Tästä on lukuisi oikeustapauksia. On myös ainakin kaksi tapausta jossa päälle ajettu poliisi on menehtynyt. Silloinkaan ei tuomittu murhasta vaan törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Vaikka oikeuskäytäntö on hyvin syyttäjien tiedossa he silti sitkeästi jaksavat syyttää murhan yrityksestä. Niin varmaan tässä Helsingin tapauksessakin tulee käymään. Tuomiota ei kuitenkaan tule murhan yrityksestä.
Vaikka oikeuskäytäntö on hyvin syyttäjien tiedossa he silti sitkeästi jaksavat syyttää murhan yrityksestä. Niin varmaan tässä Helsingin tapauksessakin tulee käymään. Tuomiota ei kuitenkaan tule murhan yrityksestä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lohi on niin hieno kala, että sitä kanttaa pyytää vaikka mitään ei sasikaan. Syyttäjien pitää myös hoitaa suhteitaan esitutkinnan tekijöihin.
sen nyt jo tiedät. Senkin sinä varmasti tiedät, että jos TAHALLAAN (vrt. tuottamus) ajaa toisen päälle, silloin ei voi syyllistyä tuottamukselliseen tekoon, vaan esim. törkeään pahoinpitelyyn/yritykseen.
Pääsääntöisesti joten ei poliisin autolla tappava helpolla pääse. Ei myöskään vaikka ei kuolisi, ehdotonta tulee.
Se Lauttasaaren juttu 1980 -luvulla, kun Suomi oli vielä kovasti suomettunut oli malliesimerkki.
Robalta kuulustelusta lähtenyt hörhö varasti heti ulos päästyään auton ja suunnisti Lauttiksen suuntaan. Poliisit kannoilla. Lauttiksessa sattui kuitenkin olemaan partio vastassa joka sulutti kadun. Poliisiautossa oli vilkku päällä ja auton luona olleet poliisimiehet näyttivät pysähtymismerkkiä. Rosvo ajoi tahallaan toisen poliisin päälle. Poliisi kuoli myöhemmin sairaalassa ja kiinni saatua rosvoa syyttäjä syytti murhasta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, sekä luvattomasta käytöstä.
Rosvo kuitenkin tuomittiin vain törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta 2 v. 3 kk:n vankeuteen.
Halvalla meni virkamiehen henki.
Tässä ero ammattkunnissa. Jos kunnon rosvon kaveri olisi noin tapettu ei välttämättä 2 v. 3 kk:n saunareissu olisi riittänyt.
Kuolemantuottamuksesta kun pääsee sakoilla tai muutaman kuukauden vankeudella.
STT-IA, 27.11.2006
Helsingin Puotilassa viikonloppuna tapahtuneen poliisien yliajon tutkinta on saanut uuden käänteen.
Poliisitutkimuksissa on paljastunut, että yliajosta ensiksi epäilty ja kiinniotettu olikin väärä henkilö. Nyt poliisin suojissa on toinen samanikäinen helsinkiläismies, joka on kuulusteluissa myöntänyt kuljettaneensa anastettua Honda-henkilöautoa tapahtumailtana.
Rikoskomisario Jari Kosken mukaan miestä esitettäneen vangittavaksi jo huomenna tiistaina.
Poliisipariskunta joutui anastetun auton ruhjomaksi kerrostalon pihamaalla Rantakartanontiellä lauantaina. Tapaus sattui sen jälkeen kun samassa talossa pariskunnan kanssa asunut henkilö ilmoitti autopaikalleen ilmestyneestä varastetusta autosta. Vapaalla olleet poliisit lähtivät selvittämään asiaa siviilipuvussa.
Vakavammin loukkaantunut miespoliisi on edelleen sairaalassa. Nainen kotiutettiin viikonloppuna.
Kosken mukaan poliiseja päästäneen kuulemaan vasta ensi viikolla.
ovat niin lyhyitä. Ammattikonnat tietävät ettei poliisia kannata lyödä. Asemalla selliin tulee useampi poliisi antamaan opetuksen joka ei hevillä unohdu!
on hakattu mustelmille?
Jos viaton on hakattu niin pyydetään anteeksi mutta kerrotaan että parasta pitää mölyt mahassa.
en yleensä näihin typeryysiin vastaa,mutta pakko kommentoida väitettyä poliisin rikollisten kohtelua. Mistä lienee tälläset kuvitelmat, etä poliisi voi mennä "selliin" hakkaamaan asiakasta yms??Ei varmaan tapahdu suomessa ainakaan enään..Joskus 20 vuotta sitten ehkä ollut mahdollista,mutta ei tänä päivänä..Muistetaan taas tosielämän ja tv.n poliisisarjat on erijuttu..
tuo vain sakkoja. Eihän sitä oleta että päälleajettu kuolee?
Se tappamisen tahto voi olla vaikea näyttää toteen autolla ajotapauksissa, ampuminen on eri asia.