* Väsyttää
* Hermot kireällä kaiken aikaa
* Pienet asiat saavat suuttumaan
* En jaksa kuunnella lasten kitinää(5v ja 9kk)
* Mitään ei huvittaisi tehdä
* Ennen iloiseksi tehneet asiat eivät enää piristä mieltä
* Seksi ei kiinnosta
* Tunne että olen huonoin äiti/vaimo tässä maailmassa; että lapseni ja mieheni ansaitsisivat paljon enemmän
* Itkettää tosi helposti
* Kauhea itsesyyttely päällä joka asiasta
Lapset on terveitä ja kilttejä, vaikkakin hyvin eloisia ja tempperamenttisia. Mieheltä saan läheisyyttä ja rakkautta. Koti on kiva ja suhteellisen siisti. Ihana ystävä löytyy jonka kanssa jakaa ajatuksia omista tunteista ja tästä maailmanmenosta. Itsekin olen terveenä ollut.
Silti ahdistaa, on paha olla. Mitään yksittäistä syytä en tälle ololle osaa sanoa; siksi kai siitä on niin vaikea kenellekään puhua. Ennen uusi aamu oli mahdollisuuksia täynnä, ilolla uutta päivää vastaanottamaan. Nykyään vaan tuntuu että on suuri ponnistus jotta jaksan lapsille puurot laittaa ja kodin kuntoon. Ei jaksa, kaikki tuntuu jotenkin... tylsältä ja tyhjältä. Rakastan perhettäni yli kaiken ja haluaisin heille pelkkää hyvää. Mutta silti huudan ja raivoa, pienestäkin asiasta menetän malttini. Lapsiani en fyysisesti kurita mutta huutamisestakaan en pidä. Inhoan itseäni niinä hetkinä kun hermostun jostain pienestä asiasta enkä osaa istua alas ja keskustella ihan rauhassa asioista lapseni kanssa. Eihän äiti ole tällainen.
En tiedä missä mättää mutta elämäniloni tahtoisin takaisin. Ja varmaan lapsetkin sen "oikean äidin" joka ei hermostu joka asiasta ja osaa puhua muutenkin kuin huutamalla. Toki halauksia ja läheisyyttä annan lapsilleni päivittäin mutta mistä minulle tulisi se hyvä olo? Kun tämä halaamalla tunnu kummenevan.
* Hermot kireällä kaiken aikaa
* Pienet asiat saavat suuttumaan
* En jaksa kuunnella lasten kitinää(5v ja 9kk)
* Mitään ei huvittaisi tehdä
* Ennen iloiseksi tehneet asiat eivät enää piristä mieltä
* Seksi ei kiinnosta
* Tunne että olen huonoin äiti/vaimo tässä maailmassa; että lapseni ja mieheni ansaitsisivat paljon enemmän
* Itkettää tosi helposti
* Kauhea itsesyyttely päällä joka asiasta
Lapset on terveitä ja kilttejä, vaikkakin hyvin eloisia ja tempperamenttisia. Mieheltä saan läheisyyttä ja rakkautta. Koti on kiva ja suhteellisen siisti. Ihana ystävä löytyy jonka kanssa jakaa ajatuksia omista tunteista ja tästä maailmanmenosta. Itsekin olen terveenä ollut.
Silti ahdistaa, on paha olla. Mitään yksittäistä syytä en tälle ololle osaa sanoa; siksi kai siitä on niin vaikea kenellekään puhua. Ennen uusi aamu oli mahdollisuuksia täynnä, ilolla uutta päivää vastaanottamaan. Nykyään vaan tuntuu että on suuri ponnistus jotta jaksan lapsille puurot laittaa ja kodin kuntoon. Ei jaksa, kaikki tuntuu jotenkin... tylsältä ja tyhjältä. Rakastan perhettäni yli kaiken ja haluaisin heille pelkkää hyvää. Mutta silti huudan ja raivoa, pienestäkin asiasta menetän malttini. Lapsiani en fyysisesti kurita mutta huutamisestakaan en pidä. Inhoan itseäni niinä hetkinä kun hermostun jostain pienestä asiasta enkä osaa istua alas ja keskustella ihan rauhassa asioista lapseni kanssa. Eihän äiti ole tällainen.
En tiedä missä mättää mutta elämäniloni tahtoisin takaisin. Ja varmaan lapsetkin sen "oikean äidin" joka ei hermostu joka asiasta ja osaa puhua muutenkin kuin huutamalla. Toki halauksia ja läheisyyttä annan lapsilleni päivittäin mutta mistä minulle tulisi se hyvä olo? Kun tämä halaamalla tunnu kummenevan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
voipi olla myös, että syöt väärin,että sulla puuttuu hivenaineita ja vitamiineja. Lisääppä ruokavalioon kasviksia,juureksia ja hedelmiä,ja ota vaikka monivitamiinikuuri päälle,se pahanmakuinen kalanmaksaöljy, siitäkin on nyt uusia versioita.
Jos ei näistäkään ole apua,käy tohtorilla.
Koetas näitä,onnea!
Kuulostaa masennukselta... Itselläni on ollut ihan diagnosoitu masennus, nyt päässyt vähän ottaan välimatkaa sairauteen... Käy www.tohtori.fi -sivuilla, ja kurkkaa sieltä tietoa masennuksesta. Sieltä löydät myös yleisesti käytössä olevan masennustestin, joka on suuntaa-antava.
Voimia sinulle.
Hei.Kuulosti kovin tutulta.Kävin juuri viikko sitten samoista tuntemuksista lääkäris ja totes et lievä masennus.Nyt alotettiin lääkekuuri ja katotaan et alkaako helpottaan.Kyl kannattas käydä lääkärin kans keskusteleen,mulle ainaski autto jo pelkkä juttelu asiasta.Enkä tuntenu sen jälkeen niin kauheeta syyllisyyttä ja epäonnistumista.
Kiitos vastauksista ja tsempistä! Sitä tarvii...
Jos uskaltaisin näin itseäni diagnosoida niin luulenpa että minulla voisi olla lievä masennus...ainakin mitä lueskellut olen, niin merkit viittaisivat siihen.
Nyt herääkin sitten kysymys että miten masennuksesta selviää menemättä lääkäriin???? Minulle on äärettömän korkea kynnys lähteä minnekkään lääkärille tmv., se ei tunnu ollenkaan omalta jutulta. Mietinkin tässä että kai tällaisista fiiliksistä voi ylipäästä ilman "asiantuntijoidenkin" apua?
Heips taas!Ymmärrän kyllä et on korkee kynnys mennä lääkäriin tälläsessä tilanteessa.Itsekin yritin ensin aatella et kyl mä "parannun" ilman ammattiapua,mut yleensä masennus pahenee jos ei hae apua.Voi tietty kestää vuosia ennenku menee pahemmaksi,mut mulleki lääkäri sano et hyvä ku tulit ajoissa.Niin paljo on tänä päivänä masennuksesta kärsiviä ihmisiä ja onneksi monet uskaltaa hakee apua.Ei sitä tarvii hävetä,eihän sille itse mitään voi!!Toivottavasti löydät uskallusta!Kerran täälä vain eletään!