vai onko muista erottuvaa?
Ketä pidetään
Stadin ääniharavana
4211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kovin hyvin tuntematta kaikkia ehdokkaita ja lisäksi kun kaikkia ehdokkaita ei ole julkistettu joitten joukossa saattaa olla kovia nimiä.
Minulle on tullut vaikutelma ,että Ari Kähärästä saattaa tulla vaalien todellinen yllätyspommi.
Varmasti keneltäkään ei ole jäänyt huomaamatta sitä lämminhenkisyyttä jota hän osoittanut pohjois-afrikkalaisia kansoja kohtaan avaamalla mm. kotinsa ja jääkaappinsa marokkolaiselle pojalle.Tosin hän on sanonut,että maassa maantavalla eli täällä syödään sikaa ja läskiä.
Nämä inhimilliset piirteet vetoavat varmasti pääkaupungin koulutettuun ennen vihreisiin päin kallellaan olleisiin naisäänestäjiin.
Samalla hänen rohkealla toiminnallaan työpaikallaan ahdistavassa vasemmistolaisessa ympäristössä.Hän on hankkinut ymmärtämystä työnantajien vaikeuksille ja saanut monen ymmärtämään että esimerkiksi liikkeitten johdon kannnustusoptiot koituvat viimekädessä kaikkien hyödyksi.
Tässä vain muutamia perusteluja siihen ,että monet uskovat hänestä tulevan Tony Halmeen seuraaja.
Turha kysely koska kaikkia ehdokkaita ei ole vielä nimetty ja kaikki ehdokkaat eivät ole vielä aloittaneet kampanjaansakaan.
Ääniharava selviää vaalien jälkeen, ei ennen.
Koura on nro 1.
madame Bovarylla, sillä Ari on toistaiseksi ainut joka on selkeästi painottanut erillaisiin vaikeisiinkiin asioihin , ja nimenomaan asialinjalla. On ollut ympäristöasiaa, maahanmuuttaja, työllisyys ja energia, että sosiaalipolitiikkaakin. Toivottavasti nuo asiat tuovat tuon yllätyksen, vaikka tuo madame pilkka kirjoituksessaan toisin odottaakin.
Äänet tosin tiedetään vasta vaalien jälkeen, mutta jos asialinjaa halutaan, niin silloin valinta on mielestäni Kähärä Ari.