Tälle palstalle kirjoittavat aikuiset voisivat vähän miettiä että aika on vähän muuttunut sitten 80-luvun. Nuorten viesteihin vastataan usein jotenkin näin: "Tuossa iässä minä olin käynnyt töissä jo monta vuotta ja muuttanut pois ajat sitten". Ensinnäkin nykyään ei oteta ketään teiniä ihan helposti minnekkään raksalle tai kassalle helposti. Jos nuorella ei ole työtä se ei tarkoita että hän hän olisi laiska kermaperse. Itse yritin viime kesänä haakea 16 eri kesätyöpaikkaan ja kaikista tuli kieltävä vastaus vaikka aloitin haun ajoissa. Työpaikat nuorille ovat kiven alla nykyään.
Tälle palstalle kirjoittavat aikuiset.
Kake.
5918
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
näinhän se on. maailma muuttuu kovasti 20 vuodessa. valitettavasti vanhemmat eivät sitä ymmärrä. Minusta muutenkin tuntuu että 90-luvun alusta lähtien kaikki on alkanut menny huonompaa suuntaan. Puhumattakaan 2000-luvusta. Kuusi vuotta on jo aikaa kun alettiin puhumaan tietokoneiden sekaisin menosta ja lopun alusta... ja nyt, 2006, pian 2007 tuntuu että maailma menee koko ajan huonompaa suuntaan, välillä pelottaa elää.
Nyt menee niin huonosti 2000 luvulla? Ja mikä on niin pelottavaa että pelottaa elää? Töitä saa aivan varmasti jos ei ole vaan niin nirso sen paikkansa kanssa.. Jopa kouluttamattomat aikuiset saa töitä aika hyvin.
Minun vanhempi tyttäreni on 15 v .Haluaisi kesätöitä mutta on vaikea saada kun ei ole suhteita. Kuukausi raha on meillä 25e jolla nykypäivänä ei saa mitään. Onnea työn hakuun !!!
Mä oon töissä. 15 w. Kaikki lomat ja viikonloput ja jos ei jaksa mennä kouluun niin sit töihin. PItää hakee oikeesta paikasta ja käyttää suhteita hyödyksi. On muuten hvyä palkkaki.
...niitä suhteita ei ole??? itsekkin olen lukion ekalla ja vasta muuttanut paikkakunnalle ja ei varmasti ole minkäänlaisia suhteita!!! tarvisi töitä viikonlopuiksi ja lomiksi???ja kauppaan olen hakenut mutta olen vasta 16 ja kassalle en pääse ja hyllyjen täyttäjiä ei kuulemma tarvita viikonloppuisin, mutta toisaalta on niin raskasta samana päivänä käydä töissä ku pääsee koulusta joka päivä neljältä
ja päivä päättyisi yhdeksältä ja kuitenkin kun olen lukossa joudun panostamaan koulunkäyntiin 110% että siitä selviäisi kunnialla läpi:D