Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Varoittava tapaus

Tässä vapaa suomennos artikkelista ( www.expressen.se/index.jsp?a=768649 ), johon törmäsin ruotsalaisessa Expressenissä:

"Mia, 22, vaikeasti sairastunut ajellusta alapäästä

Mia Adrelius seurasi trendiä, jonka mukaan alapää tulee ajella. Nyt hän on maannut viikon sairaalassa jouduttuaan akuuttiin leikkaukseen.

- En ajellut itseäni ensimmäistä kertaa. Mutta viimeiseksi kerraksi se ehdottomasti jäi. Nyt tahdon varoittaa muita, hän sanoo.

Västeråsin sairaalan lääkärit ovat varmoja. Kungsörista kotoisin olevan Mia Adreliuksen saama vakava tulehdus johtuu siitä, että hän ajeli alapäänsä.

MUUTTUI KOKO AJAN PAHEMMAKSI

Hän huomasi kolme viikkoa sitten, että jokin oli pielessä. Mutta mikään hänen saamistaan antibiooteista ei auttanut. Tulehdus vain paheni. Viime sunnuntaina hänen oli mentävä akuuttiin leikkaukseen, jossa poistettiin mönjää suurista paiseista.

- Lääkärit luulivat, että kyse oli yhdestä suuresta paiseesta, mutta niitä olikin kolmekymmentä, Mia kertoo.

Leikkauksen jälkeen hän on joutunut jäämään sairaalaan. Kestääkseen kovat tuskat hän saa vahvoja särkylääkkeitä.

JO NUORELLA IÄLLÄ

- Pystyn tuskin kävelemään, hän sanoo.

Nyt Mia tahtoo varoittaa muita ajelemasta tai vahaamasta alapäätään.

- On tullut kuultua kauhukertomuksia ja minua on varoitettu. Mutta sitä ei usko, että sellaista tapahtuu.

- Trendi ajella tai vahata alapäänsä on hiipinyt hyvin nuoriin ikävuosiin eivätkä tytöt tiedä, kuinka pahasti voi käydä, hän sanoo.

LÄMMINTÄ JA KOSTEAA

Kätilö Birgitta Carlsson ei ylläty kuullessaan Mian kohtalosta.

- Alapää on herkkä. Se on lämmin ja kostea ja ihanteellinen muhimispaikka bakteereille.
126669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Alapää on herkkä. Se on lämmin ja kostea ja ihanteellinen muhimispaikka bakteereille. Ainakin jos siellä on karvapehko.

Äänestä
  • Jos ei ajele karvoja, eivät myöskään karvatupet tulehdu, pöljä!

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Jos ei ajele karvoja, eivät myöskään karvatupet tulehdu, pöljä!

    Olenko outo, kun minulla eivät karvatupet tulehdukaan, vaikka sheivaan kaikki pois? Onko iho tottunut?

    Äänestä

  • posliinina kirjoitti:

    Olenko outo, kun minulla eivät karvatupet tulehdukaan, vaikka sheivaan kaikki pois? Onko iho tottunut?

    kuin toisilla. Itselläni tulehtuu jo kun ajelen häpykummun, saati jos kaiken poistaisin.

    Äänestä

Kuulostaa ruotsalaiselta yhteiskunnalta, siellähän kaikki on toisin. Naiset eivät saa olla seksikkäitä, miehet ovat kaikki väkivaltaisia, lesbojen tahto on ainoa oikea...

Äänestä

...että mikätulehduksen aiheutti. Itsekkin mietin karvatuppea mutta Ruotsia en osaa ja suomennos ei sitä vahvistanut.

Puberteetti iässä ihon oma toiminta on kiivaampaa, mutta puhtaudella on omat hyvät puolensa.

En ole lääkäri mutta tulee mielen myös sellainen kysymys että onkohan kyseisellä henkilöllä ollut jalassa nykymuodin mukaisen kireät lantiofarkut? Epäilisin että ne ovat varmasti omiaan aiheuttamaan enemmän tulehduksia kuin karvojen ajelu.

Äänestä
  • Artikkelissa ei tosiaan mainita, mikä tulehduksen tarkalleen ottaen aiheutta. Kieltämättä tarkoitushakuiselta haiskahtava artikkeli. Oma tulkintani on, että kyseessä on ollut karvatuppi, joka on äitynyt kriittiseksi. Kätilön kommentin tulkitsisin siten, ettei karvojen ajelu ratkaisevissa määrin poista alapään lämpöä ja kosteutt ja että karvatupen, haavan tai nirhaumankin saaminen alapäähän voi olla kohtalokasta oli karvoja tai ei - ja niitä karvatuppia, haavaumia ja nirhamia tuppaa tulemaan juuri sheivatessa.

    Äänestä

  • suomentanut kirjoitti:

    Artikkelissa ei tosiaan mainita, mikä tulehduksen tarkalleen ottaen aiheutta. Kieltämättä tarkoitushakuiselta haiskahtava artikkeli. Oma tulkintani on, että kyseessä on ollut karvatuppi, joka on äitynyt kriittiseksi. Kätilön kommentin tulkitsisin siten, ettei karvojen ajelu ratkaisevissa määrin poista alapään lämpöä ja kosteutt ja että karvatupen, haavan tai nirhaumankin saaminen alapäähän voi olla kohtalokasta oli karvoja tai ei - ja niitä karvatuppia, haavaumia ja nirhamia tuppaa tulemaan juuri sheivatessa.

    Kymmeniä kertoja olen pimpistä karvat poistanut, en yhtään haavaa ole saanut aikaan.
    Sisään kasvaneita karvoja en ole nähnyt, punaisia näppyjä harvoin (alussa) olen .

    Oman parran ajanut tuhansia kertoja, joskus tulee kaulaan punaisia täpliä.
    Jotakin taitoa sekin laji vaatii, jotkut onnistuu aina töppäämään.

    Äänestä

  • suomentanut kirjoitti:

    Artikkelissa ei tosiaan mainita, mikä tulehduksen tarkalleen ottaen aiheutta. Kieltämättä tarkoitushakuiselta haiskahtava artikkeli. Oma tulkintani on, että kyseessä on ollut karvatuppi, joka on äitynyt kriittiseksi. Kätilön kommentin tulkitsisin siten, ettei karvojen ajelu ratkaisevissa määrin poista alapään lämpöä ja kosteutt ja että karvatupen, haavan tai nirhaumankin saaminen alapäähän voi olla kohtalokasta oli karvoja tai ei - ja niitä karvatuppia, haavaumia ja nirhamia tuppaa tulemaan juuri sheivatessa.

    paljon miettinyt, sillä itse olen muutaman kerran ajellut ja joka kerta saanut kuvattuja paiseita. Joskus ne ovat pieniä kuin finnit, mutta joskus todella kivuliaita ja ruman näköisiä.
    Haluaisin olla miehelle mieliksi, mutta tuo pelottaa niin kovin... itse olisin mieluummin karvoissa kuin mätä paiseissa...

    Äänestä

Varmaankin Mian pillun noin kovan tulehduksen aiheutti joku muu syy kuin ajelu koska ei ajellrrt ole koskaan aainakaan netissä noin suuresta tulehtumasta kertoneet,pienistä karvatupen tulehduksista kylläkin.

Äänestä
  • sinä tiedät paremmin kuin lääkäri! Vaikka et ole edes nähnyt koko pillua.

    Jäikö epäselväksi; sheivaaminen EI vähennä merkittävästi kosteutta ja bakteerikantaa ym. alapäässä, ja jokainen nirhauma, haava tai avoin karvatuppi VOI olla hyvin kohtalokas. Ja tuleeko niitä nirhaumia ym. jos ei sheivaa?

    Että siitä se sheivaamisesta se kyllä ilmiselvästi tuli. Se vain on eri juttu, kuinka monelle noin huonosti käy, tuskin monellekaan.

    Silti sheivaaminen voi olla jopa hyvinkin vaarallista, tuollaista ongelmaa ei ole, ellei sheivaa.

    Äänestä

kannattaisko pestä se pillu ennen sheivaamista? kai se nyt tulehtuu, kun viikon kuset ja valkovuodot siinä muhii ja menee sitten höylällä sheivaamaan.

parasta se on saunoessa, mullakin mies aina tekee sen. ensin peseydymme suihkussa, sitten saunomme hetken ja sen jälkeen levitän gilletten geeliä ja mies istuu jakkaralle shievaamaan. sitä on kiva katsella, kun ukon lämpömittarin viisari kohoaa sheivaamisen kanssa samaan tahtiin. ei ole koskaan tulehtunut mikään, kun käyttää
a) aina terävää terää
b) pesee haarat kunnolla ensin
c) käyttää runsaasti liukasta sheivausgeeliä tai vaahtoa

ukko käy aina ylikierroksilla suanan jälkeen hihihi :) ennen sitä ei sauna paljon huvittanut ja makuukamariinkin joutui vokottelemaan. nykyään saunomme kolmesti viikossa. Hihihi :)

Tuija

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Expressenissä kirjoitti:

Tässä vapaa suomennos artikkelista ( www.expressen.se/index.jsp?a=768649 ), johon törmäsin ruotsalaisessa Expressenissä:

"Mia, 22, vaikeasti sairastunut ajellusta alapäästä

Mia Adrelius seurasi trendiä, jonka mukaan alapää tulee ajella. Nyt hän on maannut viikon sairaalassa jouduttuaan akuuttiin leikkaukseen.

- En ajellut itseäni ensimmäistä kertaa. Mutta viimeiseksi kerraksi se ehdottomasti jäi. Nyt tahdon varoittaa muita, hän sanoo.

Västeråsin sairaalan lääkärit ovat varmoja. Kungsörista kotoisin olevan Mia Adreliuksen saama vakava tulehdus johtuu siitä, että hän ajeli alapäänsä.

MUUTTUI KOKO AJAN PAHEMMAKSI

Hän huomasi kolme viikkoa sitten, että jokin oli pielessä. Mutta mikään hänen saamistaan antibiooteista ei auttanut. Tulehdus vain paheni. Viime sunnuntaina hänen oli mentävä akuuttiin leikkaukseen, jossa poistettiin mönjää suurista paiseista.

- Lääkärit luulivat, että kyse oli yhdestä suuresta paiseesta, mutta niitä olikin kolmekymmentä, Mia kertoo.

Leikkauksen jälkeen hän on joutunut jäämään sairaalaan. Kestääkseen kovat tuskat hän saa vahvoja särkylääkkeitä.

JO NUORELLA IÄLLÄ

- Pystyn tuskin kävelemään, hän sanoo.

Nyt Mia tahtoo varoittaa muita ajelemasta tai vahaamasta alapäätään.

- On tullut kuultua kauhukertomuksia ja minua on varoitettu. Mutta sitä ei usko, että sellaista tapahtuu.

- Trendi ajella tai vahata alapäänsä on hiipinyt hyvin nuoriin ikävuosiin eivätkä tytöt tiedä, kuinka pahasti voi käydä, hän sanoo.

LÄMMINTÄ JA KOSTEAA

Kätilö Birgitta Carlsson ei ylläty kuullessaan Mian kohtalosta.

- Alapää on herkkä. Se on lämmin ja kostea ja ihanteellinen muhimispaikka bakteereille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu