TV:ssä on mainostettu viime aikoina Skorppionikuningasta Muumion tapaisena suurena seikkailuna. Siinä mielessä vertailu on toki oikeutettu, että molemmat tukeutuu kovasti erikoistehosteisiin ja tietokoneella luotuihin efekteihin. Samoin tarina on Muumioiden tapaan ohut kuin perskarva ja suoraan sanoen yhtä mielenkiintoinenkin.
Ei skorppionikuningas aivan toivoton leffa ole, siinä on omat hetkensä ja jos unohtaa sen, että elokuvassa olisi hyvä olla jonkinlainen tarinakin, niin Skorpparista hetkittäin jopa nauttii. Mutta se pitää sanoa ettei vertailu Muumioihin tee oikeutta Skorppionikuninkaalle.
Skorppionikuningas on ennemminkin miekka ja magia tyylinen fantasiaseikkailu, jonka vertailukohteet on oikeastaan Conan-leffoissa. Jos pitää Conaneista, niin silloin tästäkin varmaan nauttii, koska pitkälti samoilla eväillä tässäkin liikutaan. TV-sarjoista Xena ja Hercules ovat hieman samaa maata.
Ohjaaja Chuck Russell hoitaa oman osuutensa jokseenkin moitteetta, hiukan ehkä härnätenkin naiskauneudella. Sille ei hänkään voi mitään, että näyttelijät ovat kyvyiltään jokseenkin rajoittuneita ja tarina on sitä ihtiään. Mutta kuvaus, lavasteet ja puvustus toimii, jolloin visuaalista silmän ruokaa kyllä riittää.
Slorppionokuningas on tyypillistä, teknisesti hyvin toteutettua amerikkalaista viihdettä, joka ei juuri ajattelemisen aihetta anna, mutta hoitaa viihdyttämisen moitteetta sen mitä kestää. Arvosana: 7

Vastaukset 10
Vanhimmat
"Skorppionikuningas on ennemminkin miekka ja magia tyylinen fantasiaseikkailu, jonka vertailukohteet on oikeastaan Conan-leffoissa. Jos pitää Conaneista, niin silloin tästäkin varmaan nauttii, koska pitkälti samoilla eväillä tässäkin liikutaan. TV-sarjoista Xena ja Hercules ovat hieman samaa maata."
--Ongelma, mä diggaan(luullakseni vielä) Conan ykkösestä, mutta kakkosesta en ja Red Sonja yhtä skeidaa, joten tältä pohjalta en kai uskalla tohon elokuvaan sekaantua vaikka annoit 7?
Selvennykseksi vielä, että Xenasta(Xena naisena näyttää ihan ok) ja Herculeksesta en tykkää.
Taidan jättää väliin ton filmin..
Tai siis, ei tuo Skorppis ollutkaan niin hyvä kuin odotin. Katoin sen juuri hiljattain dvd:ltä ja pettymys oli liiankin suuri.
Muumiot pesevät (vaikka nekin nyt ovat aika keskinkertaista pullamössöviihdettä) tämän tekeleen puhtain paperein. Leffa oli liian suppea, kliseinen ja jopa alibudjetoitu, efektejä olisi voinut käyttää avoimemmin.
Ei The Rockissa mitään vikaa ole, mies ainakin osaa tehdä taistelukohtaukset (ja siis itse eikä stunteilla).
* / *****
Minä kun en mitään Skorpionikuninkaalta odottanut, niin enpä pettynytkään. Muumioista en itse pitänyt juuri ollenkaan. Skorppari on kuitenkin aika onnistuneesti kuvannut sen fantasiamaailman, se on yllättävän uskottava ja tästä itse annan paljon pisteitä.
kai omalaatuinen koska pidin ensimmäisestä Muumiosta joka oli tehty sopivasti pilke silmäkulmassa. Olen katsonut elokuvan useammin kuin yhdesti ja selannut lukemattomasti pätkiä sieltä täältä. Elokuva on sellainen hyväntuulinen pläjäys. Poikani mainitsi sen aivan kelvolliseksi mutta mainosten perustella pidin sitä halpana törkynä. No hankittuani DVD-laitteet ostin kyseisen elokuvan ensimmäiseksi DVD kiekoksi ja yllätyin positiivisesti. Hyvin ja vauhdikkaasti tehtyä elokuvaa jota ei ole väkisin väännetty otsa rypyssä. Hahmot ovat mukavia ja elokuvan äänimaailma erinomainen. Elokuvallinen toteutus oikeaoppista ja hyvin rytmitettyä.
Ostin Muumion paluun ALE-korista mutta siitä puuttu se henki joka ykkösosassa oli. Tasapaksua puurtamista ei voi verratakkaan ykkösosan rentoon meininkiin.
Skorpionikuningas ei enää kiinnosta pätkääkään kun se on näitten aiempien juttujen lämmitystä mikä ei tahdo koskaan onnistua.
Mitä kuuluu?
Yllätitpä iloisesti vastauksellasi, sillä usein olen ajatellut sinua ja miettinyt mitä sinulle kuuluu. Itselleni ei kuulu mitään sen kummempaa, elämä on tasaista ja elokuvien parissa tulee melkoisesti aikaa vietettyä. Nytkin pyörii Attila nauhurissa. En pistäisi ollenkaan pahakseni jos sinäkin antaisit kuulua itsestäsi.
No voi, taidat hukkua noihin filmeihisi.
Vieläkö kuljet feminismipalstalla?
Siellä ovat kaikki vaihtaneet nimimerkkiä, suunnilleen.
Niin minäkin, kirjoittelen vähän eri nimmareilla, koska Tytsy alkoi olla jo niin provosoiva tietyille sovinisteille.
Eivät enää kuunnelleet mitä sanoin, senkun räkättivät vastaan vain.
Elokuvien parissa tulee kieltämättä aikaa vietettyä, ehkä liikaakin.
Feministipalstalla en kirjoita ollenkaan. Muutenkin itse pidättäydyn yhdessä nikissä, missä on se etu, että se tulee ajan kanssa tutuksi ja saa painoarvoa. Näillä sivuilla (Suomi24) olen rosewater, kirjoitin sitten minne tahansa.
Feministipalstalla minulla vain loppui asia. Viimeiset viikot tuli sinnekin kirjoitettua vain kun olin niin ihastunut erään nimeltä mainitsemattoman mielipiteisiin (hymy). Itse en halunnut antautua loputtomiin keskusteluihin, jotka eivät olisi kehittäneet ketään, joten ainakin itsestä tuntui, että vetäytyminen oli parasta.
Siellä on minun mielestäni oikein kiinnostavaa oleskella.
Pari "uutta" naiskirjoittajaa tekevät olon mukavaksi.
Tietenkin pari vanhaa miestä jankuttaa sitä samaa, mutta siihen on jo tottunut.
No niin siinä kävi että itsekin sorruin sinne kommentoimaan. Olkoon se tämmöistä kohteliaisuus muotoista vierailua.