Hollanti

Hollannin sosialistipuolueelle mahtava vaalivoitto

Hollannin Sosialistinen puolue SP otti maan eilisissä parlamenttivaaleissa mahtavan vaalivoiton. Puolue kasvatti kannatustaan yli kymmenellä prosentilla.


Kuva: SPSosialistinen puolue sai edellisissä vaaleissa 6,3 prosentin kannatuksen, ja eilisten vaalien tulokset kertovat kannatuksen olevan nyt 16,6 prosenttia. Valtaisa vaalivoitto nosti puolueen paikkamäärän 150-paikkaisessa parlamentissa yhdeksästä 26:en, ja SP on nyt Hollannin kolmanneksi suurin puolue.

SP:n puoluejohtaja Jan Marijnissen sanoi hollantilaisten tehneen vaaleissa valinnan uusliberalismia vastaan ja sosiaalisemman ja inhimillisemmän yhteiskunnan puolesta.

Hollannin Sosialistinen puolue SP on luonteeltaan lähinnä pohjoismaisia vasemmistopuolueita muistuttava, ympäristöasioita painottava moderni vasemmistopuolue.

SP:n kannatuksen nousu tapahtui lähinnä Hollannin sosialidemokraattien kustannuksella, joten haaveet vasemmistohallituksesta tuskin toteutuvat. SP oli ennen vaaleja selvästi ilmaissut halunsa osallistua vasemmiston yhteishallitukseen, mikäli sellainen saataisiin aikaan. Vasemmistosta sosialidemokraatit saivat 32 paikkaa ja vihreät seitsemän.

Hallitusneuvotteluista on tulossa kinkkiset, sillä oikeistollakaan (kristillisdemokraatit 41 paikkaa ja liberaalit 22 paikkaa) ei ole enemmistöä. Samaten Hollannissa perinteinen kahden suurimman puolueen koalitio ei yllä enemmistöön.

Verstas 23.11.2006
3321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Esko Seppäsen nettisivuilta:

"Hollannin parlamenttivaalissa GUE/NGL-vasemmisto sai eilen rökälevoiton

Suomessa otsikoitiin, että Hollannin vaalien voittaja olisi ollut kristillisdemokraattinen puolue, joka hävisi "vain" 2 prosenttiyksikköä ja sai vaaleissa 26,5 % äänistä.

Todellinen suurvoittaja oli Sosialistinen Puolue (SP).

Sen kaksi edustajaa kuuluvat europarlamentissa yhtyneen vasemmiston (GUE/NGL) ryhmään.

Puolueen äänmäärä nousi 6,3 prosentista 16,6 prosenttiin. 150-jäsenisessä parlamentissa puolueen paikkaluku nousi yhdeksästä kahteenkymmeneenseitsemään.

SP on nyt Hollannin kolmanneksi suurin puolue, joka sai eniten ääniä mm. Eindhovenissa, Nijmegenissa ja Heerlenissa ja toiseksi eniten ääniä Amsterdamissa, Rotterdamissa, Groningenissa, Haarlemissa, Leidenissa, Den Boschissa ja lukuisilla pienemmillä paikkakunnilla.

Vaalivoittoon vaikutti merkittävästi puoleen käynnistämä ja Hollannin kansan voittoon päättynyt taistelu ylikansallista eli jäsenmaiden perustuslakeja ylempää EU:n perustuslakia vastaan.

Hollannin sosialistinen puolue oli samalla linjalla kuin europarlamentin vasemmistoryhmä: äänestyksen kohteena ollut perustuslaki oli epäsosiaalinen ja pienen maan näkökulmasta epädemokraattinen ja vielä militaristinenkin. Olisi tullut mahdottomaksi sosiaalisemman (mutta ei välttämättä sosialistisen) Euroopan rakennustyö.

Suomessa vasemmistoliitto vastustaa hylätyn perustuslain hyväksymistä eduskunnassa nyt joulukuussa, mutta tähän perustuslakiin sillä ei ole kielteistä kantaa. Siltä osin puolue ei ole vielä vapautunut Siimeksen yöstä.

Hollannin puolueen loistava vaalimenestys osoittaa, millaisen vaalivalttikortin vasemmistoliitto on jättänyt käyttämättä: olisi pitänyt ja pitäisi olla kansan puolella poliittisten eliittien liittovaltiovoimia vastaan.

Hollannin vaalivoitto osoittaa, että vasemmisto ei ole korttitalo, joka sortuu, vaikka itseään muita fiksumpana pitävät johtajat loikkaavat vihreisiin, demareihin tai työnantajiin."

Äänestä

"SP:n kannatuksen nousu tapahtui lähinnä Hollannin sosialidemokraattien kustannuksella..."

Tätähän ne Suomen sossut pelkäävät, kun jaksavat riekkua Vasemmistoliiton mukamas kutistuvasta kannatuksesta ja hääräävät porvaripuolueiden kanssa vasemmiston yhdistymistä. Puoluekentän vasemmalla laidalla on tilaa, mutta valitettavasti Vasemmistoliitto ei ole vielä onnistunut realisoimaan tätä yhteiskunnallista tilausta, eikä ainakaan hallituksenkipeys/"vastuunkanto" tilannetta edistä...

Äänestä

Mitenkähän SDP:stä saisi vasemmistopuolueen, jota voisi äänestää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maaliskuuta odotellessa kirjoitti:

Hollannin sosialistipuolueelle mahtava vaalivoitto

Hollannin Sosialistinen puolue SP otti maan eilisissä parlamenttivaaleissa mahtavan vaalivoiton. Puolue kasvatti kannatustaan yli kymmenellä prosentilla.


Kuva: SPSosialistinen puolue sai edellisissä vaaleissa 6,3 prosentin kannatuksen, ja eilisten vaalien tulokset kertovat kannatuksen olevan nyt 16,6 prosenttia. Valtaisa vaalivoitto nosti puolueen paikkamäärän 150-paikkaisessa parlamentissa yhdeksästä 26:en, ja SP on nyt Hollannin kolmanneksi suurin puolue.

SP:n puoluejohtaja Jan Marijnissen sanoi hollantilaisten tehneen vaaleissa valinnan uusliberalismia vastaan ja sosiaalisemman ja inhimillisemmän yhteiskunnan puolesta.

Hollannin Sosialistinen puolue SP on luonteeltaan lähinnä pohjoismaisia vasemmistopuolueita muistuttava, ympäristöasioita painottava moderni vasemmistopuolue.

SP:n kannatuksen nousu tapahtui lähinnä Hollannin sosialidemokraattien kustannuksella, joten haaveet vasemmistohallituksesta tuskin toteutuvat. SP oli ennen vaaleja selvästi ilmaissut halunsa osallistua vasemmiston yhteishallitukseen, mikäli sellainen saataisiin aikaan. Vasemmistosta sosialidemokraatit saivat 32 paikkaa ja vihreät seitsemän.

Hallitusneuvotteluista on tulossa kinkkiset, sillä oikeistollakaan (kristillisdemokraatit 41 paikkaa ja liberaalit 22 paikkaa) ei ole enemmistöä. Samaten Hollannissa perinteinen kahden suurimman puolueen koalitio ei yllä enemmistöön.

Verstas 23.11.2006

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu