Aloitus- päättyy joskus.

Novelli
Maanantain monet kasvot


Kännykkä soitti aamumusiikkinsa, eli herätti minut kesken unien.
"Hitto, ei kello vielä voi kuutta olla." mutisin.
Kello näyttää sitä mitä se juuri onkin, viittätoista yli kuusi. Nyt se kysyi haluanko nukkua, eli painan joko tolkku- tai ok- rastia. Torkku antoi kymmenen minuuttia lisäaikaa nukkua. Samassa olin täysin hereillä.Muistin juuri, että pukeutuminen veisi tavallista enemmän aikaa.
Okei, mitä tungen jalkaani? mustat farkut niittivyöllä vai tavalliset perusfarkut? Kenties mustat kangashousut?
Paljonko paitoja on lattialla? Pimeää. En tykkää pimeästä. Laitan valot. Silmiä kirveltää. Nyt on liian valoisaa. No, kai minä tähän totun. En ole kuollut vielä!
Paitoja hujan hajan huoneen ympäri. Naulakossa, pöydällä, laatikoissa- ja vaatekaapissa. Milloin minä opin valitsemaan vaatteet jo illalla? Ette kyllä usko miten kamalaa tämä on.
Hahaa, maanantai, hävisit ensimmäisen taistelusi. Käyn ikuista sotaa maanantain kanssa.
Minulla on jo vaatteet päällä. Löysin jostakin ne parhaat mustat pillifarkut, ja päälle sain ihmeenkaupalla puhtaan (!) mintunvihreän t-paidan, ja samansävyisen kauluspuseron.
"Ei video." Minä muistin tietysti vasta nyt sen. Vilkaisen kelloa. Mitä? onko näköni heikennyt? ei se vielä ole puolta seitsemää!
Kaivelen meikkipöytäni laatikostoja. Riuhtaisen kaikki silmiin heti osuvat huulupuikot, rajauskynät, kynsilakat, muotovaahdot, harjat, luomivärit, kasvojen hoitoaineet sekä lakat.
Painelen vessaan. levitän kaikki lavuaarin yläpuolella olevaan hyllykköön, ja alan viimeistellä kasvoja ja hiuksia.
" Kuka siellä on ja tähän aikaan? Eikö me vanhat ihmiset päästä vessaan enää aamuisin?"
Mutsi koputteli oveen. Minä yritin huudella jotain älykästä. " Menkää toiseen vessaan" "Täällä olen nyt minä".

Aamiaispöydässä sota minun ja maanantain välillä riehuu hurjana. Maanantai yrittää saada minut ensin tahallaan myöhästymään.
" Et kai sä laihduta?" Mutsi kysyi töllistellen minun ikiomaa ruokaani johon sillä ei olisi ollut oikeutta koskea.
" Mulla ei oo nälkä aamuisin, puuronaama. " Minä tiesin, ettei mutsi luovuta helpolla. Ja jos sitä aletaan vielä haukkumaan on tiedossa katastrofi.
Pikkusiskoni pureksii omaa porkkanaansa hiljaisuuden vallitessa, kunnes huokaisee:
" Mä voisin kyllä olla laihempi. " Siskoni oli kymmenen.
" Kuulinkohan minä nyt väärin, pikku Neiti? " Äiti kysyi vaarallisen hiljaisesti.
" Et sä mitään kuullut", pikkusisareni ryntäsi keittiöstä pukemaan. Haalareita. Kuolisin häpeästä jos joutuisin käyttämään sellaisia. Pikkusiskoni kehtaa. Hän on aina ollutkin sekopää.

" Odotat siinä nyt! " Mutsi oli raivoissaan. Minähän olin syönyt peräti leivän ja kupin kaakaota. Itseni keittämää.
" Mitä sä musta haluut! Mä en voi odottaa! Bussi tulee!" Minä rääyn vastaan. Minä tiedän, että sinä haluat jatkaa tätä riitaa. Mutta entäpä minä? Minä en halua.
" Sä syöt ihan liian vähän. Sä olet anoreetikko pian. Mä joudun vaan ilmottamaan siitä sun opettajallesi ja keittiöön."
Mä katsoin sitä silmät pyöreinä. Idiootti muija. Voi hitto, millanen hyypiö minulla on äitinä. Saastaista, tuokaa desinfiointiaine. Minua oksettaa. Ja vati. Minä olen vaarallinen, koska voin yrjötä päällesi.


Bussi tuli ja meni. Minä ehdin mukaan. Luojan kiitos. Minulla alkaa kahdeksalta koulu. Enkä minä halua merkintää siitä että myöhästyin mutsin takia.


" Mitä sinä teet. Niin. Mitä teet!?" Opettajan vihainen ääni laukesi luokassa. Katselin kelle hän huusi. Hah, vierustoverini sai taas huudot. Hän on tyhmä lunttaava poika. Minua yrjöttää kun näen sen. Hetkinen. Minä sain huudot. Mitä!?
" Katselen." Vastaan arvokkaasti.
" Jos neiti katselee niin kertoisiko neiti myös sen, miten tämä lasketaan?" Opettaja oli punainen.
Nyökkäsin. Helppoja tehtäviä! Pelkästään tilavuuden kertausta. Hetkinen. Tilavuuden. Mikä ihme se oli?
Huijasit minua taas, maanantai! Typerä huijari. Saat vielä maksaa. Kyllä minä sinut päihitän.

Välitunti. Olen parhaiden ystävieni kanssa kävelemässä ympäri pihaa. Pojat ovat joko istumassa luokan "suosittujen" tyttöjen kanssa, eli Minnan, Elisan, Saran ja Sofian kanssa, tai sitten pelaamassa nyrkkipainia.
Tytöt keinuvat. Typerää, minä tuumin. Ei kutosten kuulu keinua kilpaa. Se on yhdeksänkesäisten puuhaa.
Kavereiden kanssa kuljeskelen ankealla pihamaalla.
Sataa. Minä en pidä sateesta.
Silloin on märkää.
" Hei, katso! sammakko! "
Voi että kun kiinnostaa. Lopeta jo, minun tekisi mieleni kiljua. Että se on nöyryyttävää!
Kati Lehtola oli kunnon hikipinko. Ja minusta hikipinnot olivat rasittavia. Minä en ainakaan olisi.
'sammakko' huutaa tuleva biologi. Ja matemaatikko. Ja liikunnan opettaja, salibandyn pelaaja sekä kemisti. Fyysikko. Astronautti. Äidinkielen nero sekä uskontoihminen. Voi luoja, minä todella inhoan Katia. Katoa! En siedä sinua silmissäni.

Kello soi. Typerää pongpotusta. DING- DONG. Raivostuttava ääni ja minä haluan kirkua.
Matikkaa. Minä oksennan sen. Minä en ymmärrä sitä. Ja se on matikan syy! Typerä oppiaine. Ei sitä erkkikään kestä. Janita osaa. Siitä vain, NEROPATTI!

Ihanaa, minä saan ruokaa. Se on kylläkin pahaa. Kokki hoi, oletko sinä poropeukalo? Että osaat tehdä PAHAA ruokaa. Minäkin osaan perempaa. Kuulitko, tämä peruna on läpimätä ja minua yrjöttää jälleen. Onko koulun IHAN PAKKO olla kidutusta? Maanantai sen tekee. Törppömaanantai. Minä inhoan maanantaita.

Taas sataa. Hohoi, minä haluan että paistaa aurinko. En halua kastua aina. Minä aion kiljua.
Maanantain mitään mainitsematon mammero. Mia on sellainen. Ja sellaisen ystävä en halua olla. Maanantai pilaa kaiken. Minä inhoan maanantaita.

Miksi meillä on uskontoa silloin kun minulla ei ole kirjoja mukana? Maanantain vika. En muistanut laittaa niitä laukkuun kun maanantai pilasi aamuni. Typerä maanantai, minä inhoan sinua!
" Onko sulla joku ongelma? Kun sä olet noin vihaisen näköinen."
Mitä se sinulle kuuluu, ämmä? oletko minua varten palkattu tyhmä nainen? vai kenties MAANANTAIN palkkaama. Kuuletko, maanantai. Minä INHOAN sinua.
" Haluutko sä puhuu jostain? Näytät siltä kuin maailmanloppu olisi tullut"
Terveydenhoitajan typerys. Minä inhoan sinua. Eikä sovi unohtaa törppö- maanantaita. Minä inhoan maanantaisin kaikkea, varokaa, minä voin silloin purra.
" En haluu. Kai sä tajuut et on mulla muutakin tekemistä kuin lorvailla sun luonas?! Kun mä haluisin ELÄÄ enkä puhuu sun kanssas, come on!"
" Ei sovi hiiltyä, nuori nainen. Mutta josolet varma niin-"
" Kyllä mä olen oikein sataprosenttisen varma etten mä halua jutella tollasen nuuskijan kanssa sekuntia kauempaa. Hyvästi. "
Minä lähdin helmat liehuen ovesta ulos. Herran Jumala, lopu maanantai jo.
Mutta se oli vasta alkanut! Härskiä. Sanon minä.
***
- Hei. Mä oon Maria. En Marja. Minä joudun selittämään sen myös maikoille. Ne kun eivät millään halunneet uskoa.
- Ah, anteeksi, Marja, maikka sanoo. Pyörittelen. silmiä. Ei väkisin. Voin minä Marja olla. Se vain ei ole nimeni.

- Moi Maria! Kimmo ajoi minun viereeni. Olin juuri päässyt koulusta (hahaa, maanantai, et jättänyt minua jälki-istuntoon!) Kävelin kirjastoa kohti. Kimmo oli pyörällä liikkeellä.
Videon hullu, nythän on talvi. Oliko sillä kypärä? No eipä tietenkään. Sellainen kovis- kuten kaikki muutkin.
- No hei. En kuulosta mitenkään ilahtuneelta. Maanantai laittaa minut inhoamaan kaikkia.
- Mitä sä täällä yksin tarvot? Eiks sun pitäis olla kavereides kaa? Eikö esimerkiksi Sara ja Sofia ole niiden poikafrendien kanssa?
- Ei mulla ole.
- Poikaystävää?
- No niin.
- Mitä?
- Onko niin ihmeellistä?
- Sä olet vapaa?
- No mitä oletat?
- Noin nätillä tytöllä pitäisi olla.
- Oo hiljaa.
- Voin mä ollakin.
Me seistiin siinä kadulla. Tuijottelimme toisiamme. Minä en sananvaihdon jälkeen kehdannut sanoa mitään. Minä olin paljastanut yhden elämäni asioista: Minulla ei ole ketään poikakamua.
- Onko se niin hirveetä? Kysyin lopulta.
- Ai mikä? Kimmo esitti tyhmää.
- Ettei mulla ole poikkista?
- Ai se. No on se vähän.
- Missä suhteessa? En mä ole mikään kovis.
- Ei kaikkien tarttis ollakaan.
- Mä en oo sellanen. Moikka. Minä menen nyt. Haluan jatkaa keskustelua. Mutta roolini koulussa on aina sama: Kiltti, uuttera, lahjakas, hyvä. En minä sellainen oikeasti ole. Pitää vain näyttää opettajille- tai jollekin millainen olisi ihanneoppilas. Minä en sitä normaaliasenteellani korjaisi.
JATKUU JOSKUS.................