Kiehuvan sammakon kohtalo

- "Älä tartu putoavaan puukkoon", opetettiin jo kauppakorkeassa aikanaan.

Ihmiset ovat kuin sammakoita. Jos sammakon laittaa kiehuvaan veteen, se pomppaa sieltä samantien pois ja pelastaa näin nahkansa. Mutta jos sammakon laittaa kylmään veteen ja rupeaa sitten pikkuhiljaa lämmittämään vettä kiehuvaksi, sammakko ei ymmärrä hypätä pois vaan kiehuu lopulta kuoliaaksi.

Jos korot olisi nostaa rysäytetty kerralla vaikkapa kahdeksaan prosenttiin, olisivat ihmiset tajunneet hypätä ostojunasta ajoissa pois. Kun korkoja kuitenkin nostetaan vaivihkaa ylöspäin, ei tuulipukukansa tajua pelastaa nahkaansa vaan riutuu ikilainansa kanssa lopun elämänsä ja pienenkin harmin tullen rommauttaa oman taloutensa totaalisesti. Siinä vaiheessa on jo myöhäistä, kun pankki alkaa vaatia lisävakuuksia ja ulosottomiehet kyselevät lyhennysten perään.

Ei kateeksi käy ei. Romahdus on jo käynnissä, mutta monet eivät sitä suostu itselleen myöntämäään.
141305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Romahduksen myöntäminen aiheuttaisi psykologisen tuskatilan, joten henkilö käyttää primitiiviseltä ja järjettömältä tuntuvaa puolustusreaktiota "kieltämistä", joka säästää psyykeä ylipääsemättömältä tuskalta.

Äänestä
  • Ja maksumiehiksi joutuvat lapset jotka joutuvat elämään velkahelvetissä koska tuulipukuiset vanhempansa eivät tajunneet myydä, vaan ostivat isomman suuremmalla lainalla.

    Hävetkää velalliset!

    Äänestä

  • M-R kirjoitti:

    Ja maksumiehiksi joutuvat lapset jotka joutuvat elämään velkahelvetissä koska tuulipukuiset vanhempansa eivät tajunneet myydä, vaan ostivat isomman suuremmalla lainalla.

    Hävetkää velalliset!

    kuten meillä ammattilaispiireissä on tapana sanoa.

    Äänestä

  • Voiko tuon enää osuvammin todeta!

    Äänestä

hinnat putoisi, vaihdettas nykyista suurempaan pienemmalla valirahalla. velkaa nyt tasan nolla eur.

Äänestä

toimintamalli esiteltiin jo alaasteella. Näyttää tuhnu lintsanneen jo siellä. Vai yllättikö K.A.U.H.A. tuhnun, kuten talvi yllättää aina autoilijat?

Äänestä

Oli niin hyvin kiteytetty nykytilanne tuolla sammakkovertauksella että ei ole kukaan tuulipuku kyennyt vastauksiin. ei edes kieltämällä...

Äänestä
  • Ulosottomiehet tanssivat jo saksanpolkkaa ja ilmeisesti tuulipuvut eivät ehdi kahdelta työltään enää kirjoittaa.

    Äänestä

Tais tulla taas melkein 50.000 lisävakuuksia. Sen verran romahti viime vuonna lisävakuutta.

Lainaakaan ei viitti , eikä tarvii lyhennellä, kun on lisävakuuksia tulee yhtenään tätä vauhtia.

Parissa vuodessa on tullu lainapääoman verran lisävakuuksia.
Ja kyllä se pankinjohtajakin tykkää...

Äänestä

"Jos korot olisi nostaa rysäytetty kerralla vaikkapa kahdeksaan prosenttiin, olisivat ihmiset tajunneet hypätä ostojunasta ajoissa pois."

...Jos ja jos, näin sanoo tuhnu, jonka ostojuna jätti ja myyntijunaa se ei ole koskaan nähnytkään.

Totuus on kuitenkin tämä: korot on noussut aivan hurjassa talouskasvussa pikku hiljaa lähelle 4 prosenttia (12 kk) ja nyt lähtee molemmat hiljalleen laskemaan.

Tuhnusammakko odotti aikansa jäähtyvässä padassa ja on nyt niin kohmeessa, että kohta jäätyy rommauspataansa (siis vuokramurjuunsa) kiinni.

Äänestä
  • Nyt alkoi vuorostaan tuulari nähdä harhoja.

    Vuosia tuhnut näkivät romahduksen merkin joka ikisessä uutisessa. Nyt Tuularit alkaa nähdä koron alennusmerkkejä, joita ei ole olemassakaan.

    http://news.bbc.co.uk/2/hi/business/6166100.stm

    Äänestä

  • KorkoTrolli kirjoitti:

    Nyt alkoi vuorostaan tuulari nähdä harhoja.

    Vuosia tuhnut näkivät romahduksen merkin joka ikisessä uutisessa. Nyt Tuularit alkaa nähdä koron alennusmerkkejä, joita ei ole olemassakaan.

    http://news.bbc.co.uk/2/hi/business/6166100.stm

    No voi siinä vähän toiveikkuuttakin olla.
    Tulee helposti lähdettyä mukaan ja vastauksissa vedätettyä liikaa toiseen suuntaan.
    Kun tuhnun horinoissa ei ole mitään järkeä.

    Yksi korkoennuste, ohjauskorosta löytyy Suomen pankilta, tosin ennuste on syyskuulta, mutta hyvin on ennuste pitänyt paikkansa tähän mennessä:
    Onkohan tuo sivu 53,
    http://www.valt.helsinki.fi/blogs/jtervala/Suvanto.ppt

    Ohjauskorossa olisi tulossa jonkinlainen tasaantumisvaihe. Sitä ehkä puoltaa kuukausikorkojen erojen tasaantuminen?

    Mene ja tiedä, arvaamista tämä on, vaikka sen kuka tekisi.

    Äänestä

Hauskaa tietoa, kiitos !

Sotilaana tuulari edustaa sitä tyyppiä, joka kusee pakkasella housuunsa että olisi edes vähän aikaa lämmin.

Äänestä

Ettei vaan olisi niin, että Puffelsson itse ei huomaa istuvansa kiehuvassa padassa. Et ole ainoa suomalainen, joka luuli tekevänsä tilin keinottelemalla asunnoilla. Et ole ainoa suomalainen, joka on ottanut rutosti takkiin.

Toivon sinulle parempaa menestystä raha-asioissa ensi kerralla. Aloita taloustieteen opintosi vaikkapa miettimällä, onko neljän prossan korkotaso korkea vai matala :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puffelsson kirjoitti:

- "Älä tartu putoavaan puukkoon", opetettiin jo kauppakorkeassa aikanaan.

Ihmiset ovat kuin sammakoita. Jos sammakon laittaa kiehuvaan veteen, se pomppaa sieltä samantien pois ja pelastaa näin nahkansa. Mutta jos sammakon laittaa kylmään veteen ja rupeaa sitten pikkuhiljaa lämmittämään vettä kiehuvaksi, sammakko ei ymmärrä hypätä pois vaan kiehuu lopulta kuoliaaksi.

Jos korot olisi nostaa rysäytetty kerralla vaikkapa kahdeksaan prosenttiin, olisivat ihmiset tajunneet hypätä ostojunasta ajoissa pois. Kun korkoja kuitenkin nostetaan vaivihkaa ylöspäin, ei tuulipukukansa tajua pelastaa nahkaansa vaan riutuu ikilainansa kanssa lopun elämänsä ja pienenkin harmin tullen rommauttaa oman taloutensa totaalisesti. Siinä vaiheessa on jo myöhäistä, kun pankki alkaa vaatia lisävakuuksia ja ulosottomiehet kyselevät lyhennysten perään.

Ei kateeksi käy ei. Romahdus on jo käynnissä, mutta monet eivät sitä suostu itselleen myöntämäään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu