Amerikkalaisilla ja eurooppalaisilla kauhuleffojen ja -kirjojen tekijöillä on keskenään täysin erilainen lähestymistapa kauhuun. Jenkit näyttävät jostain syystä luulevan, että kauhu on sitä, että yliluonnolliset olennot hyökkäävät äkkirynnäköllä ihmisten kimppuun suolestaen ja nylkien heitä. Eurooppalainen kauhu taas on hitaasti kehittyvää, sisäistä (Stoker, Shelley, Lovecraft...).
Jenkit sekoittavat keskenään kaksi eri asiaa: kun he puhuvat KAUHUSTA, he tarkoittavat elokuvaa, jossa suolenperskeet räiskähtelevät, ihmisnahka repeilee ja jossa mässäillään verellä - tuskin kenenkään muun kuin amerikkalaisyleisön mielestä tuo on kauhua, muualla sitä kutsutaan VÄKIVALLAKSI! Jenkkien mielestä katsojien oksettavuuden tunteen ja pahoinvoinnin synty on osoitus hyvästä kauhuntunteesta, muiden mielestä se on osoitus vastenmielisestä, pahoinvointia herättävästä näkymästä, ei kauhusta. Oksennuspussien täyttyminen ei ole KAUHUN vaan INHON mittari.
Siinä, missä eurooppalaisen kauhun päähenkilöillä on yleensä HENKILÖKOHTAINEN suhde kauhun kohteeseen (sukulaisuussuhde, määräämis- tai alistamissuhde...), jolloin heidän suhteensa kehitystäkin saatetaan kuvata, amerikkalaisen kauhun kohteena ovat selittämättömät ja persoonattomat pahan voimat, jotka valitsevat uhrinsa SATTUMANVARAISESTI, ilman etukäteistä yhteyttä.
Yleensäkin jenkkikauhu perustuu lapsellisiin ja typeriin käsikirjoituksiin ja romaaneihin, joista Stephen King on malliesimerkki. Kuka tahansa kymmenvuotias koululainen osaa kirjoittaa yhtä pinnallisia actiontarinoita vailla mitään syvällisyyttä ja vailla hitaasti hiipivän kauhun efektiä. Kingin tarinat ovat onttoa verimässäilyä, kuten yleensäkin amerikkalaisen "kauhun" sisäisesti tyhjät, vailla kaikkea hienovaraisuutta olevat, vailla elokuvan sisäistä kehityskulkua olevat kaikesta psykologisesta kauhunkehittelystä onnellisen tietämättömät jenkkitekeleet.
Jenkit sekoittavat keskenään kaksi eri asiaa: kun he puhuvat KAUHUSTA, he tarkoittavat elokuvaa, jossa suolenperskeet räiskähtelevät, ihmisnahka repeilee ja jossa mässäillään verellä - tuskin kenenkään muun kuin amerikkalaisyleisön mielestä tuo on kauhua, muualla sitä kutsutaan VÄKIVALLAKSI! Jenkkien mielestä katsojien oksettavuuden tunteen ja pahoinvoinnin synty on osoitus hyvästä kauhuntunteesta, muiden mielestä se on osoitus vastenmielisestä, pahoinvointia herättävästä näkymästä, ei kauhusta. Oksennuspussien täyttyminen ei ole KAUHUN vaan INHON mittari.
Siinä, missä eurooppalaisen kauhun päähenkilöillä on yleensä HENKILÖKOHTAINEN suhde kauhun kohteeseen (sukulaisuussuhde, määräämis- tai alistamissuhde...), jolloin heidän suhteensa kehitystäkin saatetaan kuvata, amerikkalaisen kauhun kohteena ovat selittämättömät ja persoonattomat pahan voimat, jotka valitsevat uhrinsa SATTUMANVARAISESTI, ilman etukäteistä yhteyttä.
Yleensäkin jenkkikauhu perustuu lapsellisiin ja typeriin käsikirjoituksiin ja romaaneihin, joista Stephen King on malliesimerkki. Kuka tahansa kymmenvuotias koululainen osaa kirjoittaa yhtä pinnallisia actiontarinoita vailla mitään syvällisyyttä ja vailla hitaasti hiipivän kauhun efektiä. Kingin tarinat ovat onttoa verimässäilyä, kuten yleensäkin amerikkalaisen "kauhun" sisäisesti tyhjät, vailla kaikkea hienovaraisuutta olevat, vailla elokuvan sisäistä kehityskulkua olevat kaikesta psykologisesta kauhunkehittelystä onnellisen tietämättömät jenkkitekeleet.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ööh.. en ole kamalasti perehtynyt kauhuleffoihin, on tullut jotain katseltua. The Others on mahtava esimerkki hyvästä kauharista, se on just sellanen piinaava.. Hohto on myös mahtava, eihän sekään ole pelkkää verta.
Samaa mieltä olen siinä että joskus kauhu sekoitetaan vereen. Esim nämä Scream leffat, ei ne ole kauhua, vaan väkivaltaa.
Screamit ei oo kauhua tai väkivaltaa. Ne on komediaa..
Näyttelijäntyöt on surkeaa, juoni nykyään kliseisempi kuin Scary Movieissa.
Kirjoituksessasi oli asiallisia havaintoja, mutta kommenttisi Stephen Kingistä meni pahasti hakoteille ja yleistät kohtuuttoman paljon. Voin mainita vakavasti, että juuri euroopassa tehdään ne todella kuvottavat elokuvat. Italialainen Lucio Fulci erikoistui aikoinaan tekemään äärimmäisen kuvottavia ja silpovia väkivaltaelokuvia, jotka lasketaan kauhuelokuviksi. Ne nimittäin perustuvat fyysiseen inhoon.
Jos olet lukenut joitakin hänen kirjoittamia kirjoja, voit huomata, että kyseessä on erinomainen kirjoittaja, jonka tarinat eivät perustu veriseen mässäilyyn, vaan juuri mainitsemiisi "eurooppalaisen" kauhun hyveisiin.
Yrityksesi olla ironinen kirjoittajan suhteen taisi mennä pieleen. Mainittakoon, että kirjassa Painajainen, mikä on ehdottomasti Kingin parhaimpia kirjoja Uudessa Englannissa olevaan pikkukaupunkiin, Salem's Lotiin saapuu klassinen vampyyri, mikä aiheuttaa hävitystä siellä. Splatteria ja suolistusta ei ole edes nimeksi kahden huolellisesti kirjoitetun tappokohtauksen lisäksi.
Yleistys ei siis ole kannattavaa.
kaikenkaikkiaan amerikkalaiset tekevat parhaimmat elokuvat. ei kaikki kauhuelokuvatkaan ole verella massailya, kuten esim. signs, panic room, glass house, jne. ja kaikki nuo ovat melko uusia elokuvia. muuten, stephen king on tehnyt elokuvia jotka ovat kaikkea muuta kuin kauhuelokuvia. han on myos kirjoittanut "tavallisia" kirjoja.
Joo... Kyllä minä sentään pidän Stephen Kingin
kirjoja kymmenen kertaa parempina kuin nämä
nykyiset jenkkiläiset nk. kauhuleffat (malliesimerkki Screamit yms.) joissa en näe
mitään kiehtovaa tai omaperäistä juonta (mikäli
niistä pitäisi joku juoni löytää).
King on loistava verrattuna tähän nykypaskaan.
puhdasverinen jenkki.