TDM porukat joukolla Jänkhälle Jytistämään

Eri yhteyksissä on vilahdellut innokkuutta perustaa TDM kokoomtuminen. Se onnistuisi mainiosti jo paikkansa vakiinnuttaneen Jänkhällä Jytisee- tapahtuman yhteydessä, ikään kuin omana merkki kokoontumisena! Tapahtumasta on hyvät sivut omalla nimellään. Ajankohta on elokuu ja paikka Saariselkä.

Olen ollut kaksi kertaa mukana ja nähnyt yhden käden sormin laskettavan määrän TDM- porukkaa (850 ja 900) mukana. Tämä on todella yllättävää, koska kyseessä on varsin suorituskykyinen kalusto.

Katsotaan miten tämä asia alkaa elää TDM- porukoiden keskuudessa ja jatketaan suunnitelmaa mikäli keskustuluun sadaan pituutta.

P.S: Saariselältä voi tehdä päiväreissun motoristin paratiisiin KAAMASENTIELLE, joka vie kohti Näätämöä, moitteetonta päällystettä pitkin. Kävin menneenä kesänä ja menen uudelleen -07. Ne mutkat jäi mieleen.
0390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


OLENKO JÄLLEEN AINOA ? ? ? kirjoitti:

Eri yhteyksissä on vilahdellut innokkuutta perustaa TDM kokoomtuminen. Se onnistuisi mainiosti jo paikkansa vakiinnuttaneen Jänkhällä Jytisee- tapahtuman yhteydessä, ikään kuin omana merkki kokoontumisena! Tapahtumasta on hyvät sivut omalla nimellään. Ajankohta on elokuu ja paikka Saariselkä.

Olen ollut kaksi kertaa mukana ja nähnyt yhden käden sormin laskettavan määrän TDM- porukkaa (850 ja 900) mukana. Tämä on todella yllättävää, koska kyseessä on varsin suorituskykyinen kalusto.

Katsotaan miten tämä asia alkaa elää TDM- porukoiden keskuudessa ja jatketaan suunnitelmaa mikäli keskustuluun sadaan pituutta.

P.S: Saariselältä voi tehdä päiväreissun motoristin paratiisiin KAAMASENTIELLE, joka vie kohti Näätämöä, moitteetonta päällystettä pitkin. Kävin menneenä kesänä ja menen uudelleen -07. Ne mutkat jäi mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu