Olen tässä lueskellut tätä palstaa, kun olen pitkästä aikaa laihduttanut ihan tarkoituksella ylikilojani pois.
Halusin nostaa keskusteluun sen, kun paljon täälläkin valitetaan siitä, miten nurjaa on hoikempien kanssaihmisten suhtautuminen lihaviin. Ja nurjalta näyttää täälläkin keskustelussa, jos lihava yrittää jotain positiivista itsestään kertoa, niin heti lyödään lyttyyn.
Itse en ole oikeastaan koskaan 15 lihavan vuoden aikana joutunut kuulemaan mitään paskakommentteja perheeltäni tai työkavereiltani tai yleensäkään keltään. Luulen, että syynä on se, että minun lihavuuteni on oma yksityisasiani. Minulle ei tulisi mieleenkään alkaa kahvipöydässä voivottelemaan laihdutuksen vaikeutta tai valittaa omien kilojeni aiheuttamia ongelmia. Ei kannata. Jos syön pöydässä pullaa ja olen lihava, niin se ei todellakaan kuulu muille, enkä koskaan nosta mitään aiheeseen liittyvää puheenaiheeksi. Ja eipä kukaan sitten painostani ole pystynyt kommentoimaankaan.
Vaikka olen itsekin lihava, niin minua ärsyttää lihavat, jotka yhtäaikaa vaativat ympäristöltään huomiota kiloilleen ja samalla sitten torjuvat kaiken negatiivisen kommentoinnin. Jos antaa keskustelukumppanilleen mahdollisuuden kommentoida, niin pitää olla valmis ottamaan vastaan negatiivisetkin kommentit. Ei voi olettaa, että kaikki ovat samaa mieltä lihavuudesta, sen syistä ja laihdutuksesta.
Toisaalta inhoan yleistyksiä tyyliin :kaikki yli satakiloiset ovat onnettomia, masentuneita, seksi on huonoa ja elämä kurjaa. Provokaatiotahan se varmaan suurelta osin on, juuri sellaista johon en itse tosielämässä koskaan mene mukaan. On ihan turhaa vakuutella toista, kun provosoijalla on valttinaan ihannevartalo.
Mielestäni yksinkertainen syy siihen, että lihavat joutuvat tulilinjalle kílojensa kanssa on se, että kiloja ei voi kovinkaan hyvin kätkeä. Sivistymättömyyden, persoonallisuushäiriöt, mielenterveysongelmat ja yleisen ääliömäisyyden saa melko helposti ainakin lyhyellä aikavälillä kätkettyä keskustelukumppaniltaan, mutta ylipaino on heti siinä ja vastapuolella on jotain negatiivista, mihin takertua. Joten älkää rakkaat kanssalihavat enää pahentako omaa tilannettanne ottamalla omia kilojanne puheenaiheeksi. Jos te ette niistä puhu, niin toinen osapuoli paljastaa vain oman sivistymättämyytensä, jos alkaa kilojanne märehtimään.
Halusin nostaa keskusteluun sen, kun paljon täälläkin valitetaan siitä, miten nurjaa on hoikempien kanssaihmisten suhtautuminen lihaviin. Ja nurjalta näyttää täälläkin keskustelussa, jos lihava yrittää jotain positiivista itsestään kertoa, niin heti lyödään lyttyyn.
Itse en ole oikeastaan koskaan 15 lihavan vuoden aikana joutunut kuulemaan mitään paskakommentteja perheeltäni tai työkavereiltani tai yleensäkään keltään. Luulen, että syynä on se, että minun lihavuuteni on oma yksityisasiani. Minulle ei tulisi mieleenkään alkaa kahvipöydässä voivottelemaan laihdutuksen vaikeutta tai valittaa omien kilojeni aiheuttamia ongelmia. Ei kannata. Jos syön pöydässä pullaa ja olen lihava, niin se ei todellakaan kuulu muille, enkä koskaan nosta mitään aiheeseen liittyvää puheenaiheeksi. Ja eipä kukaan sitten painostani ole pystynyt kommentoimaankaan.
Vaikka olen itsekin lihava, niin minua ärsyttää lihavat, jotka yhtäaikaa vaativat ympäristöltään huomiota kiloilleen ja samalla sitten torjuvat kaiken negatiivisen kommentoinnin. Jos antaa keskustelukumppanilleen mahdollisuuden kommentoida, niin pitää olla valmis ottamaan vastaan negatiivisetkin kommentit. Ei voi olettaa, että kaikki ovat samaa mieltä lihavuudesta, sen syistä ja laihdutuksesta.
Toisaalta inhoan yleistyksiä tyyliin :kaikki yli satakiloiset ovat onnettomia, masentuneita, seksi on huonoa ja elämä kurjaa. Provokaatiotahan se varmaan suurelta osin on, juuri sellaista johon en itse tosielämässä koskaan mene mukaan. On ihan turhaa vakuutella toista, kun provosoijalla on valttinaan ihannevartalo.
Mielestäni yksinkertainen syy siihen, että lihavat joutuvat tulilinjalle kílojensa kanssa on se, että kiloja ei voi kovinkaan hyvin kätkeä. Sivistymättömyyden, persoonallisuushäiriöt, mielenterveysongelmat ja yleisen ääliömäisyyden saa melko helposti ainakin lyhyellä aikavälillä kätkettyä keskustelukumppaniltaan, mutta ylipaino on heti siinä ja vastapuolella on jotain negatiivista, mihin takertua. Joten älkää rakkaat kanssalihavat enää pahentako omaa tilannettanne ottamalla omia kilojanne puheenaiheeksi. Jos te ette niistä puhu, niin toinen osapuoli paljastaa vain oman sivistymättämyytensä, jos alkaa kilojanne märehtimään.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tätä tää palsta on jo kauan aikaa venannut! Siis nyt joku osas kirjoittaa asiat niinkuin ne on. Siis tässä nyt ei haukuttu eikä puolusteltu ketään. Kerrottiin vaan faktat ja oli omakin kokemus taustalla.
KIITOS!
Itse laihdutin kymmeniä kiloja. Vieläkin on mielessä joku sellainen myötätunto ja toveruus, kun näen pyöreitä ihmisiä. Ja itse ainakin nautin siitä, jos he ovat onnellisen näköisiä ja nauttivat ruoasta.
Minun oli melkeinpä pakko laihduttaa. Niin kovaa oli lääkäreiden painostus. Suku oli myös pahin.. Puolisoni hyväksyi minut isonakin, mutta äitini loukkasi minua aina todella sydämettömästi kun tapasimme. Laihdutin siis.
Minunkin äitini oli minulle varsinkin nuorempana vaikea ihminen kohdattavaksi, koska oman äidin arvostelu sattuu pahemmin kuin mikään muu. Nyt yli kolmikymppisenä osaan jo suodattaa äidin jutut, enkä hänellekään koskaan valittele omaa pahaa oloani, ettei hän sitten pääsisi mollaamaan minua ja ylipainoani. Se on aika surullista, koska äidin lohdutustahan sitä joskus kaipaisi aikuinenkin ihminen.
Minulla on pari hyvää ystävää, toinen lihava, toinen hyvin laiha, joiden kanssa voin jutella ylipainostani neutraalisti. On tietysti tärkeää, että voi siitäkin aiheesta jonkun kanssa keskustella, jos joskus ahdistaa. Mutta vieraammassa seurassa tai sukulaisten kanssa en todellakaan koskaan ala tästä keskustelemaan, koska en halua joutua puolustelemaan itseäni ja itse valittua olemustani kenellekään.
Vaikka lihavuuteni taustalla on monia muitakin ongelmia kuin pelkkä syöminen yli oman kulutuksen, niin tietysti on minun vallassani tehdä asialle jotain, JOS haluan laihtua. Sen takia en voi ääneen valitella missään, että "voi voi, kun nämä läskit ei vaan lähde"... Lähteehän ne, jos tekee asialle jotain. Jos en tee, niin eipä sekään ole kenenkään muun ongelma ja se on oma valintani, johon olen tyytyväinen.
Täällä palstoilla tuntuu olevan laihoja ihmisiä, joita jotenkin ahdistaa toisten lihavuus, jotka siis yököttelevät lihavia ihmisiä. Jos toisten lihavuus tuntuu jotenkin kammottavalta asialta, niin suosittelen miettimään sitä omaa ahdistusta tarkemmin. Mikä lihavuudessa, rumuudessa, epätäydellisyydessä pelottaa? Tätä miettimällä voi oppia itsestään uutta ja voi oppia sopeutumaan ja suhtautumaan elämän arvaamattomuuteen uudella tavalla.
olen lopen kyllästynyt lihaviin ihmisiin. Kipua ei siedetä, silti täytyy leikkauttaa lihavuuden mukanaan tuomia vaivoja,kuvitellaan että aina voidaan nukuttaa. Lihavuus on riski nukuttamiselle. leikkaustasot eivät kestä kuin 140-160kg ja sen kokoiset potilaat ovat todellakin arkipäivää. Hyvä kun itse jaksetaan salin ovelta tasolle kävellä ja syytetään uniapneaa, joo henki on varmasti ahtaalla jos painaa kahden normaali painoisen verran. Läskin läpi on todella vaikeaa päästä leikkaamaa. Naristaa ja nirstään joka asiasta ja voivotellaan omaa huonoa kohtaloa. Itse jokinen läskinsä on hankkinut ja taudit sen mukana, turha sitä on sitten surkutella. En voi sielää lihavia, laiskoja ja itsekurittomia ihmisiä.
Toivottavasti en koskaan joudu sinun hoidettavaksesi. Tuntuu, että jotain on mennyt pahasti pieleen joko koulutuksessasi tai sitten olet lopen uupunut/kyllästynyt työhösi. Nimimerkistäsi sanoisin, että kaunis voit olla, sitä on vaikea näkemättä kiistää, mutta viisas et todellakaan ole.
Leikkaukset ja anestesia on aina riski kaiken kokoisille. Epäilen vahvasti, ettet ole ainakaan sairaanhoitaja, ehkä välinehuoltaja, jos sitäkään.
Edelleenkin mua huvittaa nuo sairaanhoitajat, muka korkea-astetta. No jos valtiovalta oli niin tyhmä että muutti sairaanhoito-opistot joksikin ammattikorkeiksi niin lopputulos on tuo. Ja tämä hoitsu on todennäköisesti sairaalassa lähinnä kuolaamassa komeiden mieslääkäreiden perään.
Entä jos potilaana olisi lihava, joka ei valittaisi? Ei mitään nirinää ja narinaa, ei vaatimuksia, ihan tavallinen potilas, joka nyt vaan sattuisi olemaan yli satakiloinen? Jos tämä potilas tulisi ja tyytyisi kaikkeen mitä hoitohenkilökunta hänelle ehdottaa/määrää, niin olisitko sitten tyytyväinen tähän potilaaseen?
Vai ottaisitko hänet siltikin silmätikuksesi, koska hänellä on näkyvä ja itseaiheutettu ongelma ja lihavien inhoaminen on "luvallista". Voitko varmuudella sanoa, että et samalla tavalla inhoa esim. anorektikkoa tai vammautunutta potilasta, joka myös vaatii jotain erityistä hoitoa. (Vammakin voi olla itse aiheutettu).
Hyvä kysymys! Tuo kaunis ja viisas on luultavasti niin kyllästynyt ja uupunut työhönsä, että sama vaikka sillä makaisi hylje sängyssä, saman kohtelun saisi.
On näitä nähty, itse potilaana, potilaan omaisena, sairaalassa työssä, että kaikki ei vain yksinkertaisesti sovi sairaalatyöhön. Ihan sama, mitä he siellä tekevät. Aivan tavallinen alusastian pyyntö voi päivystyksessä saada aikaan pienimuotoisen raivarin, kun sitä ensin pyytää yhdeltä hoitajalta, joka ei olekaan potilaan omahoitaja, sitten toiselta, vielä kolmannelta ja lopuksi sanoo jollekin, että jos nyt ei sitä alusastiaa saa, pissat on sängyssä.
Sitten sitä lähdetään helmat liehuen ja mutisten hakemaan alusastiaa ja hyvä, ettei ensin kalauteta alusastialla potilaan omaista ja vielä potilastakin päähän, ennen kuin alusastia löytää oikean paikan. Ja potilaan pitäisi olla niiiiin onnellinen tästä "huomaavaisuudesta".
Sitäpaitsi, jos ihminen on kipeä, sitä sattuu ja silloin valittaa ihan niitä omia kipuja. Vaan sillä ei tässä nykypäivän tehokkuusajattelussa ole mitään väliä. Ylös ja ulos, on monen sairaalan päivystyksen motto, ja hoitohenkilökunta pitää potilaita välttämättömänä pahana häiritsemässä työvuoroaan. Ei siinä ole koolla väliä, kaikki saa saman kohtelun eli yhtä huonon!
provon heitit.Et edes ole mikään hoitaja.Saitko tyydytyksen typerästä kirjoituksestasi ?
koska minäkin olen hoitsuna leikkurissa.
Missä leikataan myös ylipainoisia ihmisiä.
Pritsit kestää 200kg tänäpäivänä joten missähän sairaalassa sinä mahdat työskennellä?
tottahan on,ihmiselle itselleen on helpompaa jos hän pystyy laihduttamaan itseään,tosin aina se ei ole mahdollista.
kuitenkin sinun kommenttisi oli pöyristyttävä,jos sinä hoitsuna kirjoittelet tuollaista tänne näiden ihmisten kommenttien väliin.
Juuri sinulta pitäisi löytyä sitä ymmärrystä erilaisille ihmisille.
valehdella itse. Kyllä se on painokelvotonta tekstiä, mitä varsinkin kirurgit latelevat lihavista leikkauspotilaistaan. Missäpä itse mahdat työskennellä,kun sieltä noin ymmärrystä löytyy...Taisitkin kirjoittaa vain näiden lihavien mieliksi täällä, JOS siis olet hoitaja.
en missään nimessä kirjoittanut eilistä kenenkään iloksi.
Helsingissä työskentelen töölössä,jos se kertoo sinulle jotain.
ehkä kielen käyttö ei aina ole niin asiapitoista,mutta ei siellä ketään läskien takia haukuta.
Joten ystävyydellä myös sinulle.
...ole ees lihava. 105 kg? Antasin mitä vaan jos voisin olla joku 100 kilonen. painoo on 152 kg. Joskus ala-asteella painoin noin vähän. Mut totuus on et jos painoo on jotain 150 kiloo niin alkaa jo tulla aika lailla kommenttia.
Niin en omasta mielestänikään ole mitenkään järkyttävän lihava. Mutta näitten palstojen perusteella kolminumeroinen luku kg:n edessä on sama kuin "hirviö, jolla ei ole mitään elämää":) Itselläni on ihan normaali elämä, laihduttamiseen motivoi ainoastaan se, että vaatteita on vaikea löytää edullisesti ja jalat on joskus kovilla.
Olen painanut enimmillään 117 kg, sitä ei kestänyt kauan, mutta tajusin kyllä silloin, että jos vielä lihon paljon lisää, niin vakavia terveysvaikutuksia alkaa tulla. Silloin se motivoi laihduttamaan jonkin verran. Nyt on mennyt pitemmän aikaa näissä kiloissa.
Sinun kannattaisi nyt jättää ne kommentit sivuun ja miettiä ihan kaikessa rauhassa, miten saisit painon laskuun. Sinun ei tarvitse antaa mitä vaan ollaksesi 100-kiloinen, korjaat vain jonkin verran ruokavaliotasi sellaiseen suuntaan, että laihtumista tapahtuu. Onnea matkaan, kyllä se onnistuu! Vaatii sinulta herkkää korvaa omalle kehollesi/psyykellesi, että opit kokonaisvaltaisesti ymmärtämään omia tarpeitasi ja uskallat myös todelliset tarpeesi tyydyttää muulla tavoin, kuin syömällä liikaa.
ihminen on sinut oman kroppansa kanssa.
Jokin 10 kg ei ole vielä paha, eikä tappavaa.
Itse 190 pitkänä äijänä tykkäisin, kun naiskaveri olisi mieluummin pehmeä, kun anorektikko. Painan 89kg, enkä harrasta oikein mitään liikuntaa. Silti ei hävetä uimarannalla. Paino on pysynyt tuossa jo vuosia.
[email protected], jos joku haluu vaihtaa ajatuksia.