täplänuolimonnin käytös

monnisto

monnit olivat kaksi ensimmäistä viikkoa todella aktiivisia ja uiskentelvatkin ympäri uutta akvaariota, imuroivat aktiivisesti leviä. nyt on vauhti loppunut ja monnit möllöttävät paikoillaan kaikki päivät, ruokakaan ei enää maistu samaan tahtiin; osa ruokanapin puolikkaista jää mätenämään paikoilleen. onko ko. monnit asettuneet taloksi ja päässeet omaan rytmiinsä vai pitäisikö huolestua? terveiltä näyttävät päällisin puolin..

5

366

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fish KING

      Kerro hoitorutiineistas... vedenvaihdot, vesi arvot numeroina!
      Kalasto kaikkinensa?

      • monnisto

        vesiarvot:

        nitraatti n. 10
        nitriitti 0
        GH yli 6
        KH n. 3
        Ph 6,8

        aivan, liuskatesti..

        Vaihdan vettä kerran viikossa, noin 1/3; 20l 50l:sta. Joka toinen viikko laitan veteen kasviravinteen. Akva on siis 50 litranen. 8 inkkaria näiden kolmen monnin kaverina, ei muuta. vähän olivat näköjään ruokaansa levitelleet mutta osa on edelleen hajoamassa pohjalla. jokaisella monnilla on myös vakiopaikkansa jossä möllöttävät, viihtyneet niissä jo pitemmän aikaa.

        piileskely sai alkunsa viime vedenvaihdon jälkeen..liian suuri vaihto?


      • fish KING

        tuo lämpötila vielä?

        Nitraattia kuitenkin on, missä nitraatti on maksimissaan ennen veden vaihtoa?
        Tuleeko nitriittiä ollenkaan?

        Kalastoa ei ainakaan ole liikaa... ei ne otot aina aktiivisia ole, uskon ettei ole mitään hätää, tarkkaile tilannetta ja kerro nuo puutteet sekä mittaa nitraatti ennen seuraavaa veden vaihtoa.

        Itse vaihtaisin tuon kokoiseen akvaarioon kahdesti vettä viikossa tuon kolmanneksen.


      • monnisto
        fish KING kirjoitti:

        tuo lämpötila vielä?

        Nitraattia kuitenkin on, missä nitraatti on maksimissaan ennen veden vaihtoa?
        Tuleeko nitriittiä ollenkaan?

        Kalastoa ei ainakaan ole liikaa... ei ne otot aina aktiivisia ole, uskon ettei ole mitään hätää, tarkkaile tilannetta ja kerro nuo puutteet sekä mittaa nitraatti ennen seuraavaa veden vaihtoa.

        Itse vaihtaisin tuon kokoiseen akvaarioon kahdesti vettä viikossa tuon kolmanneksen.

        26 astetta lämmmintä. nitriittiä tuli n. 1-5 ennen toissakerran vaihtoa. ennen tätä viimesintä vaihtoa (to:na) ei muistaakseni nitriitit olleet nousseet. mutta vesi oli vaihettaessa jo aika vihreetä ja likasen olosta.


    • Rihma

      Juu, vastaa edellisiin kysymyksiin ja kerro lisäksi millainen suodatus sulla on altaassasi?
      Paljonko altaassa on lämpöä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      379
      1461
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      65
      971
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      915
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      91
      913
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      69
      875
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      619
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      614
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      595
    Aihe