Ei muuten hyödytä mitään kilpailutus

silti hintaa vaikka kuinka kilpailuttaisi. Koko homma on yhtä tyhjän kanssa. :-(
Onko Suomessa sähköntuottajien kartelli? Väkisinkin tulee mieleen moinen. Pitäisikö asiaa ruveta tutkimaan?
2530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siitä lähtien kun tietyt puolueet lähtivät mukaan bisnekseen ei kartellijuttuja enää tutkita - korruptio rehottaa.

Hupaisin oli kun eräs suurteollisuuden johtaja ilmiantoi oman alansa. Kyllä monella meni naama punaiseksi. Nyt sitten saamme kuulla, että ei olekaan mitään ilmiantoa.

Meillä ei ole enää kartelleja - meillä on SDP ministerien laatimia bonusohjelmia.

Asia leviää edelleenkin. Helsingissä paloivat makasiinit. Poliisi alkoi etsiä turvakameroissa olleita henkilöitä. Sitten tutkimukste loepetettiin. Palo oli kuulemma alkanut itsestään. Joopa joo, just joo. Kenenkä poliitikon poika näkyi kameroissa ja "ylhäältä" on tullut käsky lopettaa tutkimukset?

Äänestä

En tiedä onko tämä jokin trolli vai onko kysyjä kenties puusta pudonnut, mutta asiaan.

Millä perusteella sanot, ettei se kilpailutus muka hyödyttäisi, jos sen perusteella vaihdat edullisempaan sähköntoimittajaan ja sähköstä maksamasi hinta halpenee? Sähkön siirrosta maksat kuitenkin edelleen Turku Energialle hinnaston mukaan. Entä millä perusteella väität sähköntuottajilla kartellin olevan? Oletko edes vertaillut eri sähköyhtiöiden hintoja, kun tuollaista voit väittää? Ja mitäs se sitten sinua liikuttaa, jos Turku Energia hintojaan nostaa, jos sinä vaihdat halvempaan sähköntoimittajaan? Olisit vain tyytyväinen, että teit niin fiksun teon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turku Energia nostaa kirjoitti:

silti hintaa vaikka kuinka kilpailuttaisi. Koko homma on yhtä tyhjän kanssa. :-(
Onko Suomessa sähköntuottajien kartelli? Väkisinkin tulee mieleen moinen. Pitäisikö asiaa ruveta tutkimaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu