Haluaisin kuulla, käykö täälä muita samanlaisia ajatuksia miettiviä, kuten minä... Odotan toista lasta 30. viikolla ja inhoan omaa ulkomuotoani: mielestäni mahani on ruma, rinnoista ym. puhumattakaan. Tätä lasta ei ole toivottu, vaan se on saanut alkunsa siitä syystä, koska vielä vajaa vuosi sitten "elimme" mieheni kanssa lestadiolaisten oppien mukaan, jossa ehkäisyn käyttämistä pidetään syntinä.
Minulla on ihana kaksivuotias miehenalku kotona, jota rakastan äärettömästi. Parisuhteemme mieheni kanssa on pikkuhiljaa nousemassa "jaloilleen" vaativat vauvan aiheuttamasta väsymyksestä ym. toivuttuamme. Nyt minusta tuntuu, että syntyvä vauva "tuhoaa" tämän kaiken; miten minulla voi riittää rakkautta hänellekkin, koska rakastan niin paljon jo olemassa olevaa lastamme.
Alkuraskaudessa kävin psykologin luona juttelemassa (en tehnyt aborttia, koska, kuten sanoin, elimme lestadiolaisten oppien mukaan vielä tuoloin) ja ilmeisesti olisin sen tarpeessa jälleen, kun loppuraskauden vaivat alkavat painaa päälle. Olen vakaasti päättänyt käyttää ehkäisyä heti lapsen syntymän jälkeen. Nyt vain mietin miten oikein selviän kahden pienen kanssa kotona, joista toinen on vielä ns. epätoivottu lapsi? Synnytyksen jälkeinen masennus on ilmeisesti väistämätön, koska nyt jo tuntuu tälle. Mukava olisi kuulla, jos jollain muulla on vastaavia kokemuksia.
Minulla on ihana kaksivuotias miehenalku kotona, jota rakastan äärettömästi. Parisuhteemme mieheni kanssa on pikkuhiljaa nousemassa "jaloilleen" vaativat vauvan aiheuttamasta väsymyksestä ym. toivuttuamme. Nyt minusta tuntuu, että syntyvä vauva "tuhoaa" tämän kaiken; miten minulla voi riittää rakkautta hänellekkin, koska rakastan niin paljon jo olemassa olevaa lastamme.
Alkuraskaudessa kävin psykologin luona juttelemassa (en tehnyt aborttia, koska, kuten sanoin, elimme lestadiolaisten oppien mukaan vielä tuoloin) ja ilmeisesti olisin sen tarpeessa jälleen, kun loppuraskauden vaivat alkavat painaa päälle. Olen vakaasti päättänyt käyttää ehkäisyä heti lapsen syntymän jälkeen. Nyt vain mietin miten oikein selviän kahden pienen kanssa kotona, joista toinen on vielä ns. epätoivottu lapsi? Synnytyksen jälkeinen masennus on ilmeisesti väistämätön, koska nyt jo tuntuu tälle. Mukava olisi kuulla, jos jollain muulla on vastaavia kokemuksia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
todella fiksua tulla tänne selittämään tuollaista kun esim. juuri eilen Bumble-B kertoi menetyksestään.Kannattaa mennä mieluummin esim.lapset&parisuhde palstalle tai jonnekkin, mutta tänne tuo ei sovi.
Olen todella pahoillani Bumblen puolesta, mutta koko palsta ei saa pyöriä yhden ihmisen ja yhden keskenmenon ympärillä. Kyllä tänne saa kirjoitella omia ongelmia miettimättä sitä, että voinko nyt kirjoittaa näin kun tuolle toiselle on tapahtunut noin... Eikös tämä palsta ole sitä varten tarkoitettu, odotuspalsta!?! Ja jos hän on 30. rv:lla niin silloinhan hän on odottava äiti! Hänen ongelmansa saattaa kuulostaa monesta mitättömältä, mutta hänelle se on iso ongelma. Synnytyksen aikainen ja jälkeinen masennus on vakava asia!
Olen todella pahoillani Bumblen puolesta, mutta koko palsta ei saa pyöriä yhden ihmisen ja yhden keskenmenon ympärillä. Kyllä tänne saa kirjoitella omia ongelmia miettimättä sitä, että voinko nyt kirjoittaa näin kun tuolle toiselle on tapahtunut noin... Eikös tämä palsta ole sitä varten tarkoitettu, odotuspalsta!?! Ja jos hän on 30. rv:lla niin silloinhan hän on odottava äiti! Hänen ongelmansa saattaa kuulostaa monesta mitättömältä, mutta hänelle se on iso ongelma. Synnytyksen aikainen ja jälkeinen masennus on vakava asia!
Ei kovin mukavalta todellakaan tunnu lukea tuollaista tekstiä, luulitko oikeasti että saat tukea odottavilta, meiltä joiden lapset on hartaasti toivottuja ja varjeltuja, ja sitten tulet tänne ja toivot ettet edes olisi raskaana. Lapset ja parisuhde palstalle vaikka sit tosiaan mielummin.
Täällä kuitenkin vielä tuoreessa muistissa se Bumblen traaginen menetys.
Miettikää nyt hyvät ihmiset mitä toiselle vastaatte. Bumbaleen menetys ei poissulje kenenkään muun ongelmia. Jos jollekin toiselle tulee keskenmeno ei se anna syytä toisten murheita ja suruja moittia. Ketä oikeastaan edes henkilökohtaisesti koskettaa bumbaleen menetys tai kenenkään muunkaan meistä keskenmeno.
Voi tuntua toisen puolesta pahalta mutta loppujen lopuksi olemme pelkästään nimimerkkejä emmekä henkilökohtaisesti tunne toisiamme. Mutta hei, nyt tiedänei enää kukaan kirjoiteta omista huolistamme, kun kerta täällä on jo valmiiksi listotettu, että kenen ongelmat, murheet ja surut ovat oikeutettuja ja kenen ei. HIEMAN SUVAITSEVAISUUTTA, KIITOS!
Sinulle, alkuperäisen viestin kirjoittaja voimia. Tuollainen tilanne on varmasti aivan hirveä ja noiden sanojen kirjoittaminen on varmasti tuntunut pahalta. Nyt olet kuitenkin ajatustyötä jo tehnyt. Olen varma, että suurimmalla osalla tulevista äideistä on jossain raskauden vaiheessa jonkinlaisia "inhon" tunteita, jotka voivat tietenkin johtua vain pelosta tulevaa kohtaan. Inho voi olla liian voimakas sana mutta tunne, että jotain hallitsematonta tapahtuu ja kun tulevasta ei koskaan tiedä. Sain itse keskenmenon n. 1 kk sitten..raskaus ei ollut pitkällä (rv 7 2) ja kyseessä olisi ollut ensimmäisemme. Pakko myöntää mutta vaikka lapsi oli toivottu ja häntä niin hartaasti toivoimme niin aluksi kun tein raskaustestin alkoikin ahdistamaan. Ahdisti tuleva ja juuri se, että ei tiedä millaiseksi kaikki muuttuu vai muuttuuko, miten itse muuttuu yms. Pelkoja ja ahdistuksia on monenlaisia. Joillakin niitä ei välttämättä ole mutta mielstäni on rohkeutta myöntää omat todelliset tunteensa. Tunne saattaa olla juuri tällähetkellä täysin eri kuin ensi viikolla.
Mielestäni olisi hyvä käydä keskustelemassa vielä psykologin kanssa. Oletteko ajatelleet adobtointia yhtenä vaihtoehtona..Tehdä onnelliseksi jonkun toisen pariskunnan, joka on hartaasti toivonut pienoista jo pidempään?
Voimia kuitenkin sinulle ja älä välitä jeesustelijoista.
Niin väärin kun toiset kärsii lapsettomuudesta tai lapsnsa menetyksestä ja joku puhuu vielä ei-toivotusta lapsesta ja epäilee rakkauden riittämistä. Jos jollekin pitäisi se menetyksen kärsimys antaa, nämä tällaiset tapaukset on niitä, kelle sen ennemmin soisi.
Mielestäni tämä kuuluu oikein hyvin odottajien palstalle. Odotukseen voi kuulua myös ns. ei toivotut tuntemukset. On hyvä että myös näistä asioista uskalletaan puhua. Itsekin olen menetyksen kokenut keskenmenon myötä, mutta eivät ne jotka tänne kirjoittavan omista ongelmistaan ole syyllisiä minun menetykseeni.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista myös tulevan pienokaisenne kanssa. Eiköhän sitä rakkauttakin riitä kaikille ajan kanssa. Toivottavasti miehesi on tukenasi ja jaksaa sinua kuunnella. Voisitko yrittää järjestää itsellesi omaa aikaa ilman lapia, ehkä se voisi myös auttaa jaksamisessa.
Näköjään tämä on arka aihe, mistä ei saisi puhua. Itselläni on samoja tuntemuksia, lapsi oli toivottu, mutta raskauden alussa mieheni humalassa sekosi ja pahoinpiteli minut. Raskausaika on ollut helvetillinen, ja todella pelkään aikaa synnytyksen jälkeen. Ennestään meillä on tyttö 1v6kk, joka oli vaativa vauvana. En kestä kosketusta ja ahdistun vauvan potkuista, päiväni ei todellakaan kulu vauvanvaatteita hipelöiden. Näitä tunteita on vaikea ymmärtää niiden, joitten elämä on vaaleanpunaista pumpulia. Jos haluat jutella enemmän, kirjoita [email protected]
Moikka,
Joskus itsestänikin tuntuu samalta, että ei hemmetti mihin olen ryhtynyt. Mieheni synnytyslaitokseksi, kun kerta itse en muksua välttämättä elämääni olisi halunnut.
Olen aina ollut lapsirakas, myös samalla realisti. olen 7 kertainen täti ja kymmenvuotiaasta asti vaihtanut toisten vaippoja. Tiedän, ettei lapsen kanssa eläminen ole aina herkkua. Vaan 90 % ajasta aivan kauheaa.. Muksu huutaa, olet väsynyt ja silti on vain pakko jaksaa. Vaipat haisee ja vaavi roikkuu tississä pitkään...
Onhan sitä ja vois jatkaa vaikka loputtomiin. Toki tuollainen ajattelu masentaa, psyyke on sellainen kummallinen juttu. Aivomme uskovat mitä sille uskottelemme.
Nyt Susan peilin ääreen ja väännä se hymy peilikuvaasi vaikka pakosta.
On niitä huonoja päiviä ja vastaavia ajatuksia meillä kaikilla.
Onneksi voimme myös vaikuttaa omiin ajatuksiimme. Tulet varmasti kiintymään uuteen tulokkaaseen, vaikka vielä epäilet. Olethan kiintynyt ensimmäiseenkin. Olet hiljalleen oppinut rakastamaan sitä riiviötä, joka on aikaisemmin yrittänyt "tuhota" parisuhdettanne.
Olette myös jo kerran kokeneet sen ja osaatte valmistautua koitokseen henkisesti. Teille on syntynyt jo selviytymis ohjelma sisällenne. Olette kerran käyneet läpi sen kaiken, joten tiedätte, että olette vahvistautuneet.
Susan, et ole ainut joka ajattelee ulkomuotonsa jotenkin hirveäksi. Minusta tuntuu, että tämä raskaus on pilannut kehoni. Tissit on luonnottoman turvoksissa ja raskausarpia täynnä, vatsa.. YÖK.. mahdunko enää lempi farkkuihin koskaan, kun lantio leviää..
Kerro miehellesi tuntemuksistasi, jotta hän voi olla tukenasi. Kerro mitä tunnet kehoasi kohtaan. Jos miehelläsi on vähänkin älliä hän kyllä näkee sinut kauniina, hän rohkaisee...
Oma mieheni vitsailee, että ketun nenistäni on tullut tissit. Pieni asia, mutta keskityn sitten muuhun kuin pilalle menneeseen ihooni, raskausarpiin tisseissäni. Mieheni tokaisee valituksiini, että ne on hänen tissit, ei niitä muut näe ja hän on ylpeä niistä. hmm..
Susan, vaikka kuinka korniselta kuulostaa. Voit vaikuttaa ajatuksiisi positiivisesti esim. hokemalla itsellesi joka päivä, että tämä ei nyt välttämättä ole maailman mukavin ajan jakso, mutta tiedän, että minusta tulee hyvä äiti. Olenhan mahtava äiti jo ennestäänkin. Opin rakastamaan uutta tulokasta. Kehoni turvotus laskeutuu ja minusta tulee jälleen kaunis jopa huomaamattani. Ja oikeestaan, nyt kun katson itseäni peilistä ja hymyilen, en näytä hassummalta. Moni haluaisi olla minun tilallani tällä hetkellä, tämän hassun pömppö masun kanssa. Nyt kun hymyilen itselleni näytän oikeastaan aika kauniilta.
noihin muutamiin samalla: Tämmöiset kuuluvat nimenomaan odotus-palstalle, siitäkin huolimatta, että joku saanut keskenmenon, eihän siitäkään sanottu: "ei kuulu tälle palstalle" jne...
Jos rehellisiä ollaan enpä minäkään erityisemmin ihastunut ole näihin yli 20kg lisäkiloon, ei kamalan hehkeeltä tunnu ja jatkuva pahoinvointi yn.muut jotka varjostanut tätä raskautta.
Ehkäisy minulla petti (pillerit) mutta miettimisen jälkeen aborttia en halunnut, vaan tämän lapsen ja ´tuossa puolen välin raskauden tietämillä itkeä pillitin semmoisen kolmisen viikkoa ja mietin jo adoptiota (tuli siitä nimettömänä kirjoitettuakin tänne, enkä muista kenenkään vastanneen "ei kuulu tänne palstalle")
Ei minul enää aikoihin ole tullut mieleenkään, ettenkö tahtoiskaan lastani (mitä lie hormonijylläystä ollut) tässä, nyt kovasti odottelen, jotta voisipa jo syntyä, vaikkakin laskettu aika on vasta 29.12.2006, sen verta raskas ja vaikea tätä jöhkälettä kantaa ja kun tekee kipeää lapsen koipien ojentelut yn.
Ja kyllä minä rakastan jo nyt lastani, vaikkakin en yhdessä vaiheessa enää varma asiasta ollutkaan.
Joka tapauksessa alkuperäiselle vastaisin: ettei minusta yhtään vaikuta pahalta, kun noinkin hyvin asian tiedostaa ja pystyy asiasta puhumaan ja apua muualta osannut/pystynyt hakemaan ja jos syntymän jälkeen ei vieläkään rakkauden tunteita yn.heräile, niin varmasti osaat ja pystyt hakemaan ulkopuolista apua. Jos et ole puhunut jo neuvolassa, niin puhu asiasta, että saat apua, meinaakun masennuksen liika pahasti mentyä, sitä itse enää kykene apua hakemaan. Alussa olit käynnyt psykologin luona ja jos tuntuu kerta, että tarvitset sitä nyt, niin varaa aikaa sinne.
ja mitä enempi asioista osaa puhua, sitä parempi, siitäkin huolimatta, että tulee hölmöläisiä paheksumaan ja sitä paitsi synnytyksen jälkeinen masennus on hyvin yleistä.
ei kuulu kyllä ihan asiaan mutta oletko mistä päin? meillä la.näyttää olevan samana päivänä=)
Helsingistä :))
sen varjolla ihminen voi tehdä mitä kummallisempia valintoja. Eka ei saa käyttää ehkäsyä,vaikkei lasta haluttaisikaan,sit kun se eitoivottu hedelmöitys tapahtuukin,mikä on hyvin todennäköstä, ei saa tehdä aborttia. Eli Jumalan kasvojen edessä on kaikkein synnittömin vaihtoehto pitää hampaat irvessä se kakara mitä ei olis kuuna päivänä halunnut?!Se on sitten synnitön ja oikea ratkasu..ko?
Jos tosta tekstistä voi päätellä yhtään uskisten ajatusmaailmaa,niin en enää yhtään ihmettele tietämiäni uskis perheitä. Niissä hakataan ja raiskataan kaikki muksuista muijaan asti...
Eka se uskonto on ollut sulle NIIN tärkee ,ettet ole kyennyt ehkäsyä käyttään, mutta nyt puolivuotta myöhemmin,olet unohtanut jo uskontosi?Kuinkahan tärkee se uskonto teille todellisuudessa on ollut?
Anna se lapsukainen pois,on mun kantani...Eihän sitä tiedä missä olet taas 1/2vuoden päästä,lähetyssaarnaajana,narkkina,hinduna,lesuna,juoppona vai hulluna....?Ailahtelevaisuus on yks munkin ominaispiirteitä,mutta toi on jo liikaa..Tänään lesu,en mä enää jaksakaan,ja sit muksui joo kivaa,ei kun en mä haluukaan,pitäskö sittenkin olla taás pari viikkoo lesu,joo,tai en mä sittenkään...
Jos luit alkuperäisen kirjoituksen hän kirjoitti metaforana. Älä pilkkaa toisten uskomuksia, ethän sinäkään haluaisi kuulla, jos sinun ajatusmaailmaasi mollattaisiin.
Jos ajattelet, että ei ole yhtä Jumalaa raamatun mukaisesti ...luulisi sinun suvaitsevan toisenlaisen ajattelun...
metafora?mistä päättelet että ap olis vain vartauskuvallisesti ollut hetken lesu?meniköhän sulta jotain hieman ohi?
Mä en myöskään kyseenalaista tai tuomitse kenenkään uskontoa, vaan sitä että sen varjolla voi heittäytyä vastuuttomaksi ja sitten viikolla 30 kantaa ei-toivottua ihmistä sisällään ja itkeä ettei haluu sitä...Pieni paha tuo kai kuitenkin siihen nähden on että samaisen "pyhyyden" nimissä lennellään päin torneja ja tapetaan tuhansia..Ja kyllä ,tiedän että kyseessä on eri uskontokunnat,mutta lähtökohta sama,vieritetään vastuu omilta harteilta jonkin niinkin mahtavan asian piikkiin kuin uskonto.
Ja kritiikkiä saa ilman muuta minunkin kannastani esittää.Pilkka on ihan eri asia kuin olla toista mieltä...
Päättelin siitä, ettei kukaan kirjoita heittomerkkien sisään sanoja, jos niin todella tarkoittaa.
Laitoithan sinäkin kirjoitukseen "pyhyyden", jolla varmasti tarkoitat jotain muuta kuin suoranaista pyhää toimintaa.
Juuri sillä ettei suvaita toisen mielipiteitä/näkemyksiä lentelevät päin torneja tai vastaavasti ristiretket yms. Ne pahuudet joita uskon nimissä tehdään ei todellisuudessa ole missään tekemisissä uskon kanssa. Jokaisessa uskonnossa sanotaan mm. älä tapa.
Ne jotka tekevät itsemurha-iskuja ovat mielestäni todennäköisesti eläneet koko elämänsä vihan opissa. Sammuuko vihanpito kostokierteillä?
Mutta tämä tästä, en jaksa kinastella kanssasi. Olet selkeästi noussut aamulla väärällä jalalla ylös, eikä sillä mitä sanon ole sinulle mitään merkitystä.
Kuten joku aikaisemmin sanoi... Olemme vain ihmisiä nimimerkkien takana.
keskittyä lukemaasi? Ei alkuperäinen kertonut kuinka kauan hän oli ollut uskovainen mutta sen kertoi koska oli lakannut harrastamasta uskontoaan."Tätä lasta ei ole toivottu, vaan se on saanut alkunsa siitä syystä, koska vielä vajaa vuosi sitten "elimme" mieheni kanssa lestadiolaisten oppien mukaan, jossa ehkäisyn käyttämistä pidetään syntinä." Hän on voinut elää lestadiolaisoppien mukaan siis vuosikymmeniä.
Hei Susan,
jaksamista sinulle. Kurjaa, että sinulle on vastattu kaikenlaista tylyä. Onneksi, myös muutama asiallinen vastaus.
Itsellänikin on välillä niin epävarma olo, että onko tämä raskaus nyt ensinkään sitä mitä haluan, vaikka lapsi on saanut alkunsa hartaasti toivottuna. Monenmoista tulee mieleen, miten vaikuttaa työuraan, minkälaiseksi norsuksi sitä muuttuukaan, palautuuko oma kroppa, jääkö ikinä aikaa omille jutuille... En vielä tiedä, kun ensimmäistä odotan.
Luota kuule itseesi! Varmasti olet hyvä äiti myös toiselle pikkuisellesi. Onhan se kahden pienen kanssa varmasti rankempaa kuin yhden kanssa. Toisaalta monet sanovat, että on mukava saada lapset peräjälkeen, niin se vaipparumba yms. on sitten kerralla ohi. Ja jos aiotte käyttää ehkäisyä nyt toisen jälkeen, niin voitte keskittyä aivan rauhassa noihin kahteen pikkuiseen. Ne on teidän lapsia ja varmasti opit rakastamaan heitä molempia. Anna vain itsellesi lupa tuntea välillä myös negatiivia tunteita. Sellaista se elämä (ja etenkin raskaus) on, että mielialatkin vaihtelee.
Tsemppiä!
Ikävää, että viestiisi reagoitu noinkin ikävästi. Toisen pahaa oloa ei saisi koskaan aliarvioida, varsinkaan tuolla hienolla lauseella "jollain muulla menee vielä huonommin"
Pelottaa kaikkia raskaus ja synnytys ja tulevaisuus, oli se ensimmäinen taikka neljäs lapsi. Se vain on niin väärin sanoa ääneen, että voi helkutti kun pelottaa ja ajattelee itsekkäästi...lihavuuttaan, taikka työpaikkaansa, taikka keskenjääneitä opiskelujaan, parisuhdettaan...eihän sitä odottava äiti saa itteensä aatella...ja noista ajatusten piilottelusta aiheutuu monelle masennus...
Mutta, kaikki toivottavasti kääntyy oikein päin, lapsesi tulee saamaan sinulta rakkautta kuten aiempikin =) luota siihen... Voimia sinulle, ei muuta voi näin netin kautta toivoa.