Keskusta on mädäntynyt, rotujen sekoittumista edistävä puolue. Perussuomalaisten ehdokkaina on useita Suomen Sisun kannattajia. Kansamme tulevaisuutta ajatteleva suomalainen, älä äänestä sellaisia puolueita jotka kannattavat kulttuurien ja rotujen sekoittumista – näitä ovat mm. sosialistipuolueet, kokoomus ja keskusta. Varmistat lastesi ja heidän jälkeläistensä suomalaisuuden säilymisen äänestämällä Suomen Sisun periaateohjelman hyväksyneitä perussuomalaisia.
Suomen Sisu vastustaa kansojen sekoittamista luonnottomalla tavalla keskenään. Suomen Sisu on moderni kansallismielinen liike, joka pyrkii vahvistamaan tervettä kansallista ja kulttuurista itsetuntoa.
Haluamme suojella suomalaista ympäristöä ja elintapaa sekä toimia aktiivisesti rajattoman maahanmuuton kaltaisia uhkia vastaan.
Me uskomme, että jokaisella kansalla ja kulttuurilla on oikeus olemassaoloonsa ja oikeus hallita itseään.
Kansallismielisyyden ja kansainvälisyyden välillä ei vallitse ristiriitaa. Luja identiteetti on paitsi suuri henkilökohtainen voimavara, myös avain muiden kulttuurien ja kansojen kunnioittamiseen ja ymmärtämiseen.
Ihmiskunnan luonnollisen monimuotoisuuden hävittäminen monikulttuurisuuden harhaanjohtavalla nimellä on loputtava. Kansoja ei saa tarkoituksellisesti sekoittaa keskenään eikä tuhota historiallisesti kehittyneitä kulttuureita korvaamalla ne globaalilla alakulttuurien kirjolla. Kansoja ei saa alistaa ylikansallisille taloudellisille arvoille.
Kansallismielisyyden perustan muodostaa oman paikkamme ymmärtäminen yhtenä lenkkinä aina ensimmäisistä esivanhemmista viimeisimpään jälkeläisten jälkeläiseen asti. Tämän vuoksi meidän on kunnioitettava esivanhempiemme vuosituhansien aikana tekemää työtä ja luomaa kulttuuria ja siirrettävä tämä perintö lapsillemme antamatta lyhytnäköisten mielijohteidemme muuttaa sitä pysyvästi. Meidän on tämän päivän teoilla turvattava jälkeläistemme elinmahdollisuudet ja oikeus kansalliseen identiteettiin.
Epäkansallisen hallinnon välttämiseksi on suomalaisten oltava ylpeitä omasta kansallisuudestaan ja kulttuuriperinnöstään. Epävarmojen hallitsijoiden pyrkimykset imeä vieraita vaikutteita "täydentämään" omaa kulttuuriamme ovat rikoksia kansakuntaa vastaan. Lyhytnäköinen muotivillitys ei saa korvata omaa historiaamme. Kansallisylpeyttä saamme menneiden ja nykyisten sukupolvien työstä ja menestyksestä. On oikein arvostaa omia juuriaan ja yhteisöään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
se on myytävänä. RAHAA ON.
Miksi tästä politiikkaforumista ( kaikkien osiensa kohdalta ) on tullut uusnatsien myllerryskenttä? Täältä ei edes poisteta avoimesti juutalaisvihamielisiä rasistisia kommentteja, valvonta ei toimi ja viestit kaikkien puolueiden palstoilla ovat pelkkää vihapropagandaa.
Ihmettelen suuresti.
Mutta me tiedämme näiden vihanlietsojien mielipiteet EIVÄT edusta Suomen kansan enemmistön mielipiteitä.
t. punamullan ystävä ja demari
ovat raukkoja, joiden oma elämä on mennytpois raiteiltaan, pitää olla joku johon purkaa pahaa oloaan.