ihmettelen miten jotkut naiset kokevat vauvansa vieraaksi heti synnytyksen jälkeen.(onneksi näitä on harvassa,mutta kuitenkin..)
aivan kuin he olisivat raskausaikana naivisti ajatellet ,heillä on pyöreä maha,eivätkä että siellä kasvaa ja kehittyy heidän oma ihana lapsi.
ovatko tälläiset äidit juuri niitä jotka masentuu,kun joutuvat olemaan synnytyksen jälkeen kahden vauvansa kanssa suurinman ajan ,eivätkä pääse töissä pätemään,juoruilemaan työkavereiden kanssa ja hienostelemaan uusilla vaatteilla?
hormonella voi toki olla osa syy raskaudenjälkeiseen masennukseen.mutta suurin syy on varmasti naisen kypypsymättömyys,ei osaa rakastaa itseään,niin ei omaa lastakaan.nämä naiset eivät osaa olla itsekseen, koko ajan täytyy olla toinen aikuinen läsnä,silloin he tuntevat itsensä eheiksi.yksin he eivät osaa olla.
kun siis tarkoituksella aikoo äidiksi,kannattaisi opetella ensin olemaan ihan itsekkseen ja rakastamaan itseään.
lapsen kanssa kun ei tarvitse eikä saa esittää muuta kuin on,eikä lapsen kanssa tarvitse päteä.
lasta pitää rakastaa ja nauttia omasta olostaa vauvan kanssa.
jos äitialkaa kotona pätemään kuin töissä,ilma piiri on kireä ja parisuhdekin alkaa kärsiä.
ottakaa naiset,äidit rennommin äitiys,ei teidän tarvitse esittää mitään.
se on tärkeintä että rakastatte vauvaa,lastanne,olette lapsen kanssa yhdessä,pidätte lapsen puhtaana ja kylläisenä.ei se sen kummenpaa ole,turha panikoida ja ahdistua ja sitten masentua.
aivan kuin he olisivat raskausaikana naivisti ajatellet ,heillä on pyöreä maha,eivätkä että siellä kasvaa ja kehittyy heidän oma ihana lapsi.
ovatko tälläiset äidit juuri niitä jotka masentuu,kun joutuvat olemaan synnytyksen jälkeen kahden vauvansa kanssa suurinman ajan ,eivätkä pääse töissä pätemään,juoruilemaan työkavereiden kanssa ja hienostelemaan uusilla vaatteilla?
hormonella voi toki olla osa syy raskaudenjälkeiseen masennukseen.mutta suurin syy on varmasti naisen kypypsymättömyys,ei osaa rakastaa itseään,niin ei omaa lastakaan.nämä naiset eivät osaa olla itsekseen, koko ajan täytyy olla toinen aikuinen läsnä,silloin he tuntevat itsensä eheiksi.yksin he eivät osaa olla.
kun siis tarkoituksella aikoo äidiksi,kannattaisi opetella ensin olemaan ihan itsekkseen ja rakastamaan itseään.
lapsen kanssa kun ei tarvitse eikä saa esittää muuta kuin on,eikä lapsen kanssa tarvitse päteä.
lasta pitää rakastaa ja nauttia omasta olostaa vauvan kanssa.
jos äitialkaa kotona pätemään kuin töissä,ilma piiri on kireä ja parisuhdekin alkaa kärsiä.
ottakaa naiset,äidit rennommin äitiys,ei teidän tarvitse esittää mitään.
se on tärkeintä että rakastatte vauvaa,lastanne,olette lapsen kanssa yhdessä,pidätte lapsen puhtaana ja kylläisenä.ei se sen kummenpaa ole,turha panikoida ja ahdistua ja sitten masentua.
Vastaukset 17
Vanhimmat
samalla kun harjoittelet sitä yksin oloa, niin opettelepa kirjoittamaan.
Miksei palstasheriffi puutu kun aina ollaan niin ilkeitä nimimerkin suojassa?
Sama henkilökö joka palstalla esim. isät ja äidit?
joko mies, lapseton tai todella tyhmä ja ajattelematon ihminen.
tuon olisin halunnut sanoa itsekkin koska olen huomannut saman asian.
mutta me kaikki ei olla mitään automaattisia äidillisyyskoneita.
mekin hankittiin vajaa 10 vuotta sitten eka lapsi, kun tuntui, että se siihen elämäntilanteeseen sopi. kummallakaan ei ollut mitään vauvakuumetta, ei ylenpalttista lapsirakkautta (oikeastaan mä en oo koskaan tykännyt lapsista). mä olin raskausaikana kiinnostuneempi meidän koiranpennuista.
ja kun se muksu sieltä tupsahti, niin se vaan oli. en mä ainakaan tuntenut mitään ylenpalttista äitiyden onnea ja kauheaa rakkautta siihen. sitä hoiti vähän kuin velvollisuudesta.
mutta mutta. pikkuhiljaa sitä huomasi, että muksu onkin tärkein asia elämässä ja sitä rakastaa ihan hirvittävästi.
sen jälkeen niitä lapsia tupsahti vielä 3 ja kaikkien kanssa sama juttu - se kiintymys ja rakkaus tulee vähitellen.
että me ollaan erilaisia. mutta se on vissi juttu, että joka äiti lastaan rakastaa. vaikkei ihan ehti vastasyntyneenä, niin siitä pikkuhiljaa sitten.
En minäkään kokenut eikä moni tuttunikaan ole kokenut mitään ahaa-elämystä vauvan synnyttyä. Eiköhän meistä jokainen ole kuitenkin ollut äitiyden hehkua täynnä koko raskausajan ja jokainen rakastaa lastaan enemmän kuin mitään muuta. Ensiajatukset tytöstä olivat, onpas se limainen ja aamulla että onpa se vähän oudon näköinen. Neiti vaan söi ja nukkui ja minä ihmettelin ihastuneena, että tässä se nyt on, kauan odotettu nyytti. Tuntui jotenkin epätodelliselta - ehkä se johtui juuri siitä, kun onnen tunne oli niin suuri että sitä ihmetteli, että onko tämä todellista ja oli sen takia hämmentynyt ihan alussa. Kyllä minä häntä olen rakastanut jo plussasta lähtien, mutta en ollut minkään rakkausnirvanan vallassa hamuilevana heti ponnistusvaiheen päätteeksi.
täysin samaa mieltä jihuuun kanssa..
Huvittaisi tietää mistä tämänkin "viisauden" olet keksinyt.
ei se sen kummenpaa ole,turha panikoida ja ahdistua ja sitten masentua.
Ihan kuin ihminen tarkoituksella masentuisi? Suosittelisin, kun et asiasta mitään tiedä, että olet ihan vaan hiljaa.
synnytyksen jälkeinen masennus ei ole ollenkaan harvinaista äideillä joilla raskaus on saatu alkamaan pitkien ja rankkojen lapsettomuushoitojen jälkeen? Jotenkin luulisi että he olisivat täydellisen valmistautuneita lapsen saamiseen.
Mielestäni teoriasi hieman ontuu.
Vaikutatkin tekstissäsi tosi lämpimältä äidiltä. Kiva alkaa arvosteleen äitejä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Olet varmaan joku psykologi, kun noin hienosti tiedät, mistä sekin johtuu...
Tosin tämä sun tekstisi taisi olla provo, ei kukaan täysjärkinen VOI kirjoittaa noin! Siltikin voisit miettiä pari kertaa, ennenkun tuut provoileen näinkin arasta aiheesta. Otsikkosi oli todellakin hämäävä. Masentunut äiti/kylmä äiti, pikkusen eri asia.
Minä en ole rakastanut ketään lapsistani vielä siinä vaiheessa kun olemme kotiutuneet sairaalasta. Ja tämä kuopus, joka joutui puolen tunnin ikäisenä teholle ja oli siellä 6 päivää, tuntui suorastaan vieraalta kun viimein sain hänet kotiin. Siitä huolimatta olen oppinut rakastamaan heitä kutakin omalla tavallani.
Tiesitkö, "lämmin äiti", että rakkaus on tunne, ei se tule pakottamalla, eikä kukaan voi päättää että rakastaa, edes itseään.
Minulla on ollut kaikki raskaudet vaikeita, ja keskenmenojakin on ollut, eli olen pelännyt menettäväni lapseni, viimeksi silloin kun pieni vauva joutui sinne teholle. Ehkä minä vain en uskalla antaa itselleni lupaa rakastaa lastani ennen kuin voin luottaa siihen, että saan pitää hänet.
Ja minulle soitti eräs vaikeasti sairaana syntyneen lapsen äiti jo sairaalaan toisena päivänä ja puhui asiasta. Oli itsekin kokenut saman. Olin ehtinyt jo itseäni syyllistää, kun ei se rakkaus vauvaan syttynytkään. Olin toki nähnyt lapseni, saanut hiukan koskeakin, mutta olin hirveän järkyttynyt, kun kaiken piti olla ihan hyvin kun synnyttämään lähdin. Sitten siellä teholla olikin odottamassa kaikkien piuhojen ja koneiden ympäröimä lapsi. Lapsi näytti kertakaikkiaan tosi sairaalta ja kärsivältä, minua pelotti ihan hirveästi tulevaisuus, koska vaurioden vakavuus ei ollut silloin tiedossa. Ensimmäinen tunne oli se, että ajattelin ettei tuo voi olla minun lapseni. Kysyin jopa hoitajalta asiaa, joka kyllä näin jälkeenpäin tuntuu vähän nololta.
Itsekin olin hyvin huonossa kunnossa, en pystynyt kävelemään, olin kipupumpussa kiinni, ja täysin muiden armoilla. Asennon vaihtamiseenkin tarvitsin apua.
Mutta kyllä tätäkin lasta rakastan nykyään kuin muitakin lapsiani. Alku oli pahin, mutta pikku hiljaa kun sain lapseen tutustua ja häntä hoivata niin alkoi elämä normalisoitumaan.
RÄYH!
Sinulla ei selvästikään riitä elämänkokemusta taikka tietoa, jotta voisit puhua asiasta!
"ihmettelen miten jotkut naiset kokevat vauvansa vieraaksi heti synnytyksen jälkeen"
Moni nainen kokee rakkauden lapseensa kehittyvän ajan kanssa, ei se ole läheskään aina rakkautta ensi silmäyksellä vaikka vauvaan kiintyykin jo raskauden aikana.
"aivan kuin he olisivat raskausaikana naivisti ajatellet ,heillä on pyöreä maha,eivätkä että siellä kasvaa ja kehittyy heidän oma ihana lapsi."
Tuskimpa vain, mutta asian konkretisoiminen ei aina ole niin helppoa, vaikka onkin raskaudesta ja vauvastaan onnellinen..
"ovatko tälläiset äidit juuri niitä jotka masentuu,kun joutuvat olemaan synnytyksen jälkeen kahden vauvansa kanssa "
Tuskin, silloin todella moni ystävänikin olisi masentunut... Ja yli puolet ensisynnyttäjistä..
"..eivätkä pääse töissä pätemään,juoruilemaan työkavereiden kanssa ja hienostelemaan uusilla vaatteilla? "
Minä en tehnyt mitään näistä ja sirastuin silti masennukseen esikoiseni jälkeen.
Työssäni ei ole mitään pätemisen tarvetta, en ole johtavassa asemassa, mutta työskentelen lasten parissa. En harrasta juoruilua, ja uusia vaatteitakaan en osta kuin muutaman kerran vuodessa...
"hormonella voi toki olla osa syy raskaudenjälkeiseen masennukseen."
melkoisen isokin syy...
"mutta suurin syy on varmasti naisen kypypsymättömyys,ei osaa rakastaa itseään,niin ei omaa lastakaan."
Hyvinpä niputat kaikki, edes tuntematta heitä...
Mitä idioitismiä... :/
Minulla on aina ollut hyvä itsetunto ja pidän itsestäni sellaisena kuin olen. Edes raskauden jälkeiset kilot eivä ole sitä hetkauttaneet suuntaan taikka toiseen...
Ja minä rakastan lastani enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Niinkuin muuten suurin osa niistä muistakin jotka masennuksesta kärsivät..
"nämä naiset eivät osaa olla itsekseen, koko ajan täytyy olla toinen aikuinen läsnä,silloin he tuntevat itsensä eheiksi.yksin he eivät osaa olla."
Höh, tuokaan ei päde minuun... Minä kun satun viihtumään yksin (yksiolo on aivan ihanaa välillä)taikka kaksin lapseni kanssa..
Entäs vapaaehtoisesti yksinhuoltajuuden valinneet, jotka masentuvat?
"lasta pitää rakastaa ja nauttia omasta olostaa vauvan kanssa. "
Ihanko totta!!Miten nautit jos olet masentunut...?
"jos äitialkaa kotona pätemään kuin töissä,ilma piiri on kireä ja parisuhdekin alkaa kärsiä. "
Sellaisia ihmisiä tunnen muutaman, he tekivät sitä jo ennen lapsen tuloa, mutta kumpikaan heistä ei ole masentunut, teoriasi pissii... ;/
"ottakaa naiset,äidit rennommin äitiys,ei teidän tarvitse esittää mitään. "
Ei ole tapana esittää..
Ja nytkään en aioi esittää etten olisi äkäinen viestistäsi, sillä se on täyttä puppua!
"turha panikoida ja ahdistua ja sitten masentua. "
En ole koskaan panikoinut lapsenhoidon takia, se on sujunut kyllä ihan omalla painollaan alusta asti..
Lähinnä minua ahdistaa tuollaiset mistään mitään tietämättömät ihmiset jotka tulevat muita neuvomaan kuin tietäisivät asiasta jotain!ärh!
Parhaassa tapauksessa saat jonkun raasuparan masentumaan kahta kauheammin tällä pirun arvostelukirjeelläsi, todella hienoa sinulta..
Ja voin kertoa, että tämä ei ole mitään masennuksen aigeuttamaa agressiota, en ole hetkeen enää ollut masentunut, mutta sen kokeneena sekä pariin kertaan läheltä nähneenä kehottaisin sinua pitämään sen suusi supussa ja puhua vain asioista joista ehkä jotain tiedätkin.. Idiootti..
jutussasi ollut yhtään asiaa! lapsen hankkimiskysykykset ja miten lapsen kanssa jaksaa,pitää ajatella ennekä ehkäisyn jättää pois!
Jos olet tunnekylmä ja noin ilkeä ihminen,älä tee lapsia. Halusin kovasti lapsia ja tein niitä. Hyvin olen pärjännyt niiden kanssa.Ilman isovanhempia, tukiperheitä tms. Rakastan yli kaiken lapsiani. Isä hylkäsi meidät kun lapset oli alle 3 v.Eikä tapaa lapsiaan. Uusi perhe tärkeä vain hänelle.
Minusta taas tuosa vuodatuksessa oli erittäin hyvä pointti. Myös masennuksen kokeneena ja onnellisena äitinä siitä huolimatta sanon sinulle; NYT NUPPI UMPEEN.
"lapsen hankkimiskysykykset ja miten lapsen kanssa jaksaa,pitää ajatella ennekä ehkäisyn jättää pois! "
Sinulla ei tosiaan taida olla kaikki "pullot korissa"? Onko sinulla kristallipallo joka toimii? Mrillä muilla kun ei ole. Masennus ei ole tyytymättömyyttä tai ikävää luonnetta, se on sairaus jonka synnytys ja siihen liittyvä kriisi usein laukaisee. Helvatun tollo... omasta jaksamisesta ei tiedä ennen kuin se tilanne on päällä. Kukaan jolla ei lasta ole ollut, ei osaa täysin realistisesti kuvitella mitä vauvanhoito ympäri vuorokauden on, ja ei pysty vaikuttamaan masennusken syntyyn juuri ollenkaan. Täydellisen onnelliset äiditkin masentuvat! Niinkuin minäkin, halusin vauvan, vaikeuksien kautta sain sellaisen, olin onneni kukkuloilla ja mikään ei ollut vialla. Sian toisenkin lapsen, olin siitä onnellinen ja kaikki oli niiiiin hyvin ettei paremmasta väliä. Ja kuitenkin masennuin. Ja lääkityksellä ja terapialla paranin.
Sinulla taitaa yhä olla se käsitys että masennus on vain hienompi sana tyytymättömyydelle. Pässi.
***
En oikein ymmärrä, mikä on tuon kirjoituksesi pointti, mutta saattaapa olla joki´n syy siihen, että miehesi ei jaksanut sinua. Taidat olla melko katkera. Äitiys ei ole mikään kilpailu, jossa paras on se, joka on vähimmällä avulla selvinnyt. Valitettavasti liian moni hakee (tai huolii) apua liian myöhään.
taas tulit tukemaan... :D
Juttujasi on kyl ilo lukea!
Vieläkö jaksat sen yhden sian kanssa vääntää?
Mun kohdalla se taisi jo luovuttaa...
Hänellä on kuulemma "parempaakin tekemistä" XD