selvitä aamusta iltaan ja saada öisin nukuttua ja toivomme että tuska joskus hellittää. Uutta lasta tietysti joskus yritämme mutta sen aika ei ole vielä ja se on kuitenkin sitten eri lapsi kuin tämä. Seuraava lapsi ei koskaan tule korvaamaan pientä poikaa, jonka menetimme.
Vastaukset 58
Vanhimmat
suurimmat osanottomme kovassa surussa..menin sanattomaksi.
En voi muuta kuin kyynelehtiä. Luin äsken kirjoituksesi. Ei voi olla totta! MIKSI näin tapahtuu????
Toivon sydämestäni teille voimia jaksaa ja että surunne vielä helpottuu... jonakin päivänä.
teidän suruunne. Kauheaa että tällaista sattuu ja emme voi ymmärtää miksi. Toivon teille voimia paljon molemmille.
Tämä veti todellakin sanattomaksi. Yritin keksiä jotain kaunista kirjoitettavaa, mutta en osannut. Halusin silti sanoa, että olen todella pahoillani ja otan osaa syvään suruunne!
Itkien luin tarinasi,
en osaa mitään lohduttavaa sanoa http://www.smilies-and-more.com/pics/smilies/sad/010.gif
Otan osaa suunnattomaan suruunne.
Kylmät väreet menevät vieläkin pitkin selkää kun luin yhä uudelleen ja uudelleen tuon tekstisi.
Niin julma ja epäreilu on tämä maailma että voimattomaksi menee pieni ihminen moneen kertaan.
En oikein osaa edes sanoa mitään, en yritä kertoa pystyväni kuvittelemaan tunteitasi koska en todellakaan voi.
Ehkä aika helpottaa ja suru muuttaa muotoaan niin että sen kanssa voi elää. Mutta sitä ennen on se matka taivallettava, vaikka se varmasti on todella kivinen ja vaikea.
Voimia teille molemmille, olen suunnattoman pahoillani...
Otan osaa todella suureen suruunne...Toivon teille voimia...
aivan sanattomaksi. En osaa edes kuvitella tuskanne määrää. Syvä osannotto ja voimia teille!
Otan osaa, todella surullista... :( Laittaa tällaiset asiat todella miettimään että kaikki ei ole itsestäänselvää elämässä. Voimia ja jaksamista teille kovasti!!
Luin kirjoituksesi ! Olen pahoillani sinun, miehesi ja pienen poikanne puolesta ! Bumble, vaikka tämä nyt tuntuu siltä, että elämä on eletty ja ei jaksaisi katsoa huomiseen niin olen kuitenkin aivan varma, että kun surutyö on tehty on aika myös aloittaa uusi toivominen 'vauvasta'
Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi, paljon voimia ja muista, älä jää yksin ajatuksiesi kanssa vaan puhu.
Olet ajatuksissani !
Voi teitä. Eipä tuohon osaa mitään sanoa, pitää vain surra. Voinko kysyä, millä viikolla tämä kaikki tapahtui?
..sanoa yhtään mitään. Olen seurannut raskauttasi jo vauvakuume-palstalta lähtien, itselläni viikko vähemmän kuin sinulla oli.
Olin jo noista vuodoista huolissani, eivät kyllä ennustaneet mitään hyvää:-(
Tuntuu pahalta ja melkein voin kokea tuon fyysisen ja henkisen tuskan mitä käytte läpi.
Voimia ja jaksamista suuren surun keskelle.
surullista.
Sitten kun jaksatte, hakekaa vertaistukea.
otan osaa suureen suruunne!
Oikein kylmät väreet menee ja itkua puskee täälläpäin kun luin juttusi. Koittakaa jaksaa vaikka vaikealtahan se tuntuu. Päivä kerrallaan :(
Elämä on niin helkutin epäreilua,ne jotka niitä haluaa, ei saa ja jotka yrittää ehkästä tulemasta , sikiää.Millä helvetin oikeudenmukasuudella tuo ylempi taho ajattelee,ja miten tämän kaiken tulisi opettaa..
Aivan käsittämätöntä....OLEN PAHOILLANI PUOLESTANNE,TODELLA!!!!
Olette varmasti monien mielissä ja rukouksissa. Toivon voimia teille toivottomaan tilanteeseen. Kunpa voisin ottaa edes osan surustasi omille harteilleni.
suurimmat osanottoni teille
Tämä runo on www.muistokirja.net sivuilta nimimerkki Marjon kirjoittama kaunis runo.
Mielessäin vain
aatoksissain:
kaikki ne tulevat illat ja aamut
enkelikeijuna luoksemme saavut
Ei tullut syksyä, talvea, kevättä, kesää,
ei linnulle pesää, ei äidille lasta
olithan pieni, kohdussa vasta.
Muistoksi vaihtuu, unelma haihtuu..
Vaikkemme sua nää, kaipaus jää..
-Marjo-
Surutyö kannattaa tehdä rauhassa.
Ei se elämä ole reilua...
Enempää ei osaa sanoa. Olette omissa ajatuksissani niinkuin selvästi myös monien muidenkin. Jaksamista sinne hirmuisesti!
osanottoni suruunne..en muuta osaa sanoa..itku tulee silmäkulmaan.
Kun näin otsikkosi meni aikaa että uskalsin avata ja lukia sitä..ihan kauhiaa..olen töissä,mutta itkua ei voinut estää..Ollaan vielä samoilla viikoilla oltu ja olen seurannut kirjoituksiasi suurella mielenkiinnolla..en tiiä mitä sanoa lohdutukseksi..voimia teille molemmille ja surkaa surunne loppuun asti kaikessa rauhassa..Ehkä vauvan sielu ei ollutkaan vielä valmis syntymään, mutta tulee teidän elämään jokatapauksessa, se voi olla vaikka seuraava raskaus..Jos sinusta tuntuu niin kerro ja pura tuntojasi meille tulevaisuudessakin, olisi ikävää jos nyt katoat pois tältä palstalta..toisaalta sekin on ymmärrettävää..Koittakaa selvitä ja turvatkaa toisiinne surussa, en osaa muuta sanoa :(
"Hän tulee minusta muttei ole minun. Hän elää minun kanssani mutta ei kuulu minun luokseni.
Eräänä päivänä hän herää, eikä hänen maailmansa ole enää niin kuin ennen.
Hän kuulee aaltojen kutsun eikä voi sitä kutsua vastustaa.
Elämän tuuli, ole hänelle lempeä ja kuljeta hänen laivansa kotiin, satamaan joka on satamista suurin."
Lämmin osanottoni!
Itku tuli, kun luin kirjoituksesi.
Toivon teille voimia jaksaa jatkaa elämää.
Voimia sinulle ja teille. En muuta osaa sanoa.
Itsekin olen kokenut keskenmenoa, mutta en tarvinnut "synnyttää". Silloin (ja vielä joskus tänäkin päivänä, vaikka siitä on kohta 10v.) yritin vain uskoa että kaikessa tapahtumassa on tarkoituksensa.
Sydämmestä otan osaa, ja voimia sinulle.
Olipa ikäviä uutisia =( kauheasti voimia teille ja jaksamista suuren surun keskellä!
"Suurin suru on sanaton
- syvin kaipaus äänetön."
-Positiivarit.net
En pysty sanoin kuvaamaan tätä tunnekuohua jonka kirjoituksesi sai aikaan.. Olen seurannut juttujasi samalla itse odottaen. Nyt kun aattelin tulla kertomaan palstalle, että poikamme tuhisee nyt jo olkapäällä, niin törmään tähän sinun järkyttävään kokemukseen =( Olen niin pahoillani, maailma on julma paikka.. Itken täällä kanssasi..kyynelillä ei näytä olevan loppua. Voimia sinulle ja miehellesi, muistakaa pitää toisistanne nyt huolta, että jaksatte elää..edes sen päivä kerrallaan !!!
Mulla tuli jo kylmät väreet ja kyynel silmäkulmaan kun luin viestisi otsikon...olen todella pahoillani, on se varmasti ollu teille äärettömän rankka kokemus.
Toivon vaan teille voimia jaksaa eteenpäin. Kumpa voisin jotenkin lohduttaa ja helpottaa tuskaa mutta tuskin mikkän mitä kukaan sanoo auttaa tällä hetkellä, teidän on vaan surtava rauhassa.
Toivottavasti liityt taas tälle palstalle kun aika uudelle tulokkaalle on oikea.
Vielä kerran jaksamista ja paljon lohdutushaleja.
Tsemppiä ja jaksamisia sulle. Tiedän tunteen joka sinulla juuri nyt on, sillä olen itse menettänyt kaksi lasta. Minulla on myös yksi terve ihana lapsi. Itse menetin lapset toisen ennen terveen lapsen syntymää ja toisen sen jälkeen. Olen kanssasi samaa mieltä, että ajatukset seuraavasta lapsesta kannattaa jättää tällä erää. Surut on ensin surtava ja annettava elimistön palautua. Kuinka pitkällä raskautesi oli (vaikuttaa elimistön palautumisaikaankin)?
Rakas Bumble-B. Olen aivan äärettömän pahoillani! Oli todella surullista nähdä viestisi täällä, kun tiedän, kuinka innolla sinä odotit pienokaistasi. Nyt sinä olet äiti enkelilapsukaiselle. Ota päivä ja hetki kerrallansa!
Olen lueskellut kokemuksia tällä palstalla ja olen jo tottunut tarinoihisi, niistä on saanut vinkkejä itsellekin. Nyt olen vain äärettömän surullinen puolestasi ja toivon kovasti jaksamista ja voimis sinulle sekä miehellesi.
Ette ole yksin!
Voimia ja haleja kummallekin...Pitäkää toisistanne huolta...
Otan osaa suureen suruunne!
Toivon teille molemmille voimia!!
:´(
itku tuli kun luin nuo surulliset uutiset. olen todella pahoillani menetyksestänne. voimia teille suuren surunne keskellä.
helpottaa.
Itkekää kun itkettää.
Toivottavasti pieni enkeli joskus antaa teidän ymmärtää,että hänellä on ihan hyvä olla.
Otan osaa.
ja osanotto syvään suruunne. Voimia teille!
Osanottoni ja paljon jaksamista sinulle.
Teidän suureen suruunne...
Voimia teille kaiken tämän keskelle, niinkuin joku jo sanoi, että nyt olet äiti pienelle enkelilapselle. Ja hän tulee seuraamaan teidän elämää aina.
Sure kun on aika surra,
itke kun on aika itkeä.
Se on ainoa, miten haavat paranevat.
Kun on aika...
Olen todella pahoillani teidän menetyksenne johdosta!! Itkin silmät päästäni kun luin kertomiksesi!! Älä epäröi hakea ammattiapua! Toivottavasti sitä jo sairaalassa tarjottiin. Voimia ja laksamista surunne keskellä!
Itku pääsi. Niin vain oli tarkoitettu.
Voimia ja jaksamista teille molemmille
Luin tarinasi ja itku tuli! =( Olen todella pahoillani tapahtuneesta!!! Paljon voimia teille molemmille!!!
Todella surullista luettavaa! Teillä on kovat ajat edessä, ette varmasti ole vielä täysin edes ymmärtäneet mitä on tapahtunut. Olen todella pahoillani ja otan osaa suruunne! En voi kuvitella kuinka pahalta teistä mahtaa tuntua, lapsi oli kuitenkin toivottu ja rakas. Voimia ja jaksamisia molemmille. *halaus*
Osaanottoni.
Olen myös synnyttänyt kuolleen lapsen. Synnytys kuitenkin käynnistettiin ennen kuin mitään oli tapahtunut itsestään enkä muista juuri kärsineeni kivuista. Kaikki meni todella nopeasti ja synnytin kuolleen lapsen, joka painoi noin 2,4 kg.
Sain olla kuolleen lapseni kanssa jonkin aikaa. Tyttöä kehuttiin kauniiksi lapseksi. Hänellä oli ruskeat silmät. Itse ajattelin, että vain Jumala voi luoda elävää, antaa elämän.
Toivotan teille onnea uuden lapsen kanssa.
otan osaa suruusi ja toivon paljon voimia sinulle ja miehellesi!
Kiitos kaikille meitä muistaneille ja lohduttaneille. Eihän tässä oikein sanat auta eikä mikään muukaan, mutta tuntuu hyvältä kuitenkin se ajatus, ettei ole yksin. Pakko vain on yrittää kohdata tapahtunut tosiasia, mutta ei se nopeasti tapahdu. Päivät kuluu ikkunasta pihalle tuijottaessa ja keskeytyneen raskauden vihlonnat tuntuu vatsassa aina vaan. Eihän siitä ole kuin pari päivää kun vauva vielä sielä oli. Masu on ikäänkuin olemassa vieläkin ja muistuttaa olemassaolostaan samalla tavoin kuin raskaana ollessa. Edelleen olen tuntevinani vauvan liikkeitä ja odotan tuntevani niitä, mutta ei niitä kuulu.
Muutamalle jotka kysyi, raskausviikkoja oli 20 1 sinä päivänä kun enkelipoikamme syntyi ja teki meistä kaikesta huolimatta ihan oikean äidin ja isän. Sitä vanhemmuuden riemua emme saaneet kokea mutta meillä kuitenkin on nyt lapsi, lapsi joka ei vain jaksanut elää. Ja tänään totesin, että meiltä on nyt viety yksi lapsi, mutta ei kaikkia lapsia, ja meillä on vielä koko elämä edessä ja ne loput lapset odottavat vain vuoroaan. Niiden aika on sitten joskus, kun haavat on parantuneet.
En varmaan tällä palstalla enää jaksa käydä, ainakaan nyt kun sattuu ihan liikaa. Ehkä poikkean sitten joskus kun aikaa on vähän kulunut katsomaan, mitä tänne kuuluu ja toivon, että kaikilla muilla on odotus sujunut onnellisemmissa merkeissä kuin meillä.
Kaikkea hyvää teille kaikille ja mukavaa joulunodotusta muusta odotuksesta puhumattakaan!
sinulle ja miehellesi! Koita jaksaa. Yritä jaksaa uskoa parempaan huomiseen. Halauksia sinulle.
Otan osaa suureen suruunne. Voimia tulevaan ja jaksamista!
Voi kulta pieni! Tuska on suuri ja suru suunnaton. Jos haluat voin kuunnella ja olla olkapäänä. Suurin voima kai surussa on rakkaus? Jaksuja teille molemmille. Oma odotukseni päättyi elokuussa 21 3.
on huutava vääryys, mutta nyt enkelilapsellasi on hyvä olla.Osanottoni ja voimahaleja. Olette rukouksissani.
Tuollaista ei toivoisi käyvän tässä maassa kenellekään. En osaa kuvitella miltä lapsen menettäminen tuntuu mutta toivon teille jaksamista ja muistakaa surra yhdessä miehesi kanssa. Tarvitsette nyt toisianne varmasti enemmän kuin aikaisemmin! *halaus*
Otan osaa teidän suruunne. Paljon voimia ja jaksamista. Lepäile miehesi kanssa ja pitäkää huolta toisistanne
Osanottoni Teidän menetyksellenne! Koettakaa kestää ja voima halit!!!!!!
suunnattoman pahoillani.*lohtuhali*
ihan kauhiaa :( järetön tunne varmasti ku menettää oman pikkuisen..
Olen hirveän pahoillani puolestanne. Tuli kyyneleet silmiin kun luin kirjoitustasi.
..on tunteista syvin. Otan osaa menetykseenne.
Olen todella pahoillani menetyksestänne. Sanat eivät riitä kuvaamaan miten pahalta tämä tuntui kuulla ja voin vain mielessäni kuvitella sitä tuskaa, jonka te nyt läpikäytte. Olette ajatuksissani.
Rakas lapsi pienoinen,
nuku suojassa taivaan enkelien.
Enkelit uneen tuudittaa,
enkelit teitäkin lohduttaa.