Keskussairaanlan alue on nykyään aika rakennettu; on tullut uutta toimintaa ja lisärakennuksia. Ruuhkaa ja kiireisiä ihmisiä. Ihmettelenkin tässä, että eikö suunnittelijoiden mieleen ole tullut koskaan kodikkuus ja luonnonläheisyys? Eikös sellaisella ole vaikutusta potilaiden mielialaan ja paranemiseenkin. Myös muualla kuin tällä alueella olisi hyvä ottaa tämä huomioon, on vanhainkoteja ym. Laitosmaisuus ja kliinisyys ottaa jopa ohikulkijan silmään.
Minusta myös ruoan laadulla, yksityisyyden mahdollisuudella, huoneen tuuletus mahdollisuudella ja virikkeillä -lehdet, internet, ristikot ym voisi olla vaikutusta pitkäaikaisesti sairaiden viihtyvyyteen ja olotilaan. Kaikilla kun ei ole omaisia käymässä ja huolehtimassa. Entä miksi sairaalarakennukset ovat aina monikerroksisia, maanläheisyys katoaa jossain vaiheessa yläkerroksissa. Ruuhka alueella, parkkeeraus ja kiireellinen ilmapiiri luulisi vaikuttavan jo työntekijöihinkin?
Olisi hyvä jos näistä saisi rakentavaa keskustelua aikaan noin yleisesti. Jotta tulevaisuudessa voisi suunnittelijat suunnitella ihmisläheisesti. Positiivista on se että on koitettu keskittää toimintoja. Silti toiselta puolelta kaupunkia voi kulua 1,5 tuntia bussilla matkoihin (kaupungin bussi on hidas) (kumpaankin suuntaan) odotusajat pysäkillä ja paikanpäällä jos alueelle tulee tutkimuksiin tai hoitoihin. Ja muualta pirkanmaalta kestää vielä kauemmin. Sama hatanpäässä. Kaikilla ei ole autoa, omaisia joilla on aikaa viedä jne. Liian kuumassa tai kylmässä säässä, se voi olla potilaalle kuluttavaa luulisin, jos on joku sairaus varsinkin ja usein käy. Jo normaalin ihmisenkin kärsivällisyyttä se matka-aika koettelee jos käy tukimuksissa. Finlaysonin alue tai keskustakin on usealle keskeisempi paikka.
Ihan positiivisessa hengessä kirjoitin tämän, en todellakaan halua kritisoida. Hienoa että terveyteen panostetaan ja kaiketi alue on muuten kehittynyt hyvin. Hyvä että terveydenhuolto toimii kumminkin ja aina on kehitystäkin. Joskus on hyvä vaan miettiä kaikkien kannalta asioita. Minä jätän tämän aiheen tällä erää kerrottuani mielipiteeni ja toivon että joku muu jatkaa jossakin keskusteluja jos sai ideaa tästä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Pahoittelen sanaa "normaalin ihmisen", kaikki ovat normaaleja.