Miksi häpeän aina turhia pikku asioita? Tulee sellaisia hetkiä, että häpeän koko olemassa oloani, ilman kummempaa syytä.
Voin koko loppumatkan bussissa murehtia että voi kun sanoin hiljaa/typerällä äänellä huomenet tuolle kuskille.
Voin mielessäni vaipua maan alle kaupungilla sen jälkeen kun olen törmännyt johonkin tuttuun ja vaihtanut muutaman sanan. Käyttäydyin varmasti jotenkin oudosti.
Yksi juttu mitä olen kauan hävennyt (se aina välillä juolahtaa mieleeni), on se kun kerran juoksin bussin takia keskellä tietä ja vieläpä minihameessa (ja silti myöhästyin siitä).
Miten tälläisistä raastavista muisteluista voisi päästä eroon ja olla välittämättä?
Voin koko loppumatkan bussissa murehtia että voi kun sanoin hiljaa/typerällä äänellä huomenet tuolle kuskille.
Voin mielessäni vaipua maan alle kaupungilla sen jälkeen kun olen törmännyt johonkin tuttuun ja vaihtanut muutaman sanan. Käyttäydyin varmasti jotenkin oudosti.
Yksi juttu mitä olen kauan hävennyt (se aina välillä juolahtaa mieleeni), on se kun kerran juoksin bussin takia keskellä tietä ja vieläpä minihameessa (ja silti myöhästyin siitä).
Miten tälläisistä raastavista muisteluista voisi päästä eroon ja olla välittämättä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tutulta kuulostaa. Minulla sattuu olemaan erityisen hyvä muisti, ja pidän sitä lähes kirouksena. Muistan siis vuosien takaisia sanomisiani ja tekemisiäni, joita ei varmasti kukaan muu muista, mutta joita häpeän edelleen niin että tahtoisin vajota maan ytimeen.
Koomisinta tosiaan on, etten ole luultavasti näissä tilanteissa tehnyt mitään häpeämisen arvoista. Jos kaveriporukassa puhumme jostain asiasta, minä kommentoin sitä ja tämän jälkeen vaihdetaan heti puheenaihetta, olen varma, että sanoin jotain anteeksiantamattoman typerää. Mieleeni toki juolahtaa, että puheenaihe ehkä vaihtui aivan luonnollisesti, mutta silti päivien kuluttua häpeän edelleen naama punaisena.
Kaikkein eniten häpeän tietysti itseni "nolaamista" ihastuksieni edessä. Nämä asiat eivät jätä minua rauhaan, vaan kummittelevat mielessäni heikentäen itsetuntoa, vaikeuttaen ihmiskontakteja ja heikentäen elämänlaatua kokonaisuudessaan. Kysymys ei siis lopulta ole pienestä asiasta, vaikka häpeämäni asiat pieniä ja turhia ovatkin.
Olen melko hiljainen ja varautunut, ja tämä korostuu sitä mukaa mitä suuremmassa/vieraammassa ryhmässä olen. Ehkä pitäisi joskus kerta kaikkiaan unohtaa itsensä ja puhua mitä mieleen tulee, mitään välittämättä. Vaikuttaa raa'alta, mutta muuta keinoa en omalle kohdalleni keksi.
(Varmaankin kohta häpeän tämän viestin lähettämistä, varsinkin jos tähän ei kommentoida :D)
Kirjoitit asiaa joten ei tarvitse hävetä tätä´kään! ;)