Lainan vanheneminen

Laina otettu kesäkuussa vuonna 2000 ja siitä ei
ole muistutettu tai karhuttu koskaan -
MILLOIN LAINA VANHENEE NYKYLAINSÄÄDÄNNÖN MUKAAN?
vai onko jo ehtinyt vanheta...???
61581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

TERVE ! Laina nyt koskaan vanhene se ei voi vanheta tai lyhentyä maksamatta !
Joissakin pankeissa on automaatti joka sylkäisee muistutuksen jonka he sitten lähettävät kotiin !
Mikähän luotto on kyseessä ?
T:Marko

Äänestä
  • henk.koht. laina yksityiseltä henkilöltä

    Äänestä

Nykyisin laina vanhenee kolmessa vuodessa, jos siitä ei ole muistutettu velallista. Elikkä lainasi on mennyt poitkäksi. Olethan varma, ettei sinua ole muistutettu virallisen lehden kautta, se katkaisee vanhenemisen.

Äänestä
  • tässäkin siirtymäsäännökset. Nykyisin voimassa oleva laki velan vanhentumisesta on tullut voimaan 1.1.2004. Lakia sovelletaaan (21 § nojalla) myös velkaan, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen uuden lain voimaantuloa. Velka vanhentuu kuitenkin tämän lain nojalla aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta, jollei kyseinen velka myös aikaisemmin voimassa olleiden säännösten mukaan vanhentuisi tätä ennen. Siis, jos vanhan lain aikaan velassasi oli yleinen 10-vuoden vanhentumisaika, ei ole vielä mennyt vanhaksi. Kolme vuotta lain voimaantulosta päättyy vasta 31.12.2006.

    Tosiaan on myös tarkastettava, onko vanhentuminen katkaistu.

    Äänestä

  • että onhan kirjoitti:

    tässäkin siirtymäsäännökset. Nykyisin voimassa oleva laki velan vanhentumisesta on tullut voimaan 1.1.2004. Lakia sovelletaaan (21 § nojalla) myös velkaan, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen uuden lain voimaantuloa. Velka vanhentuu kuitenkin tämän lain nojalla aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta, jollei kyseinen velka myös aikaisemmin voimassa olleiden säännösten mukaan vanhentuisi tätä ennen. Siis, jos vanhan lain aikaan velassasi oli yleinen 10-vuoden vanhentumisaika, ei ole vielä mennyt vanhaksi. Kolme vuotta lain voimaantulosta päättyy vasta 31.12.2006.

    Tosiaan on myös tarkastettava, onko vanhentuminen katkaistu.

    KIITOS VASTAUKSISTA!

    Äänestä

Kuin nuo sun tavanomaiset: Lainasin kaverille ja nyt se ei maksa, mitä teen. Juttusi

Olen työskennellyt eräässä pankissa antolainaushenkilönä jo yli 20 vuotta ja voin kertoa sulle ja samalla kaikille muillekkin lukijoille, ettei moinen ole ainakaan missään pankissa mahdollista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kustavi kirjoitti:

Laina otettu kesäkuussa vuonna 2000 ja siitä ei
ole muistutettu tai karhuttu koskaan -
MILLOIN LAINA VANHENEE NYKYLAINSÄÄDÄNNÖN MUKAAN?
vai onko jo ehtinyt vanheta...???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu