miten tästä pääsee eroon että ruoka hallitsee elämää...ei kai muu auta kuin ammattiapu?
toisaalta en ole lihava, mutta kun itse katsoo itseään peilistä niin näkee vaan ne huonot puolet.
toisaalta harrastan paljon liikuntaa ja lihasmassaa on, toisaalta olen väsynyt ja attelen vain syömistä ja mitä syön kun tulen kotiin ja sitten olen tosi vihainen jos ei ole mitään hyvää ja sitten kun on hyvää niin syön itseni tosi ähkyyn ja omatunto jyskyttää päässä ja on huono olo ja tuntuu että turpoan kymmenen kiloa saman tien ja tunnen itseni tosi epäonnistuneeksi...
toisaalta toinen puoleni on että en pysty syömään mitään rasvaista tai sokerista ja tarkkailen ruokien kalorimääriä enkä voi mennä kavereiden kanssa ulos syömään jos annoksessani onkin liikaa rasvaa tai juustoa tms niin en voi syödä sitä ja jos syön niin seuraa armoton masennus ja liikuntaa on päästävä heti tekemään...
kun tulee ahmimiskohtauksia en ikinä syö mitään herkkuja mutta kaikkea mahdollisimman vähäkalorista mutta paljon niin sen jälkeen voi edes ajatella että ehkä niitä kaloreita ei kertynyt hirveästi vaikka söikin paljon...
mutta kyllä se määräkin alkaa näkyä vaikka söisikin pelkkää ruisleipää, jos nimittäin syö sitä 300g kerralla(melkeen koko pussin)
tällasta on jatkunut ainakin 3 vuotta mutta tekisin mitä tahansa jos pystyisin syömään normaaleja määriä ruokaa ja vaikka vähän runsaampikaloristakin. elän jatkuvasti jonkin verran normaalipainoani alempana, mutta en halua missään nimessä lihoa yhtään, enkä olisi yhtään muutaman kilon laihtumista vastaan!
kai tämä kaikki on vain tätä nykypäivää, vartaloihannetta kai itsekkin yritän saavuttaa...olen huomannut että olen perfektionisti monessa asiassa, ja niin kai oman kroppanikin suhteen.
toisaalta en ole lihava, mutta kun itse katsoo itseään peilistä niin näkee vaan ne huonot puolet.
toisaalta harrastan paljon liikuntaa ja lihasmassaa on, toisaalta olen väsynyt ja attelen vain syömistä ja mitä syön kun tulen kotiin ja sitten olen tosi vihainen jos ei ole mitään hyvää ja sitten kun on hyvää niin syön itseni tosi ähkyyn ja omatunto jyskyttää päässä ja on huono olo ja tuntuu että turpoan kymmenen kiloa saman tien ja tunnen itseni tosi epäonnistuneeksi...
toisaalta toinen puoleni on että en pysty syömään mitään rasvaista tai sokerista ja tarkkailen ruokien kalorimääriä enkä voi mennä kavereiden kanssa ulos syömään jos annoksessani onkin liikaa rasvaa tai juustoa tms niin en voi syödä sitä ja jos syön niin seuraa armoton masennus ja liikuntaa on päästävä heti tekemään...
kun tulee ahmimiskohtauksia en ikinä syö mitään herkkuja mutta kaikkea mahdollisimman vähäkalorista mutta paljon niin sen jälkeen voi edes ajatella että ehkä niitä kaloreita ei kertynyt hirveästi vaikka söikin paljon...
mutta kyllä se määräkin alkaa näkyä vaikka söisikin pelkkää ruisleipää, jos nimittäin syö sitä 300g kerralla(melkeen koko pussin)
tällasta on jatkunut ainakin 3 vuotta mutta tekisin mitä tahansa jos pystyisin syömään normaaleja määriä ruokaa ja vaikka vähän runsaampikaloristakin. elän jatkuvasti jonkin verran normaalipainoani alempana, mutta en halua missään nimessä lihoa yhtään, enkä olisi yhtään muutaman kilon laihtumista vastaan!
kai tämä kaikki on vain tätä nykypäivää, vartaloihannetta kai itsekkin yritän saavuttaa...olen huomannut että olen perfektionisti monessa asiassa, ja niin kai oman kroppanikin suhteen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Valitettavasti ei pääse mitenkään muuten kuin lopettamalla laihduttamisen ja alkamalla syödä säännöllisesti ja tarpeeksi... Jos et pysty ilman apua, niin hae apua. Jos et halua apua ja aiot jatkaa laihduttamista, luultavasti sairastut ennen pitkää syömishäiriöön, joka onkin sitten aikamoista helvettiä. Tsemppiä.
Kirjoittamasi juttu kuulosti niin minulta itseltäni muutama vuosi sitten.. Ymmärrän täysin. Nyt kuitenkin kun mietin asioita taaksepäin, pyrin ehkä kontrolloimaan yleisesti ottaen itseäni ja elämääni omituisilla asenteilla syömistä kohtaan. En ole ikinä ollut lihava, pikemminkin hoikka. Liikuin paljon, söin terveellisesti (nyt tajuan että liian yksipuolisesti ja liian vähän), mutta silti ajatukset pyöri koko ajan ruoassa ja siinä mitä voi syödä ja mitä ei voi syödä.. Pahinta oli välillä hillitsemätön mässäily, vaikka se olisikin ollut jotain terveellistä.. Kun elämäni muuttui tavattuani nykyisen avomieheni, syöminenkin tuli normaaliksi eikä ajatukset enää edes pyörineet ruoan ja syömisen ympärillä kun oli tärkeämpiäkin asioita elämässä. Ja miten ihanaa onkaan olla ajattelematta mitä suuhun laittaa, kun huomasi ettei liho vaikka syökin normaalia ruokaa! Tuli mieleen, että oletko muuten onnellinen? Ainakin itsellänini oli tiettyjä ongelmia jotka sitten varmaan vaikutti tuohon ongelmasyömiseen. Yritä vaan saada ajatuksia johonkin muuhun, kyllä se siitä. Tsemppiä tosi paljon!! :)